Kesken jääneitä kirjoja

Olen oppinut antamaan itselleni armoa lukemisen suhteen. Jos kirja ei etene, eikä siihen tee mieli moneen päivään tarttua, olen oppinut jättämään kirjan lukemisen kesken. Se ei välttämättä tarkoita, että kirja on huono, ainoastaan, että kirja ei miellytä minua - ainakaan juuri tällä hetkellä. 

Nämä seuraavat kirjat halusin lukea kaikki omista syistän ja toivoin todella, että olisin pitänyt niistä jokaisesta. Näin ei kuitenkaan käynyt ja tuntuu pahalta kirjan kannalta, mutta hyvältä itseni kannalta: olen päästänyt itseni siirtymään sellaisiin kirjoihin, joiden lukeminen tuo iloa elämääni.

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014, Like). Liksomiin minulla on ollut aina omituinen suhde: moni kirja on jäänyt alkutekijöihinsä, kesken tai hämmästyttänyt liiaksi. Hytti nro 6 on varmaan ainoa teos, jonka olen saanut Liksomilta luetuksi. Väliaikainen alkoi kiinnostavasti, kirjan mininovellit toivat nyky-Suomen syrjäytyneitä esiin. Novellit olivat lyhyitä ja liioittelevia ja jaksoinkin lukea kirjaa aina siihen asti, kunnes novellit pitenivät ja siirtyivät pohjoiseen. Lapin murre yhdistettynä paikallisten asukkaiden kummallisuuksiin sai minut huokaisemaan ja laskemaan kirjan käsistäni. Ehkä tämän kirjan osaltani ongelma oli se, että kun olin asettautunut lukemaan lyhyitä novelleja, oli vaikea tehdä rytminmuutos pidempiin tarinoihin.

Paulis Bankovskis: Kyttiä, paukkuja ja rokkenrollia (2005, Like). Bankovskis oli ainoa latvialainen kirjailija, jonka teoksen löysin suomennettuna. Luin kirjaa sekä Latviassa että koti-Suomessa ja pääsinkin kirjaan sisälle ja sen latvialaiseen menoon, varsinkin kun olin nähnyt laitapuolen kulkijoita ohimennen Riiassa. Oli helppo astua kurjien ränsistymään jääneiden talojen ovesta sisään, mutta Bankovskis vyörytti eteeni sellaisen määrän henkilöhahmoja, että se pakotti minut huutamaan armoa. En millään pysynyt perässä siinä, kuka oli kuka ja mitä teki. Olisin halunnut pitää kirjasta, mutta tässä oli hieman liian roisia menoa minun makuuni. 

Lirio Abbate: Mafian naiset (2014, Atena). Aloitin kirjan, koska halusin lukea italialaista kirjallisuutta ja tietysti hieman kurkistaa italialaiseen elämään. Kirja kertoo mafiasta ja sen vaikutuksesta Italiassa, erityisesti naisiin, jotka joutuvat elämään kotiinsa lukittuina, vailla mahdollisuuksia varsinaisesti elää omaa elämäänsä. Mafia myös vaikuttaa niin moneen ihmiseen ja tämän elämään, että helpompaa on sopeutua mafian olemassaoloon kuin pyrkiä siitä eroon. Tämä kirja oli myös niin kovin ahdistava, että en jaksanut jatkaa sitä. Kirja tuntui myös siltä, että siinä ensisivuilta alkaen tietää, mitä koko kirjassa käsitellään. 

Jukka Pakkanen: Antonella (2014, Like). Olen lukenut Pakkasen kirjoja aiemmin ja niissä vakioteemana ovat: kaupungit (Helsinki ja italialaiset kaupungit), raitiovaunut, kaipuu menneeseen ja jalkapallo. Tässä teoksessa ei ollut jalkapalloa, mutta kaikki muut edellämainitut asiat. Välillä ilman pisteitä edettiin menneisyyden kaipuussa niin, että tässä kirjassa enemmän kuin tarina vaikutti tunnelma. Päällimmäisenä muistiini jäi tunnelma kaipuuna menneisyyteen, jota ei välttämättä edes ole olemassakaan sellaisena kuin se muistoissa on. Suosittelen tutustumaan Pakkasen johonkin teokseen, mutta en tiedä, jaksaako sitten taas kaikkia teoksia lukemaan. 

*******

Kun lukiessa tulee vastaan kirjoja, jotka eivät niin kovasti miellytä, on aivan satavarmaa, että seuraavaksi tulee luettavaksi niitä kirjoja, jotka ovat vastavuoroisesti aivan huippuja. Sellaisia seuraavaksi luvassa myös täällä blogin puolella.