MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 5. marraskuuta 2011

Katriina Järvinen & Laura Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa


Katriina Järvisen & Laura Kolben Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa - Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta (2007, kirjapaja) -teos on ollut tosi pitkään lukulistallani. Se on aika ajoin odottanut lukijaansa kirjastosta raahattuna, viimeistään kun luin Booksyn kirjoituksen, halusin lukea kirjan. Täytyy sanoa, että kirjan aloittaminen tuntui vaikealta, koska ajattelin, että tämä olisi jotain ympäripyöreää, soljuvaa ja mihinkään kiinnittymätöntä sosiologian tutkimusta. Kirjan lukeminen lopultakin oli miellyttävää, nopealukuista ja lukuisten esimerkkien takia kiinnostavaa. Mutta se ympäripyöreys: en jotenkin saanut ihan kiinni Kolben ja Järvisen ajatuksista. Olisin kaivannut jotain jykevämpää todistusaineistoa esimerkkien ja ajattelun taustaksi. Mielestäni ja kokemukseni mukaan Suomessa ihmisen sosio-ekonominen luokka ei ole este - ainoastaan hidaste - enkä teoksen luettuakaan ole muuttamassa ajatuksiani. Sikäli olen hieman pettynyt, koska halusin kirjasta saada vastauksia siihen, miten ihmisen (luokka)tausta näkyy hänen elämässään ja käyttäytymisessään.


Tuskin silti koskaan omaksun Fredrikinkadun porvariston hillittyä charmia. Se syntyy vain elämällä tietynlainen elämä. Toisaalta voin ajatella olevani etuoikeutettu: minulla ei ole velvoittavaa sukutaustaa, ei luonnostaan lankeavia perinteitä - jos ei myöskään perittyä sosiaalista pääomaa tai suvun taloudellista turvaa. Suomessa voi ainakin vielä toistaiseksi elää luokkien rajamailla. - - Vanhoissa luokkayhteiskunnissa, esimerkiksi Ranskassa tai Englannissa, ei samanlaista valinnanvaraa ole. Upper middle class -elämä sisältää valmiin paketin: tietyn koulutuksen esikoulusta yliopistoon, sopivasta ryhmästä valitun puolison, asuinpaikan, harrastukset, lomanviettotavat ja hyväksytyn habituksen. 

Teoksessa vahvistuu pysyvän luokkayhteiskunnan sijasta kuva maasta, jossa jokaisella on periaatteellinen mahdollisuus siirtyä omien valintojen: koulutuksen, ammatinvalinnan, ystäväpiirin, ansiosta tai takia toiseen "luokkaan". Huonoista lähtökohdista voi nousta ylemmäs ja hyvätkin lähtökohtansa voi tuhlata.

Voisi sanoa, että helpompaa on pysyä samassa sosio-ekonomisessa luokassa kuin missä omat vanhemmat ovat eläneet. Luulisin, että vanhemmilla on tässä suuri merkitys: saako vanhemmilta kannustusta esim. opiskeluihin, vai lannistavatko vanhemmat lapsensa. Kirjaa lukiessa väistämättömästi alkaa miettiä omaa perimäänsä: omassa suvussani ollaan siirrytty oman sukupolveni aikana korkeakouluihin, valmistuttu ns. porvarilliseen ammatteihin ja osittain alettu toteuttaa suurta keskiluokkaisuutta: oma talo, kaksi autoa ja kauniit kulissit. 

Oikeastaan juuri siksi minua kiinnosti alun perin lukea kirjaa. Olen aika usein kokenut niitä samoja tunteita, mitä kirjassa kuvataan: tuntenut olevani jotenkin väärin tietyissä tilanteissa, tai tuntenut epäviihtyvyyttä joissain toisissa tilanteissa. Kyllä, myönnän että luokkayhteiskunta-ajatuksessa on jotain perää: jos on syntynyt tiettyyn ympäristöön, siihen sulautuu helpommin kuin se, joka opettelee ns. oikeat säännöt. Mutta Suomessa luokat eivät ole niin kaukana toisistaan, että oikeita tapoja ei voisi opetella ja oppia. Eri asia on sitten se, että tunteeko uusissa piireissä koskaan oloaan kotoisaksi. Itse olen liikkunut aikamoisissa välitiloissa ja siksi päässyt tarkkailemaan sosiaalisia ympäristöjä (hieman samaan tapaan kuin kirjan toinen kirjoittaja, Katariina Järvinen, joka myös on työläistaustainen) ja päätynyt joskus tulkitsemaan asioita ihmisten koulutuksesta käsin. Jossain vaiheessa elämääni elin sosiaalisessa ympäristössä, johon en tuntenut millään kuuluvani: tiesin vastaukset vääriin (siis toisiin kuin kaikki muut) kysymyksiin trivial pursuitissa ja kun olin valmis filosofisiin keskusteluihin, muut vetivät räkäkännejä. Oli lopultakin vapauttavaa lähteä siitä elämästä, joka lukitsi minut tähän piiriin.  


Ystäväni on tehnyt paljon töitä opetellessaan lukevien, kulturellien ihmisten parissa elämistä. Kirjaan haastateltu Maria taas kertoo oppineensa lapsena small talkin monella eri kielellä.- - Silti jotkut väittävät, että meillä "pullamössösukupolven" kasvateilla on kaikilla ollut samat hyvinvointiyhteiskunnan suomat mahdollisuudet pärjätä elämässämme. 

Kirjaan on haastateltu 1960-70-luvuilla syntyneitä henkilöitä, joiden lapsuuden aikana vasemmistolainen henki vaikutti elämään. Miika Nousiaisen kirja Metsäjätti kertoo juurikin tällaisesta yhteiskunnasta, jossa tehtaan omistajan pojan kanssa ei saanut leikkiä. Oikeastaan Nousiaisen kirjan jälkeen paloin halusta lukea tämän kirjan, koska molemmissa tarkastellaan samaa asiaa. Kun Nousiaisen Pasi Kauppi kuitenkin leikkii lapsena tehtaanomistajan pojan kanssa, hän pääsee kiinni tähän toisenlaiseen elämään. Omistajan kotona elämä näyttäytyy hieman kliseisenä kuvana, kun se näkyy ikkunan läpi idyllisenä joulupäivänä. Itselläni oli hieman samat kuviot lapsena: leikin juurikin niiden koulutettujen ja paikkakunnan päättäjien lasten kanssa ja pääsin tutustumaan elämään ns. paremmissa piireissä. Perheiden elämä oli juurikin kesälomamatkojen ja muun materiaalisen puolesta kovin erilaista, mutta perheet eivät silti näyttäytyneet minun lapsensilmissä mitenkään idyllisinä. Ehkä siihen vaikutti myös se, että meidän ns. duunariperheissä ei ollut alkoholiongelmia, kuten Nousiaisen kirjassa. 

Nousiaisen kirja ja Järvisen & Kolben teos herätti minut näkemään sen, että samanlaista nousua kuin omassa suvussani, on koko maamme täynnä. Teoksessa nostetaankin maaseutu sellaiseksi paikaksi, joka yhdistää oman sukupolveni ihmisiä: useat ovat maalta kotoisin, ja loppujenkin sukujuuret tai kesämökki sijaitsee maalla. Samoinhan Nousiaisen teoksessa Pasi Kauppi menee kotipaikkakunnalle, jossa tuntee yhteisöllisyyttä ns. omiinsa. Useimmissa keskusteluissa, joita olen kaupungissa eläessäni käynyt, on yleensä etsitty yhteisiä juuria: pohjoisesta tai idästä kotoisin olevat tuntuvat aina tuntevan tietynlaista yhteisöllisyyttä. Ja sikäli näitä yhteisiä juuria on helppo löytää, koska jokaisella tuntuu olevan vähintään kesämökki sillä järviseudulla, josta olen itse kotoisin. 

"Yliopisto- ja korkeakoulututkijoilla on useimmiten porvarillinen tausta. Sitä ei välttämättä heti huomaa, mutta pidemmän päälle selviää, että monet heistä asuvat omistusasunnoissa Töölössä ja muissa hyvissä osoitteissa. Näin pienillä palkoilla niitä kämppiä ei hankita, ellei ole pesämunaa valmiina."

Helsingissä metromatka lännen varakkaiden, hyvin koulutettujen ihmisten alueilta itäisiin lähiöihin avaa silmät luokkaeroille. Ruoholahdessa kiidetään liituraidoissa ja jakkupuvuissa kohti Nokian, Sitran ja muiden yritysten kiiltäväpintaisia toimitaloja, Kontulassa kolmannen polven työttömät täyttävät arkipäivisinkin ostarin pubit ja niiden lähistöt värikkäällä menollaan. Metromatkan jälkeen on vaikea allekirjoittaa ajatusta yhdestä suuresta keskiluokasta, joka sulkisi meidät kaikki suureen syliinsä.

Järvisen ja Kolben teoksessa on yksi vika: siinä halutaan oikoa mutkia suoriksi, ja stereotypisiä ajatuksia kirjoitetaan tekstiin suoraan ilman tutkimusaineistoa, tilastoa tai lähdetietoja. Ovatko nämä käsitykset todellista tietoa, vai ennakkoasenteita? Itse tein metromatkaa Kontulan periltä Ruoholahteen aikoinani: asuin talossa, jossa oli asumisoikeusasuntoja, koulutettua väkeä asumassa ja kiisin Ruoholahdessa ilman jakkupukua töihin. Olen asunut melkein koko asuinikäni Helsingissä idässä; vähän aikaa asuin Mannerheimintien vieressä - ja molemmissa suunnissa sain kokea viikonloppuisin samaa "iloa" alkoholia liikaa nauttineilta ihmisiltä. Myönnän, että alueilla on eroja, mutta tällaisista heitoista tieteellisessä teoksessa olisi syytä laittaa perusteellisempaa tietoa, eikä vain kirjoittaa asioita ilmaan, joita oletamme eri paikoissa olevan.





Loppuosassa kirjaa Järvinen ja Kolbe kirjoittavat suomalaisuutta esiin: suomalaisuus on sisua, suoraa puhetta ja rehellisyyttä. Itse kärsin uskomattoman paljon siitä, kun suomalainen puhe kuvataan suorana. Teoksessa muutenkin niputetaan niin paljon asioita yhteen ja selitetään ne yksiviivaisesti johtuvaksi luokasta, kansalaisuudesta, varallisuudesta ja ties mistä, että uskottavuus kärsii. Esimerkkien valossa luin kirjaa niin, että aika moni suomalainen elää muutosten tilassa: koulutus muuttaa sivistystä, arvostettuun ammattiin pääseminen muuttaa taloudellista tilannetta, muuttaminen kaupunkiin muuttaa sukulaisuus- ja ystävyyssuhteita, turvallisuuden tunnetta jne. Kirjaa lukiessa tuli höttöinen olo: monet asiat, jotka kirjaan haastatteluista tulevat esiin, voin allekirjoittaa nähneeksi ja kokeneeksi. Mutta tulkitsen eroja eri tavalla. En osaa nähdä ihmistä luokkansa edustajana, kun liikkumavaraa on niin paljon. Teoksessa myös on näkyvissä sellainen piiloajatus, että kaikkien pitäisi yltää ja haluta yhteiskunnan huipulle, kouluttautua ja pyrkiä arvostettuun asemaan, asumaan Töölön kivitaloihin. Tai ainakin pyrkiä keskiluokkaiseen elämään. Onneksi oikeassa elämässä ihmisiä ihan oikeasti kiinnostavat eri asiat ja on niitä, jotka uskaltavat olla tyytyväisiä elämäänsä, eivätkä haluakaan viihtyä frean bileissä.

Pääosin oli kiinnostavaa ja osin vapauttavaakin lukea haastateltujen kokemuksia. Olenhan (ainakin melkein) samaa ikäluokkaa. Samalla tavalla kuin Nousiaisen teokset kirjoittavat esiin oman sukupolveni elämää Suomessa, myös Järvinen & Kolbe kertovat minun ja meidän sukupolven elämästä.




 

11 kommenttia:

  1. Olipas kiinnostavaa lukea ajatuksiasi tästä, kiitos! Tuo sukupolvihuomio on hyvä, tiettyä jaetun kokemuksen tuntua tätä lukiessa syntyy, vaikkei meidän sukupolvella sellaista yhteistä traumaa olekaan kuin joillain varhemmilla.

