MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 16. marraskuuta 2015

Kuvia Saksasta München -> Berliini

Käväisin Saksassa reissussa lapseni kanssa, tavoitteena oli nähdä Saksaa ja kuulla saksan kieltä, jota nelosluokkalaiseni alkoi opiskella elokuussa. Menolippu oli Müncheniin, jossa olisin halunnut mieluusti nähdä Bayernin pelin - mutta lippujen ostaminen osoittautui liian vaikeaksi asiaksi (kirjauduin Bayernin sivuille, mutta lisäksi olisi pitänyt maksaa joukkueen jäsenyys, jotta lippuihin olisi päässyt käsiksi), täytyi tyytyä siis katselemaan, kun fanijoukot marssivat pitkin kaupungin katuja. Ostin lopulta liput peliin FC Augsburg - Werder Bremen, sillä Augsburg sijaitsee kohtuullisen matkan päässä Münchenistä ja liput sai netistä kirjautumalla FC Augsburgin nettisivuille ja liput tilatuksi stadionin kassalle (kassalla liput tuntuivat tosin olevan hukassa ja meillä meni jännittävät 15 minuuttia, kun lippuja etsittiin). Vaikka FC Augsburg onkin Bundesligan hännänhuippuna, oli tunnelma WWK-Arenalla melkoinen: molempien fanijoukot pitivät elämää, jollaisesta kotimaisessa futiskatsomossa voi vain haaveilla, ja istuimme lähellä Bremenin fanikatsomoa, joten pääsimme kuulemaan kannustushuutoja oikein läheltä. 

Kulkeminen Augsburgiin sujui näppärästi junalla, ja stadionille vei ilmainen ratikka, joka toi katsojajoukot myös poispäin saksalaisen järjestelmällisesti, eikä ruuhkaa tai jonotusta ehtinyt syntyä juuri ollenkaan. Augsburg on pieni, mutta kaunis kaupunki. Sunnuntaina melkein kaikki oli kaupungissa kiinni, mutta meillä ei ollut aikaakaan muuhun kuin ruokailuun paikallisessa ravintolassa, joka onneksi oli auki. Tässä vaiheessa matkaa alettiinkin sitten selvitä 2o vuotta aikaisemmin opiskellulla saksalla ja opiskelin sanomaan saksaksi lähdevettä, niin kaikki sujui hyvin. Münchenissä meidän hotelli oli aivan rautatieaseman vieressä, mikä oli huippukivaa, kun palattiin junalla Augsburgista. 


Yllä Münchenin kadulta, alla Augsburgista kuvia.








Münchenissä oli kohtuullisen lämmintä, noin +20 astetta, ja pelipäivänä paistoi aurinkokin. Juhlistimme kesäistä päivää käymällä Deutsches Museumissa, koska olin lukenut ylistäviä kommentteja paikasta. Museo oli iso, sitä oli monessa kerroksessa ja koko maailman tekniikka ja kehitys oli tungettu paikkaan. Lapsi nautti mahdollisuuksista kokeilla kaikkea itse (alla lentokoneen ohjaamista) ja painella nappeja, joista vaikkapa pienoismallimaapallo alkoi kiertää aurinkoa. Saattoi käydä niin, että äiti väsyi tässä museossa eniten ja oli pelkästään iloinen, että pääsi lähtemään pois (museosta kuvia alla).

Itse nautin museota enemmän kävelystä Münchenin vanhan kaupungin kaduilla. Marienplatzin kirkot ja vanhat rakennukset kävelykadulla, ihmiset kävelemässä perheineen ja ystävineen, kauniisti soittavat pienet orkesterit kaduilla - tunnelma oli hieno - ja sää lämpimähkö (kuvia yllä). Kaduilla tulikin käveltyä melkoisesti tällä reissulla, vaikka julkista liikennettäkin päästiin käyttämään. München oli kivanoloinen, pienehkö-suurehko kaupunki ja ihmiset ystävällisiä. Lähtöpäivänä bussiasema oli kovasti hukassa, mutta ystävällisten ja avuliaiden ihmisten auttamana ehdittiin Berliiniin lähtevään bussiin kymmenen minuuttia ennen bussin lähtöä. Matkustettiin kohtuullisen mukavasti Saksan halki Berliiniin FlixBusilla (sivut täällä), joka on halpisbussi (kaksi henkilöä maksoi 38 euroa Münchenistä Berliiniin). 





Matkalla nähtiin sekä olympiapuisto että Bayernin Allianz-areena, joka olikin aivan järjettömän kokoinen. Saksa näytti kauniilta Baijerissa, mutta alkoi olla kovin tylsännäköistä mitä lähemmäksi Berliiniä päästiin. 



Berliinissä meitä vastassa olikin kunnon syysmyrsky. Lähdettiin marraskuista säätä pakoon rannalle. Ehkä hätkähdyttävin asia, minkä olen nähnyt ja kokenut, oli Tropical Islands -niminen paikka noin 60 kilometriä Berliinistä etelään, tai johonkin paikkaan keskelle peltoja. Päästiin tännekin kätevästi paikallisjunalla, ja tällä kertaa tulin ostaneeksi Tageskarten, jolla päästiin melkoisen edullisesti takaisinpäinkin. Asemalta, joka sijaitsi keskellä ei-mitään, oli bussikuljetus uimalan etuovelle.

