MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 19. helmikuuta 2015

Pia Juul: Hallandin murha




Kööpenhaminan-matkallemme varasin luettavaksi tanskalaista kirjallisuutta, ja tällä viikolla kirjoitan blogiini kirjoista, jotka sain luettua. Pia Juulin Hallandin murha (2011, Atena) lähti mukaan lentokoneeseen, koska vaikutti nopealukuiselta 200-sivuiselta kirjalta. 

Kun aloitin kirjan, selvisi nopeasti, että Juulin teos ei olekaan varsinaisesti dekkari, vaan kirja kertoo, mitä tapahtuu uhrin omaisille, kun rikos (murha) tapahtuu. Kirjailijatar Bess havahtuu siihen, että hänen miehensä lähtee asunnosta. Bess ei näe miestään enää koskaan, sillä joku ampuu Hallandin kodin lähelle. 

Poliisi alkaa tutkia, mitä tapahtui ja kuka murhan teki. Bess on sekaisin tapahtuneesta. Hän ei halua hyväksyä, eikä ymmärtää tapahtunutta. Bessin elämä ei muutenkaan ole kovin selvää, hänen tyttärensä ei asu Bessin kanssa ja ex-miehen kanssa hän ei ole väleissä. Omat vanhemmat ovat myös kaukana. Mitä tapahtuu Bessille, kun hänen tuki ja turva on menetetty?

Juuri kun olin avaamassa pääovea, Inger ilmestyi omille portailleen. 
"En tiedä mitä sanoisin", hän sanoi. 
"Niin", sanoin ja avasin oveni. 
"Onko Halland tosiaan kuollut?" 
"Lehdessä lukee niin", sanoin. 

Kirjassa ei selviä, miksi Halland murhattiin. Bessinkin selviäminen on vähän niin ja näin. Kirja etenee satunnaisten tapaamisten kautta kohti loppua, kirjan lukeminen Kööpenhaminen tapahtumien valossa ja varjossa oli tuskaisaa ja myös kirjan rakenne oli luotaantyöntävä. En päässyt kirjaan sen kummemmin sisälle, itselleni on jotenkin täysin selvää, että uhrin omaiset ovat kertakaikkisessa shokissa, jos omainen joutuu murhan uhriksi. Ei voi järjellä käsittää, mitä tapahtuu, kun omaisen kuolema koittaa väkivaltaisesti ja yllättäen. Todellisen elämän tapahtumista voi vain oppia, että kukaan ei koskaan tiedä, milloin oma loppu koittaa, tai toisen, itselleen tärkeän ihmisen.

"Ja kaiken aikaa eli jossakin luultavasti todellisia ihmisiä", mietti hän, "ja heille tapahtui todellisia asioita..."

Kirjan jokaisen luvun alussa on lainattu miete (edellinen Edith Whartonin Viattomuuden aika -teoksesta), joka liittyy lukuun ja sen tapahtumiin. Myönnän, että en tullut hirveän paljon pysähtyneeksi näitä mietteitä ajattelemaan. Hirveää sanoa, mutta tämä kirja oli jotenkin iso pettymys minulle. Myönnän, että kirjan lukemisajankohta oli myös mahdollisimman huono, koska samaan aikaan mietin, että tällaista tapahtuu todellakin jollekin juuri nyt. 

Kirjaa ovat lukeneet myös mm. Kirsi, Susa ja Maria, joilla järkevämpiä sanoja kirjasta. 

Pia Juul: Hallandin murha
2011, Atena
suomentanut Katriina Huttunen
203 sivua



Synnyinvuode ei houkuta ketään, 
kuolinvuoteen ympärille kokoonnutaan joukolla.
Montaigne: Essais

Osanottoni Kööpenhaminaan.


2 kommenttia:

  1. Tämä kirja on herättänyt paljon erimieltä, mutta minä pidin tästä. Kirjassa ei ole mitään valmiiksi pureksittua, eikä se edes yritä olla dekkari. kysymyksiä jää mieleen enemmän kuin miihin tarina antaa vastauksia, Minusta tämä vain oli kiinnostava!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi makuja on monia! Itse varmaan kadotin langat jossain vaiheessa kirjaa lukiessa, ja se häiritsi lukemista.

      Poista