    Kiinnitin minäkin lukiessani huomiota siihen, että moni juttu jäi 'tieteellisesti' perustelematta, mutta koin tämän enemmän sellaisena kokemuksellisena keskustelupuheenvuorona kuin varsinaisena tutkimuksena, joten minua se ei vaivannut kun en ajatellutkaan, että tässä todistetaan mitään mistään... Siitä olen samaa mieltä, että luokkien arvottaminen on turhan itsestään selvää tässä(kin). Olisi mukava ajatella, että toisenlaisiakin arvojärjestyksiä voi toteuttaa ainakin yksilötasolla! :-)

    VastaaPoista
  2. No joo, mulla on sellainen pieni ongelma näiden sosiologian ja yhteiskunta"tieteellisten" teosten lukemisessa, että luen niitä mielelläni, mutta kyllä mä kaipaan niiltä jotain tieteellisempää taustaksi. Tässähän oli toki yhteiskuntateoreetikkoja otettu mukaan, mutta sitten tuon kontula-kommentti taas ei ihan sopinut kuvaan mukaan.

    Nousiaisen teoksessa tuli melkein nämä samat asiat kaunokirjallisessa muodossa.

    VastaaPoista
  3. nyt en malta odottaa tuota 'metsäjättiä enää yhtään! hauskaa että vertailit näitä. itsekään en ajatellut tuota yleistämistä häiritsevänä, mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. tuo on mielenkiintoinen juttu, että korkein "luokka" olisi aina se tavoiteltavin...kyllähän kirjasta tietysti näkyy se, että kirjoittjat ovat kaksi korkeakoulutettua ihmistä.

    kirjoitit kivasti omista kokemuksistasi, jotka voi mennä molempaan suuntaan - minullakin on sellaisia.

    VastaaPoista
  4. Voi että oli kiinnostava lukea tämä postauksesi, Mari! Kirja on ollut omalla lukulistallani pitkään, mutta vielä en ole saanut siihen tartuttua. Mukava, kun nostit kirjan jälleen esille. Se palautti tämän jälleen mieleeni.

    Viimeisin kaunokirjallinen teos, jossa tätä on käsitelty on Susanna Alakosken Sikalat. Koin todella mielenkiintoiseksi tavan, jolla Alakoski kuvaa eri luokkien elämää kirjassaan. Pohdiskelin myös Tammimaan kirjan kohdalla tätä kysymystä. Ehkä tämä on tosiaan meidän ikäpolviemme juttu. Sukupolvi, joka monessa perheessä on se ensimmäinen akateeminen polvi.

    VastaaPoista
  5. anni M: joo, se on jännää, miten keski-ikää lähestyessä huomaa, että oma lapsuus ja nuoruus alkaa olla paketissa: kirjojen kansien välissä sekä tutkimus- että kaunokirjallisuudessa. Nousiaista on ollut aina helppo lukea, koska Nousiainen kirjoittaa mun ikäluokan kielellä. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä muunikäiset oikein pitävät kirjailijasta...


    Valkoinen kirahvi: vähän sama kävi mulle, että kirja oli listalla, mutta en millään saanut sitä avatuksi. Kannen avattua sen lukeminen ei sitten tuottanutkaan yhtään vaivaa tai tuskaa. Sikaloita en ole lukenut, mutta pitäisi varmaan tarttua siihenkin. Tammimaallahan ne kaikki sukupolvet jäivät pyörimään siihen samaan suohon, vai pääsikö jo viimeinen pois? Joten periaatteessa samaa tarinaa, kävisi tuohon kolmannen sukupolven tarinaan. Tässä kirjassa mua ärsytti vain se, että piti kohdentaa työttömyys ja muu juuri Kontulaan, vaikka ei ole musta ollenkaan Helsingin epätoivoisin paikka.

    VastaaPoista
  6. Olipa tosiaan kiinnostava postaus. Tämä kirja on kutkuttanut uteliaisuuttani jonkin verran, mutta pelkäsin juurikin tuota stereotypioissa roikkumista ja sitä asennetta, että kaikkien pitäisi pyrkiä etenemään "ylöspäin".
    Ärsyttävää! Tämä ilmiö näkyy niin monessa asiassa muutenkin. Esim. työurallaan pitäisi aina edetä rivityöntekijästä kohti johtoporrasta (näin kärjistäen) ja sinut tulkitaan passiivikseksi ja kehittymättömäksi yksilöksi, jos olet tyytyväinen siihen rivityöntekijän hommaan. Argh!

