Yann Martelin Beatrice ja Vergilius (2014, Minerva) on varmasti oudoimpia kirjoja, joita olen vähään aikaan lukenut. Kirjan lukemisenkin jälkeen mieltä vaivaavat suuret kysymykset, kuten sellaiset, että mitä minä nyt oikeastaan luinkaan?
Kirjan päähenkilö Henry on maailmanmaineeseen noussut kirjailija, joka haluaa kirjoittaa kirjan holokaustista. Kirjan kirjoittaminen ei vain onnistu. Eräänä päivänä Henry tutustuu eläintentäyttäjään, joka muuten myös on Henry. Eläintentäyttäjä haluaa kirjoittaa näytelmän, jossa henkilöinä ovat Beatrice ja Vergilius (aasi ja mölyapina). Lukija pääsee tutustumaan syntyvän näytelmän dialogiin useiden sivujen ajan. Henry näkee myös näytelmässä teemana holokaustin. Itselleni näytelmä oli kutakuinkin yhtä hämmentävä kuin koko kirja, vaikka kuinka pinnistelin tajutakseni, mikä tässä kaikessa on symbolista ja allegorista ja kaikkea. Koko kirjan ajan minua vaivasi sama tunne: olen koko ajan jonkun verran myöhässä tajutakseni, mitä minun pitäisi kirjasta ymmärtää.
Holokaustiin kirjassa päästään kirjan viimeisessä osiossa "Pelejä Gustaville", jossa on kysymyksiä, joihin pitää vastata totuudenmukaisesti. Jostain syystä kirja pääsi siihen, mihin oli pyrkinytkin: kysymykset olivat tehokkaita.
Yann Martel tunnetaan paremmin kirjasta Piin elämä, jonka pohjalta on tehty hyvin menestynyt elokuva. Katsoin itse juuri elokuvan, ja pidin siitä aivan hurjan paljon. Samoin elokuvasta pitivät kaikki muutkin, joiden kanssa sen katsoin. En ihmettele, että tällaisen menestysteoksen jälkeen on vaikea kirjoittaa jotain, Beatrice ja Vergilius on kirja, jossa teemaa käsitellään ja tulkitsen niin, että vasta kirjan loppuosassa on päästy kirjoituskammosta eroon.
*********
Yann Martel: Beatrice ja Vergilius
2014, Minerva
Beatrice and Virgil (2010)
suomentanut Torsti Lehtinen
212 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti