MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

tiistai 18. tammikuuta 2011

Viime viikon luetut

Viime viikolla unohdin nettimaailman vähäksi aikaa, ehdin kuitenkin lukea joitakin kirjoja loppuun. En nyt niistä tee mitään kummempia postauksia, mutta kirjoitan jotain, ennen kuin palautan teokset kirjastoon.

Linda Olsson oli minulle uusi tuttavuus. Sonaatti Miriamille alkoi kiinnostavasti, sillä Adam Anker alkaa punoa tietä menneisyyteensä. Häntä on kohdannut suurin menetys, mikä ihmistä voi kohdata: hän on menettänyt tyttärensä, Miriamin. He ovat eläneet aikalailla erakkoelämää Uudessa-Seelannissa, vuoden verran tyttärensä menetystä surtuaan Adam lopulta lähtee saarelta ja aloittaa matkansa menneisyyteen. Hän matkustaa Puolaan Krakovaan tutkimaan, miksi hänen nimensä on ollut joskus Adam Lipski. Adam aikoo asettautua Krakovaan, jossa hänellä on ystäviä (uusia ja tavallaan vanhojakin). Ennen sitä hän aikoo kohdata vielä Cecilian, lapsensa äidin ja suuren rakkautensa. Tapaamista varten hän matkustaa Ruotsiin. Samalla kirjassa vaihtuu kertoja, enkä oikeastaan enää päässyt kirjaan sisälle vaihdoksen jälkeen. Menetyksen tunteet jatkuivat kirjassa, niitä ikään kuin käsiteltiin toisesta näkökulmasta, mutta lukijana jäin kylmäksi, koska tavallaan tapaus Adam tuli käsitellyksi ja sulkeutui. Luin kirjasta Lumiomenan blogista ja osin sen takia lainasin kirjan. Olen Lumiomenan kanssa samaa mieltä kirjan suhteen: parasta antia siinä oli Krakova-kuvaus ja jos olisin ottanut kirjasta jonkun lukunäytteen, se olisi ollut juuri sama eli se, jossa nainen myy rinkeleitä kadunkulmassa (tässä kohtaa minulla oli kirjassa pieni merkintä). Loistavan elävä kuvaus kaupungista, mutta itse kirja ei kannatellut minua ihan loppuun asti. Loppukommenttina vielä, että tavallaan kirjasta jäi hyvä mieli, vaikka siinä kirjoitettiinkin menetyksestä.

Toinen kirja, jonka sain kuin sainkin luettua, on Lukupiiri-blogin kirja, Tanizakin Avain, jonka sain luettua vasta tiistaina viime viikolla. Viikolla olin kuitenkin keskellä jotain muuta, etten päässyt kommentoimaan kirjaa lukupiiriin. Kuvani japanilaisista ja japanilaisuudesta säilyy tämänkin kirjan jälkeen ihan samana: siinä on jotain sellaista outoutta, jota en voi ymmärtää, mutta samalla se on jotain kiehtovaa, niin kuin joku kumma planeetta, joka kuitenkin on samalla maapallolla kuin oma maailmamme.   











Lisää outoutta katselin ranskalaisesta leffasta Jules & Jim (1962). Laitan tänne kirjablogiin elokuvan siksi, että minulla on ihan vähän sellainen kuva, että joku mainitsi elokuvan Harjukaupungin salakäytävien kohdalla, ja ymmärrän kyllä yhteyden. Tavallaan elokuvakin oli kiinnostava, koska se ei missään mielessä ollut perinteinen. Siinä kaksi ystävystä Jules ja Jim tapailevat naisia, mutta vain yksi, Catherine, jää miesten mieleen. He molemmat rakastuvat naiseen, mutta vain toinen voi naisen saada. Vai voiko toinenkin? Myönnän, että elokuva ei ihan makuuni ollut ja silmäni pyöristyivät juonenkäänteiden edetessä. Varsinainen yllätys oli kuitenkin elokuvan loppu.



En kovinkaan usein enää innostu sarjakuvista, mutta kun huomasin, että Minna Canthin novelleista ja yhdestä romaanista on tehty sarjakuvakirja, siihen piti tutustua. Minna & miehet -kirjassa Canthia tarkastelee kuusi miestä sarjakuvan keinoin. Kiinnostavin sarjakuvista oli Jyrki Nissisen Köyhää kansaa -versio, jossa 1886 kohtaa nyky-Suomen. Kiinnostava teos, vähän samaa olen kokeillut koulussa, kun oppilaat piirtävät klassikoita sarjakuviksi.
Laitan kirjan vinkkinä muillekin tänne.










Tällainen sekalainen postaus sekalaisista teoksista. Jotain muutakin tuli katseltua ja ehkä luettuakin, mutta niistä sitten myöhemmin.  

11 kommenttia:

  1. Minua niin kutkuttaisi nähdä Jules & Jim uudestaan. Näin sen joskus 90-luvun lopulla elokuva-arkiston näytöksessä Joensuussa ja luulen, etten silloin oivaltanut elokuvan hienoutta. Harjukaupungin salakäytävät palauttivat leffan mieleeni ja mietin, katsoisinko sen nyt toisin.

    Kiitos linkityksestä. Olet aika samoilla linjoilla Olssonin kirjan suhteen. Hyvin kirjoitettu, mutta tarina ei vain kanna. Krakovaan kyllä tekisi mieli. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että laitoit kirjan vinkkinä muillekin - tämä lukija ainakin ilahtui kovasti tuollaisesta Canth-vinkistä, kiitos! En ollut kuullutkaan moisesta, mutta haluan ehdottomasti tutustua kirjaan jossain vaiheessa.

    Lukupiirin Avain-keskusteluun voi osallistua yhä, vaikka "virallinen keskustelupäivä" jo menikin. Hyvin kuvailtu japanilaisuutta, juuri niin oudolta se vaikuttaa.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen lukuviikko sinulla ollut!

    VastaaPoista
  4. Lumiomena: vähän hämmästyinkin, miten samat asiat kiinnittävät huomiota... ehkä se oli siinä mielessä selkeä kirja: ne asiat, mitkä olivat hyviä, olivat selvästi hyviä ja huonot taas selvästi huonoja.

    Jenni: meillä näkyi jollain opella olevan käytössä sarjakuvista yksi ja näin Hesarissa jutun ohimennen tästä... olen sellainen juttubongari... Kannattaa tutustua, jos sarjikset iskevät. En ole oikein ehtinyt muotoilla kokemuksia Avaimesta kirjalliseen muotoon... kävin kyllä lukemassa lukupiirikeskustelun. Liityn mukaan, jos saan jotain älykästä kirjoitettavaa...

    Susa: aina välillä tekee mieli kurkata muihinkin kuin kaunokirjallisiin teksteihin... varsinkin nyt on tarttunut kaikkea tietokirjoja mukaan...

    VastaaPoista
  5. Siis minä tein tämän kirjan heti kun se oli ilmestynyt, sillä pidin kovasti Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjasta. Tästä Sonaatti Miriamille pidin Krakovaan asti ja mainitsinkin arvostelussani, että sinne olisi pitänyt jäädä. Kirja jätti kylmäksi kun lähdettiin pois Krakovasta. Kertojaääni muuttui ihan toiseksi.

    Mari, et ehkä ollenkaan lukenut minun arvosteluani tästä...

    VastaaPoista
  6. Hyvä, että muistutit tuosta Canth- sarjakuvasta, mulla on siitä tekemättä bloggaus. Alkupään sarjakuvat eivät tosin niin kohahduttaneet ja odotin ehkä liiallista uskollisuutta Canthin tarinoille.

    VastaaPoista
  7. Leena L: kävin hakemassa arvostelun ja löysinkin sen =) Kesäkuussa en ollut vielä löytänyt kirjablogeja, joten on mennyt ohitse ;D

    Samaa mieltä siis siitä, että kertojan muutos ei toimi.

    VastaaPoista
  8. Hanna: musta oli kiva, että se eka oli just muokattu nykypäivään, ehkä hieman kliseisesti.

    VastaaPoista
  9. Olen aivan samoilla linjoilla Leena Lumen kanssa ja suosittelenkin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja! Tein tekstin tästä minäkin heti kesällä, kun odotin Olssonin uutukaista kynnet kopolla edellisen jälkeen. Petyin, petyin Sonaattiin pahan kerran. Editointia kirja olisi mielestäni vielä kovasti kaivannut...vaikka siinä monta hyvää kohtaa olikin.

    VastaaPoista
  10. Olssonin ensimmäinen kirja oli todella kaunis. Vei ainakin minut täysin mukanaan. Kirja jätti lämpimän ja ihmisläheisen olon. Tämä Sonaatti Miriamille sitten taas oli osin ihan kohtalainen, mutta erityisesti lopussa hieman klisheinen ja jopa minulle, suurelle hempeilijälle liian "pehmo".

    VastaaPoista
  11. Valkoinen kirahvi ja Alma: olen ymmärtänyt, että näissä kirjoissa oli aika sama aihe. Useinhan se yksi aihe kantaa yhden kirjan verran. Ja vaikka olisi kuinka rakas kirjailijalle, niin sitten pitäisi kirjoittaa jostain muusta.

    VastaaPoista