    Tulipa avautuminen :D

    VastaaPoista
  7. Morre: no, työpaikalla on niitä pakkokoulutuksiakin aika ajoin, koska jos ei niihin osallistu, niin ei kehity siinä samassa paikassa. Itse olen siinä 'onnellisessa' asemassa, että ei tuo ura kehity mihinkään suuntaan. Sama työ, sama palkka.
    Mutta siis ymmärrän ajatuksen.

    Ja kun mietin tuota Nousiaisen teosta, niin eihän siinäkään oikein ylistetä niitä duunareita, kun Parin ystäväkin alkaa toteuttaa itseään vasta silloin, kun alkaa tehdä jotain henkistä. Tajusin just tuon jutun. Nousiaisen kirjassa aika moni duunari on juoppo ja vaimon- ja lastenhakkaaja. Aikamoista luokkien luokittelua.

    VastaaPoista
  8. Morrea kommentoiden, kyllä siinä ongelmansa tulee jos ei halua yletä kun tilaisuus tarjoutuu. Mulle kävi niin että käväisin vähän "johdon" puolella ja tulin kirkuen pois muutaman vuuoden jälkeen. Se ei tietenkään ollut kovin fiksu uraliike :-)

    Uralla etenemistä ei kai kuitenkaan voi yhdistää suoraviivaisesti luokkaan. Himskatti, vaikka näitä kirjoja kuinka luen, en silti oikein munaskuissani tajua tuota luokan käsitettä.

    Mutta kirjoihin palatakseni, kai se on luettava jossain välissä tuon Nousiaisenkin kirja. Tuli kauhea hinku nähdä itsekin onko siinä vai eikö siinä ole stereotyyppistä duunarikuvausta.

    Huoh. Mistä näitä kirjoja joikein tulee...

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen aihe, ja kiinnostavasti vertailit tuohon Nousiaisen kirjaan! Tämä(kin) kirja olisi mielenkiintoista lukea.

    VastaaPoista
  10. Kirjoitit hienon ja perusteellisen arvion kirjasta.

    Itse luin tämän heti kun kirja ilmestyi ja minulle kirjasta jäi päällimäisenä mieleen se, mitä Järvinen kirjoitti omista kokemuksistaan. Kolben osuudet kirjassa olivat melko mitäänsanomattomia. Pystyin melko pitkälle samaistumaan Järvisen kokemuksiin. Ja se mikä minusta oli erityisen mielenkiintoista oli se, miten luokka ei määrittele pelkästään sosioekonomista asemaa, vaan se tulee ilmi monilla eri elämänalueilla esimerkiksi erilaisiin käyttäytymiskoodistoihin ja tapoihin liittyvissä tilanteissa. ja se miten näitä lähdetään muuttamaan ja purkamaan vaikuttaa ihmisen koko identiteettiin.

    VastaaPoista
  11. Booksy: kyllä mä myönnän, että niitä eroja on, mutta kun mun mielestä Suomessa ne ovat niin pienet, eivätkä lopullinen este pääsemisestä mihin vain. Tai se on, mihin asiaa vertaa: täydellistä tasa-arvoa ei ole, mutta sitten kun vertaa maihin, jossa toisia ihmisiä ei edes puhutella, kun ovat niin arvoasteikon väärässä päässä, niin naurattaa ajatus suomalaisista luokista... Odottelen sun näkemyksiä Nousiaisesta!

    Luru: joo, oli pakko tarttua tähän kirjaan, kun Nousiainen houkuttelin näkemyksillään ja tiesin, että tämä kirja käsittelee samaa.

    Jaana: mulle jäi mieleeni se vieraus, jota kirjassa kuvattiin tietyissä tilanteissa, kun ei tunne koodistoa. Mutta toisaalta, kun ajattelee, että Suomessa on aika paljon liikkumavaraa siinä ns. luokkien välissä, niin pysyvätkö ne tavat enää niin samoina, tyyliin porvariston hillitty charmi. Joskus törmään myös tapauksiin, joissa koulutetun luokan lapset yrittävät rikkoa rajoja ja käyttäytyä kuin ns. duunarit. Onhan sekin hauskaa katsottavaa... Toisaalta on kiinnostavaa seurata, miten eduskunnan uudet ns. duunraitaustaiset räpiköivät korrektin käyttäytymisen suossa. Ja sitten tulee Stubb, joka käyttäytyy aivan samalla tavalla ;D

    VastaaPoista