MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 7. marraskuuta 2011

Marja-Leena Tiainen: Kahden maailman tyttö

Marja-Leena Tiaisen Kahden maailman tyttö (2011, Tammi) on nuortenkirja, jossa päähenkilö Tara on kirjan nimensä mukaisesti "kahden maailman tyttö": kotona hän on muslimi, kurdityttö ja kodin ulkopuolella hän on, tai ainakin haluaisi olla, suomalainen teinityttö.

*****
Olen jonkun verran lukenut (työn puolesta) nuortenkirjoja ja myös useita kirjoja, joissa toiseen maahan muuttavien maailma kohtaa uuden kotimaan maailman, esimerkiksi Bakhtiarin Toista maata ja Mistään kotosin ovat kirjoja, joissa käsitellään maahanmuuttoa nuortenkirjojen tyyliin. Monessa maassa: Briteissä, Ruotsissa, Intiassa yms. kirjoittajat ovat maahanmuuttajia, joiden kirjoissa maahanmuuttajat nähdään monenkirjavana joukkona: osa ikävöi kotiaan, osa sopeutuu, osa elää nilkuttaen siinä välissä; osa menestyy ja osa ei. 

Kotimaisessa kirjallisuudessa maahanmuuttajat on taas nähty samanlaisena sakkina, oli kyseessä sitten Snellmanin Parvekejumalat tai Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet. Jari Tervon Layla jatkanee samaa linjaa - ikään kuin lämmittääkseni itseäni ja mieltäni Tervolle, jonka kirja odottaa kirjahyllyssäni lukaisin Tiaisen nuortenkirjankin. Näille kaikille kotimaisille maahanmuuttajakirjoille on ominaista se, että maahanmuuttajat ovat muslimeja, yleensä kurdeja ja kutakuinkin aina kyseessä on kunniaväkivalta. 

En sanoisi, etteikö kyseinen aihe olisi yhtä tärkeä kuin Nenäpäivän kaltaiset teokset, joissa käsitellään maailmaa päähänpotkittujen näkökulmasta, mutta jos kaikki kotimainen kirjallisuus seuraisi kallion irmoja, niin ehkä siihenkin turtuisi.  


 
Tiaisen kirja ei siis tee poikkeusta,
tässä kirjassa Tara, joka täyttää juuri 18 vuotta, karkaa kotoaan turvakotiin,
koska kotona häntä uhkaavat isä ja isoveli.
Tara on uskaltautunut seurustelemaan suomalaisen pojan kanssa,
ja häntä uhkaa pakkoavioliitto suvun valitseman miehen kanssa.


Turvakodissa Tara tutustuu Lindaan, jolla on ollut melkein yhtä vaikeaa kotona: myös Lindan isä oli väkivaltainen, mutta erotuksena Taran elämään Lindan äiti erosi miehestään ja Linda pääsi eroon juoposta isästään. Turvakodissa Tara huomaa muutenkin, ettei valitettavasti ole ainoa nuori tai nainen, jolla on samanlaisia ongelmia elämässään.

Samaan aikaan kuin Tara on paossa perhettään, hän yrittää miettiä tulevaisuuttaan: mitä hän oikein uskaltaa tehdä, missä hän voi elää, kenen kanssa hän voi keskustella, ilman että hänen tarvitsisi pelätä sukuaan, tai jotakuta, joka ehkä tuntee hänen sukuaan. Suomi vaikuttaa kovin pieneltä paikalta, koska joka paikassa on joitain tuttavia. Ja jos ei ole fyysisesti, niin ainakin facebook ja sähköposti tavoittavat Taran mistä vain.

Tara tietää leikkivänsä tulella, mutta hän ei jäisi häkkiin, johon isä, veli ja muu suku ovat hänet vanginneet.



Tara on tajunnut heti alusta, ettei heistä tulisi paria, mutta hän on silti uhmannut kohtaloa, koska on halunnut elää hetken niin kuin ikäisensä tytöt.

Nuortenkirjaa ei aina voi lukea tai arvostella samoilla periaatteilla kuin aikuistenkirjaa: se, mikä on minusta hyvä nuortenkirja, ei nuorista välttämättä tunnu miltään; aika usein on tullut taas mietittyä, että mikä nuorissa kiehtoo siinä roskassa, josta pitävät. Myönnän, että on myös vaikea asettua nuoren asemaan, koska suurin osa nuorista elää aivan toisenlaisessa maailmassa kuin itse elin: maahanmuuttajia on samalla luokalla, itse tutustuin nuorena toismaalaisiin lähinnä kouluvierailujen kautta. On siis pakko myöntää, että luin Tiaisen kirjan ihan aikuisen näkökulmasta.

