Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

Satu Rämön Islantilainen voittaa aina (2015, WSOY) jäi ilmestyttyään vaille suurempaa huomiotani, mutta muistin teoksen, kun etsin luettavaa Islannista. Vaikka islantilainen ei voitakaan ihan aina, kuten nyt kerta kaikkiaan parempaansa Ranskaa, on Islannin jalkapallojoukkue jo voittaja. Näin kirjoittaa media EM-turnauksen jälkeen, ja samaa kirjoitti Rämö jo ennen turnausta: 

Käsipallo on Islannille samaa mitä jääkiekko on Suomelle. Pieneksi maaksi Islanti onkin pärjännyt käsipalloareenoilla hyvin: Olympia-hopeaa on tullut kahdesti.
Jos Islanti häviää tärkeän maailmanmestaruustason pelin, seuraavana päivänä tappiota ei synkistellä lehtien etusivuilla tyyliin Voi surku! Karmea häviö! Painajainen joka kävi toteen. TAPPIO.
 Islantilaiset pitävät häviön jälkeen mielialaa yllä vierittämällä syyn maan pelätyimmän vuorimörön eli Grýlan niskaan. Kaikki pelkäävät Grýlaa. Jos Ruotsi pesee Islannin käsipallossa – kuten usein käy – Islanti on hävinnyt svíagrýlalle eli ruotsalais-grýlalle. 

 Täällä asuessani olenkin ymmärtänyt, että parhauden ydin ei aina löydy mitattavista ominaisuuksista vaan asenteesta eli siitä, että on pokkaa olla paras tai syyttää häviämisestään Grýlaa, tuota kaikkien vuorimörköjen kantaemoa.

En ole Islanti-fani, en halua matkustaa maahan, jonka keskilämpötila on viisi astetta, enkä ole EM-turnauksen jälkeenkään Islanti-fani, koska jalkapallossahan noin periaatteessa voi tapahtua aina mitä vain: ylistressaantunut Englanti on aiemminkin hävinnyt, ja pitkällä sivurajaheitolla syötetään maali, kun sotketaan vähän käsipalloa jalkapalloon. Kaikki ansio islantilaisille, mutta eniten minua ehkä kiehtoa islantilaisten kannustushuuto. 

Satu Rämön teos on tällaiselle ei-Islanti-fanille kuitenkin aivan järkyttävän hieno ja hauska lukuelämys. En etsinyt kirjasta täsmäkohteita matkalleni Islantiin (, koska en edelleenkään halua matkustaa maahan), mutta kirjassa oli niin kiehtovia asioita Islannista, että tämä oli kuin satukirja satuhahmoista. Minua kiehtoi moni asia maasta, vaikkapa islantilaisten tapa kirjata ylös kaikki 1 400 maatilaa, jotka maahan oli perustettu 60 vuoden kuluessa ensimmäisten ihmisten tultua maahan vuonna 874. Tästä kehittyneempi versio on nykyisin netissä, josta jokainen islantilainen voi tarvittaessa tarkistaa sukulaisuussuhteensa toiseen islantilaiseen. Kirjoittamalla oman henkilötunnuksensa saa sukuluettelonsa, joka ulottuu ensimmäiseen islantilaiseen asti. Miten kätevää vaikkapa sopiessa treffejä tarkistaa, onko tarpeeksi kaukaista sukua kumppaniehdokkaalle! 

Teoksessa ihmetellään islantilaisten kykyä kävellä pikkukengissä talviaikaan kaupungilla, jouluruokia ja -tapoja, ja koska kirjoittaja on ekonomi ja Islannissa pankit kaatuivat pankkien ja taloudenhoitoa, islantilaista luontoa, lämmitettyä merenrantaa. 

Rämö muutti aviomiehensä perässä Islantiin, joten hän on maahanmuuttaja. Tätä kautta kirjassa myös tarkastellaan kielen oppimista ja integroitumista maahan ja sen tapoihin.  Tältä osin kirjassa on hienoja vinkkejä, miten kulttuurin avulla voi saada kielen (ja myös sen kulttuurin!) haltuun lukemalla kirjoja, kuuntelemalla radiota ja näkemällä teatteriesityksiä. Toimisi kaikkien toiseen maahan muuttavien osalta: oma halu ja motiivi on tärkeintä!

Aivan viehättävä maa Islanti tämänkin kirjan perusteella, pieni maa keskellä hyistä merta kuulostaa niin ihmeelliseltä, että on kiinnostavaa lukea, miten islantilaiset elävät ja miten maa toimii. Arkipäivässä vaikuttavat luonnon menninkäiset ja muut taruolennot ovat kirjassa luonnollinen osa, mikä saa ihastumaan maahan vielä pikkaisen enemmän ja kuulostamaan maan melkoiselta sadulta. 

En voi muuta sanoa kirjasta kuin että se oli ihastuttava. Lisää Satu Rämöstä ja Islannista löytyy hänen blogistaan Salamatkustaja. 

Kirjasta myös Saran blogissa. 

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

2015, WSOY

279 sivua