MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 17. tammikuuta 2011

Bollywood kirjan kansissa

Viime syksyisiltä kirjamessuilta lähti mukaan Natalia Laurilan Parhaat Bollywood-elokuvat -kirja, jonka luin - tai selasin kiinnostavimmilta kohdiltaan. Hieman aikaa kesti, ennen kuin yhdistin kirjoittajan oikeaan kontekstiin, mutta sain sitten yhdistettyä kirjoittajan blogiinsa, jota olen käynyt silloin tällöin seuraamassa. 

Bollywood on riemastuttanut elämääni muutamia vuosia: tutustuin elokuviin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2004, jolloin elokuvat lähinnä ärsyttivät kestollaan (3 tuntia), sukupuolirooleillaan ja rakkauskäsityksellään. Sitten yhtäkkiä koin rakastumisen elokuviin ja olen katsellut monet elokuvat uudelleen uusin silmin. Täytyy vielä myöntää, että en ole vieläkään kovin avarakatseinen, vaan katson elokuvia, joissa on pääosassa Shah Rukh Khan ja joissain tapauksissa voin katsoa myös elokuvia, joita tähdittää Aamir Khan, koska hänen elokuvansa ovat hyviä, kuten 3 idiots

Laurilan kirjasta (julkaistu jo vuonna 2007) tietysti ahmaisin ne elokuvat, jotka olen itse nähnyt (SRK:n tähdittämät) ja selailin nopeasti ne, joita en ole nähnyt. Kirja on ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja Bollywood-leffoista, joten olisin odottanut jotain perustietoa leffoista, esimerkiksi siitä, että miten elokuvat rakentuvat laulujen ja juonen suhteen. Myöskin elokuvatähdistä olisin kaivannut enemmän tietoa. Tähän asti tietotoimistoni on ollut Bollywood-elokuvia seurannut mieheni, jonka tiedot ovatkin olleet parempia bollywood-tähdistä kuin esimerkiksi hindujen juhlapyhistä....  

Kirja on mukava lukukokemus niille, jotka kaipaavat vinkkejä Bollywoodin maailmaan, esimerkiksi siitä, mistä elokuvista voisi aloittaa matkansa. Niistä elokuvista, jotka olen itse nähnyt, olin pettynyt esittelyihin. Ehkä vain sen takia, että olen liian rakastunut tiettyihin elokuviin, kuten Kabhi Alvida Na Kehna -leffaan, josta onneksi mainittiin erityisesti nämä värit. Joitakin vääriä tietoja löysin kirjasta heti, esimerkiksi Shah Rukh Khan ei ole intialaisen Haluatko miljonääriksi -ohjelman juontajana, hän on ollut sijaistamassa Amitabh Bachchania vähän aikaa. 

Kirjaston tietokannasta löysinkin heti seuraavan kirjan, jota alan lukea, tämä näin:

Palaan taas asiaan... sillä välin katselen pari väliin jäänyttä leffaa =O, joita voi nähdä joko netistä tai matkamuistoina tuotuina versioina.





5 kommenttia:

  1. Minäkin olen hurahtanut Bollywood-leffoihin! Devdasin ja Lakhanin olen katsellut useampaankin kertaan. Ex-anoppini suositteli yhtä leffaa,jonka nimen nyt unohdin...palaan asiaan myöhemmin!

    VastaaPoista
  2. Ainoa haittapuoli näissä bollywood-leffoissa on tätä nykyä se, että en millään ehdi mukaan hollywoodin leffoihin, enkä osaa eläytyä hollywoodiin, koska mulle ei taustalta kerrota laulujen muodoissa, että mitä nyt tapahtuu. Taustamusiikki jää taustalle. Pidän bollywoodin menosta, kun kaikki menee vähän överiksi.

    VastaaPoista
  3. Mä näin joskus Rakkautta & anarkiaa -festarinäytöksenä elokuvan Don, ja siinä oli muistaakseni juuri Shah Rukh Khan pääosassa. Elokuva oli mainio kokemus, voisin katsoa muitakin. :)

    VastaaPoista
  4. Jotain samaa on muuten vanhoissa Suomi-filmeissä.

    VastaaPoista
  5. Salla: Rakkautta & anarkiaa onkin ainoa paikka, jossa Suomessa voi nähdä bollywoodia. Niin suuri vääryys, kun ajattelee, miten paljon leffoja siellä tehdään! Donia en olekaan nähnyt, sen jatko-osaa tehtiin syksyllä Saksassa - seurasin eräästä saksalaisesta bollywood-blogista. Hurjaa toimintaa!

    Seija: näin mulle on muuallakin todisteltu. Olen yrittänyt katsoa Suomi-filmiä sillä silmällä... ja onhan niissä jotain samaa. Tosin ne puuttuvat värit häiritsevät, kun ovat yksi hieno juttu bollywoodissa...

    VastaaPoista