Kylpylässä oli kaksi isoa uima-allasta, joissa lillua. Toisen altaan reunalla oli hiekkaranta ja aurinkotuolirivistö. Lisäksi oli vesiliukumäkiosasto, jossa olikin melkoisen hurjaa laskua. Paikassa voi myös yöpyä (esimerkiksi teltoissa tai mökeissä keskellä paikkaa) ja saunoa (itse huomasin olevani hieman estynyt, kun tajusin, että saunaosastolla pitää mennä ilman uikkareita yhteissaunaan). Lisäksi altaiden välillä oli trooppinen metsä ja hurjan paljon erilaisia ruokapaikkavaihtoehtoja. 

Luin etukäteen netistä paikasta, ja halusin nähdä minkälainen paikka on - ja olihan tämä melkoisen hämmentävä kokemus. Paljon kivempaa oli olla vedessä kuin myrskyssä. Melkoisen paljon täälläkin joutui kävelemään, sillä metsän läpi tai vierestä piti mennä paikasta toiseen. 

(kuvat ja lisätieto täältä)

Lagune 4

Berliinissä käytiin pyörimässä hotellin, Zoologischer Garten -aseman lähellä. Nähtiin mm. KaDeWen huippukaupat ja James Bondin auto kaupan eteisessä. Kadut olivatkin täynnä shoppailijoita, oli myös muita kauppoja ja nähtävää. Niin kuin tämä sodassa kärsinyt kirkko (alla).

Berliinistä jäi jotenkin ristiriitainen tunne: kaupungissa oli mukavia ihmisiä ja toimiminen oli miellyttävää ja helppoa. Apua sai ja huonon saksan taidon anteeksi. Kun vähän yritti saksaa sihistellä, niin sai jotenkin hirmuisen tsemppaavaa palautetta. Apua sai kaikilta, joilta kysyi. Kun raide, jolta oltaisiin päästy hotelliin, oli suljettu, järjestysmies antoi niin huippuhyvät ohjeet kiertoreittiin, ettei oikeastaan tarvinnut edes metrokarttaa vilkaista. Toisaalta en innostunut hirvittävän paljon Berliinistä, koska se ei vaikuttanut kovinkaan kauniilta kaupungilta. Mukavaa taas oli istua aamukahvilla leipomo-kahvilassa, jonne jäätiinkin sitten herkuttelemaan pitkäksi aikaa ja seuraamaan ihmisiä, jotka olivat menossa töihin.

Käytiin myös eläintarhassa (/-oissa), jo(i)sta lisää vielä myöhemmin! 



8 kommenttia:

  1. München on mielestäni oikein viehättävä kaupunki. Saittepa nauttia kivasta säästä! Berliini on minulle tuntematon tuttavuus, mutta kovasti haluaisin siellä joskus piipahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todella kivanoloinen oli München ja sieltä pääsee niin moneen suuntaan. Kaunista ja viihtyisää ja mukavia ihmisiä. Hyvä vaikutelma jäi. Berliini sitten taas - tuntui kovin erilaiselta. Ehkä pitää palata katselemaan sitä vielä enemmän.

      Poista
  2. München ja Berliini! Iski matkakuume takaisin! Minusta nämä kaupungit oli ihana nähdä ja kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottoman koettavia kaupunkeja molemmat. Tosin kovin erilaisia. Ja matkakuumehan on pysyvä olotila, seuraavaa kohdetta pakko alkaa miettiä, että talvesta selviää..

      Poista
  3. Kiva matkajuttu! Olen käynyt Muchenissä työreissulla, ja vanhakaupunki oli tosi viehättävä. Bayerin kotiareenan näin vaan taksin ikkunasta, mutta onhan se kertakaikkisen hulppea. Pelin katsominen siellä olisi varmaan huikea elämys. Mutta pienemmässäkin pelissä tuntuu olleen tunnelmaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhalla puolella tosiaan oli huippuviehättävää ja tunnelmakin jotenkin mukava. Eläväinen ja silti leppoisa. Ja tuo stadion on kyllä aivan järkyttävän kokoinen - ei mahtunut edes kuvaan kokonaan. Meinasin tippua penkiltä, kun näin sen. Seuraavan kerran pitää keksiä keino saada liput areenalle.

      Poista
  4. Ihania kuvia. München on yksi suosikkikaupungeistani - kahden ja puolen kerran vankalla kokemuksella (puolikas kerta tarjoittaa Münchenin liepeillä vietettyä aikaa, silloin vain ajoimme kaupungin halki, kahdesti olen ollut siellä kunnollisella matkalla). Se on kaunis, lämminhenkinen, monipuolinen ja kotoisa. Berliini taas... No, pidin kyllä siitäkin kaupungista, sen monimuotoisuudesta. Mutta samalla tavalla en rakastunut kuitenkaan. Kumpaankin matkustaisin toki uudelleen.

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaiselta München vaikutti, mitä kuvailit. Ainoa miinus siitä, että ei mahduttu lauantaina syömään mihinkään, mutta ehkä syynä oli nuo kaupungilla lorvivat Bayernin kannattajat. Saatiin sitten lopulta kuitenkin ihan kohtuullista ruokaa hieman keskustan ulkopuolelta. Paljon jäi vielä nähtävää kaupungista, joten se 1,5 kertaa vielä menis oikein hyvin =D

      Berliini oli tosiaan kovin erilainen. Ei syttynyt rakkaus mullakaan tällä ensisilmäyksellä, ehkä myöhemmin sitten!

      Poista