Leena Rantanen: Kirjeitä jonnekin - naistenviikko

Naistenviikko jatkuu ja tänään on Leenan nimipäivät. Siispä tämän päivän kirjailija- ja kirjaesittelyssä on Leena Rantanen (s.1940), Pariisissa asuva kirjailija ja suomentaja. Rantanen on kirjoittanut paljon lastenkirjoja ja taidekirjoja, sekä proosaa, jota olen vähän kerrassan lukenut: 

Leena Rantasen teokset löysin sattumalta kesällä 2012 lukemani Leena Rantasen Puolen tunnin loma (2008, Like)  -teoksen kautta. Tämä pieni kirja luo kesään uskoa: rakastettu voi löytyä ihan mistä vaan. 

Metro oli tupaten täynnä. Poika katsoi tyttöä ja tyttö poikaa ja kumpikin ajatteli samaa: miten ihmiset voivat tulla noin väsyneiksi, olla noin väsyneitä, elää noin, koko vaunussa vain me hymyilemme. Pitääkö työpäivän tappaa työ ja päivä. Ja elämä.

Ensikatseen jälkeen voikin olla vaikeampaa jatkaa. Tai no, ei oikeastaan, jos Rantasen novelleihin uskoo, sillä näissä novelleissa elämä vie juuri siihen suuntaa kuin on tarkoitettu:

Metron ulostulon lähellä oli epämääräinen nuorisojoukko, joten poika otti tyttöä lujasti kiinni kädestä.

Leena Rantasen Vastaantulijoita (2006, Like) luin tällä viikolla lukumaratonin yhteydessä: kirja kertoo lyhyitä tarinoita Pariisissa asuvista kodittomista. Kuvien avulla ihmisten elämät näyttäytyvät lukijalle. Tai ne elämät, joita näillä ihmisraunioilla on mahdollisesti ollut. Kovin moni ei katso ohikulkiessaan kodittomia, mutta nämä novellit katsovat. Sydäntäsärkevää. Tämä teos pakolliseksi lukemistoksi (espoolaisiin) kouluihin!

Murheen murtamalla äidillä on huivi päässä, likaiset vaatteet eri paria kuten pojallakin. Mutta päällimmäisenä pojalla on uutuuttaan hohtava samettitakki jonka taskua koristaa kullalla kirjailtu uljas kotka, kuin aatelinen vaakuna. Rikkaan perheen poika on pitänyt takkia vain muutaman kerran, hän on kasvanut ja osaa jo pelata golfia ja lasketella hiihtokeskuksissa.

Päätin lukea vielä yhden Leena Rantasen teoksista näin Leenan-päivän ja naistenviikon kunniaksi. Lukemistoksi tuli Kirjeitä jonnekin (2005, Like), joka on hieman synkkä teos, sillä tässä kirjailija kirjoittaa kirjeitä kuolleille. 

Hän kirjoittaa kirjeitä kaikille niille henkilöille, jotka ovat olleet hänelle tärkeitä: Anna-mummo, George Sand, jne. Henkilöt voivat olla omia sukulaisia ja ystäviä, tai kuuluisuuksia, joita hän ei ole koskaan tavannutkaan (tietenkään, koska ovat kuolleet jo ennen kirjoittajan syntymää). Henkilöitä tärkeämmäksi kirjassa nousevat kirjoittajan elämänkokemukset, sillä kirjeiden sisältö kertoo hänen elämästään Ranskassa, Pariisissa ja matkoilta ympäri Ranskaa. Tai aiemmasta elämästä Suomessa. Oikeastaan tämä on hyvin kiehtova tapa kertoa elämästään. 

Haluan sanoa sinulle - tämähän ei sinua väsytä - että vanhetessa tunnen nuortuvani joka päivä, niin on ollut jo kauan. Nuorena elämän paino oli raskas. Maailma on järjetön paikka asua, täynnänsä pahuutta josta en mitään ymmärrä, ja niin paljon joutavaa olen surrut turhan tähden. Nyt elän enemmän kauneudesta. 

Kuule Anne, olen jo kauan tiennyt että ihmisen tehtävä on ... ilo. 

Vaikka ja ehkä juuri siksi, että Kirjeitä jonnekin oli niin kovin erilainen kuin aiemmin lukemani teokset, tykästyin tähän. Oli mielenkiintoista viipyillä Pariisin kaduilla tuoli"ostoksilla" ja vaikkapa kouluvuosilla, jotka sujuvat mitenkuten koulun käytäville komennettuna liian villistä käytöksestä. Joo, ihana kirja tämäkin. 

Leena Rantanen: Kirjeitä jonnekin (2005, Like) 

130 sivua