MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 25. marraskuuta 2014

Crstina de Stefano: Oriana Fallaci - Nainen ristituulessa

Pääsin Helsingin Kirjamessuilla kuuntelemaan myös Cristina de Stefanoa, joka on italialainen kirjailija ja toimittaja. Kirjamessuilla hän oli kertomassa teoksestaan  Oriana Fallaci - Nainen ristituulessa (2014, Gummerus), joka on elämäkerta italialaisesta toimittajasta Oriana Fallacista (1929 - 2006). Fallaci on varsinkin Italiassa huipputunnettu työstään, jota on tehnyt 1900-luvun maailmassa ja journalismissa. Fallaci haastatteli merkittäviä maiden johtajia ja poliittisia toimijoita ympäri maailman.


De Stefanolla on ollut suuri työ teoksen kirjoittamisessa. Hän kertoo kirjan jälkisanoissa, miten hän kuuli unissaan, kuinka Fallaci huusi hänelle - elämänsä aikana Fallaci kieltäytyi useasti elämäkerran kirjoittamisesta ja De Stefanolla oli olo, ettei Fallaci hyväksy hänen projektiaan. Fallaci myöskin valikoi tarkoin, mitä hän ihmisille kertoi itsestään, kirjeissä tai artikkeleissa tai kirjoissaan. Mielestäni elämäkertaa oli kuitenkin kiinnostava ja myöskin helppo lukea: tähän teokseen on varmasti jouduttu myös paljon karsimaan asioita, sen verran paljon Fallacin elämässä tuntui tapahtuvan. Kirja on vain yksi mahdollinen kuva naisesta, joka oli varsin omalaatuinen. 

Kirja alkaa Oriana Fallacin lapsuudesta, mutta onneksi se selviää nopeasti sekä lapsuudesta että nuoruudesta: lääkäriopinnoista Fallaci hyppää journalistiksi. Valintaa määritti raha, sillä opinnoista ei tullut rahaa, työstä kylläkin. Köyhän perheen lapsi halusi alkaa tienata. Oikeastaan Fallaci halusi kirjailijaksi, mutta hänelle kerrottiin, että ensin kannattaa elää ja journalistina Fallaci pääsikin elämään hyvin erilaisissa paikoissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Hän kirjoitti Amerikasta Hollywoodin näyttelijöistä, kartoitti naisten elämään islamilaisissa maissa, meni tekemään astronauteista kertovaa juttua Yhdysvaltoihin 60-luvulla ja pääsi seuraamaan kuun valloitusta aitiopaikalta. 

Fallaci oli myös sotareportteri Vietnamissa, jossa naiset olivat mukana ensimmäistä kertaa sota-alueella. Naisena Fallaci kohtasi vaaranpaikkoja, tuli kohdelluksi ensin naisena ja sitten reportterina (, mistä suuttui), mutta hän kohtasi myös miehiä, joiden kanssa eli rakkaussuhteissa. 

Rakkaussuhteet Fallaci kirjoitti myöhemmin kirjoihinsa, joissa oli paljon omaelämäkerrallista ja oikeasti koettuja asioita. De Stefano kertoo kirjassa myös Fallacin romaaneista, joita ehdottomasti haluan lukea. Fallacin romaaneista ainakin kolme on suomennettu. 


Fallacista jäi kuva rohkeasta naisesta, joka halusi edetä urallaan ja mennä paikoista toisiin. Voimakastahtoinen on sana, joka myös tulee mieeen. Perfektionisti, mikä tuli esiin esimerkiksi silloin, kun Fallaci halusi tarkistaa kirjojensa käännöksiä tai luki juttujaan moneen kertaan ja korjaili loputtomasti niiden lauseita. Äkkipikainen ja voimakastunteinen, Fallacin rakkaus oli ehdotonta. Kun rakkaussuhde loppui, hän ei enää koskaan puhunut miehen kanssa. Kirjassa kerrottiin myös Fallacin negatiivisista puolista, mikä oli kiinnostavaa. Itse ajattelisin, että aivan anteeksipyytämisellä ei nainen voi päästä urallaan eteenpäin, on pakko olla vahva. 

Erityisesti kirjasta jäi mieleen se, miten Fallaci näki islamissa uhkakuvan ja miten uhka tuli todelliseksi, kun hän asui New Yorkissa lentokoneiskujen aikaan. Haastatellessaan Khomeinia vuonna 1979 Fallaci suuttui ja otti päästään pois hunnun protestiksi sille, mitä Khomeini hänestä ajatteli. Fallaci oli vihainen paitsi musliminaisten myös italialaisten naisten kohtelusta. Fallacin oma äiti oli pakotettu jäämään kotiin, vaikka hän olisi halunnut opiskella ja mennä töihin.

*****

Meillä ei ole kovin paljon aikaa ymmärtää ja tehdä asioita. Meille annettu aika, jota kutsutaan elämäksi, kestää liian lyhyen ajan. Kaiken täytyy siis tapahtua hyvin joutuisasti. 

Tällä sitaatilla alkaa kirja, ja sitaatti kertoo, millainen Fallacin elämä oli. Ainakin minulle tuli kuva, että hän oli aikaansaava nainen, joka riensi elämässään eteenpäin, eikä suostunut kuuntelemaan, jos joku sanoi hänelle ei. 

Kirjana tämä oli miellyttävä lukea. Kirjaan oli valikoitu vauhdikkaita tapahtumia, jotka myös kertoivat paljon maailman historiasta 1900-luvulta. 

Muualla: MarikaOksa, Lukulamppu, jossa myös kuvia kirjan sivuilta. 

Crstina de Stefano: Oriana Fallaci - Nainen ristituulessa
2014, Gummerus
Oriana - Una donna, Rizzoli, Italia 2013
suomentanut Elina Suolahti
288 sivua

2 kommenttia:

  1. Alun kuvauksessa on hurja lataus, oli pakko laskea kirja kädestä. Olen lukenut kaksi kirjaa Fallacilta, yksi lukematta suomennetuista. Odotin tuota kirjaa, mutta blogitekstiä en ole tehnyt. On pakko miettiä jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä odotan tosi paljon, että saan alkaa lukea Fallacin romaaneja!

      Ja kyllä varmaan tätä pitää miettiä. Odottelen sun kirjoitusta innolla!

      Poista