 Teksiltään kirja oli ainakin jonkin verran parempaa kuin keskiverto nuortenkirja, koska monissa nuortenkirjoissa edetään pelkän dialogin varassa, ja kaiken lisäksi se dialogi yrittää olla katu-uskottava, useinkaan onnistumatta siinä. Tiaisen kovin kirjakielellinen teksti voisi tuntua ehkä hieman jähmeältä, mutta koska päähenkilö on maahanmuuttaja, niin hänen kielivarastonsa ei ole kantaväestön tasolla: siksi kirjakieli, ja slangin tai jonkun muun oudon katukielen puuttuminen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Nuortenkirjat usein perustuvat johonkin ongelmaan, ja tässä se ongelma on suvun vanhoilliset tavat. Toisaalta huono isä tuottaa ongelmia myös muille kuin Taralle, joten tässä kirjassa tavallaan ylitetään kulttuurien välinen raja ja erilaisuus. Paitsi että suomalaisen miehen väkivalta johtuu viinasta ja maahanmuuttajan kulttuurista - kotimaisessa kirjallisuudessa tästä ideologiasta ei varmaan aivan heti päästä eroon. Olisihan se vaikeaa myöntää, että hulluja löytyy jokaisesta kulttuurista ja vaikuttavat tekijät voisivat olla sekä kristityllä että muslimilla aivan samat. Se, että jälleen kerran kirjassa on muslimi, jonka päällimmäinen tehtävä on tyttärensä kunnian vahtaaminen, on jo vähän tylsää. Tokihan tässä kirjassa kerrotan, miten Taran isä oli mukava, kun oli töissä ja muuttui hirviöksi, kun menetti työnsä. Teoksessa siis selitetään isän käytöstä myös jostain muusta kuin kulttuurista käsin. 



Sanoisin, että nuortenkirjaksi tämä oli sujuvaa tekstiä. Ja mikä tärkeintä, loppu on positiivinen: ongelmista huolimatta Tarakin saa elämästään kiinni.

Taran jälkeen yritän itse päästä kiinni Tervon Laylaan.


5 kommenttia:

  1. Kiinnostava postaus!

    Aluksi on sanottava, että luulin kirjan nimen perusteella kirjaa aivan toisenlaiseksi, vaikka tämä sisältö onkin ilmiselvä ja siten nimi aivan osuva - hmm...

    Tuo, mitä kirjoitat nuortenkirjoista pistää miettimään: mitä nuortenkirjat todella ovat ja miten ne tulkitaan. Kommentoin Kirjavan kammarinkin postauksessa tätä samaa asiaa: mikä on olennaista juuri nuortenkirjalle?

    Kun kirjoitit, että nuortenkirjaKSI tämä oli hyvä, mitä odotit siltä? Onko totta, että nuortenkirjoissa kerronta etenee dialogin avulla? Mietin tällaisia kysymyksiä nyt kuumeisesti - kuinka todellisia nämä ja muut nuortenkirjoihin usein yhdistetyt piirteet ovat?

    Luen nimittäin itse parhaillaan Terhi Rannelan opasta Kirjoita nuorille, jossa koetetaan ottaa nuortenkirjallisuus jotenkin genrenä haltuun, mutta tyydytään jokseenkin sellaiseen kompromissiin, että sitä ei voi määritellä. Samaan aikaan törmään kahdessa blogissa erilaisiin määrittelyihin :-).

    Todella mielenkiintoinen ilmiö - mitä se kertoo Rannelan kirjoittajaoppaasta ja mitä meistä bloggareista? Itse en vielä tiedä vastausta, mutta pohtinen tätä omassa blogissani, kun kirjotan jossakin vaiheessa Rannelan oppaasta. :-)

    VastaaPoista
  2. Tässä kirjassa on kaunis kansi. Ja kauniita ovat ottamasi, salaperäisen sumuiset kuvatkin.

    Pidän kovasti Marja-Leena Tiaisen kirjoista, joten tämä menee taatusti lukulistalle. Yhdyn kyllä mielipiteeseesi siitä, että tästä samasta näkökulmasta on jo tehty monta kotimaista kirjaa. Uskon/toivon Tiaisen kuitenkin saavan aiheesta vielä jotain uutta irti.

    VastaaPoista
  3. Hei, tämä kirja on lukulistallani ja oli kiinnostavaa lukea arviosi! Kirjoitit osuvasti tuosta aikuisen näkökulmasta, mitä itse pitää hyvänä nuortenkirjana, ei nuorta itseään vois vähempää kiinnostaa. Minusta on hyvä, että maahanmuuttajateema on nyt otettu suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen mukaan myös.

    VastaaPoista
  4. Paula: kiinnostavaa pohdintaa! Ja tosiaankin olisi kiinnostavaa lukea Rannelan teos, sillä Rannelan nuortenkirjoista voisi sanoa, että niistä ei huomaa, että ne olisi nimenomaan nuorille suunnattu. Varsinkin se Goa-kirja oli hieno ympäristön kuvaukselta ja myös tarinaltaan, Amsterdam oli hieman yksinkertaisempi ja Lappi-kirja oli jo vähän tylsä, vaikkakin aiheeltaan ihan ok.


    Nuortenkirja on mulle sellainen, että siinä on aika yksinkertainen juoni ja aika usein kirjoissa on joku nuorten elämään liittyvä ongelma, joka pyritään ratkaisemaan. Usein kirjassa on myös pitkiä dialogeja, ja niissä pyritään käyttämään nuorten kieltä, mikä on vaikeaa.

    Tämä on mun tyly(?) määritelmä nuortekirjoille. Aika usein nuoret pitävät sellaisesta kirjasta, jossa tapahtuu paljon; jos on paljon mietiskelyä ja maailman pohdintaa, niin nuori sanoo, että tylsä kirja, ei tapahtunut mitään.

    Siksi siis se juoni pitäisi olla toiminnallinen.

    Voisin sanoa, että kirjat ovat aika stereotypisiä henkilöiltään ja teemoiltaan. Mietin tuota nuorten kirjamakua joskus, kun paljon lukevat nuoret tykkäävät esim. vampyyritarinoista (jotka oli elokuvina myös) ja itse pidin Lehtisen kirjoista. Eihän ne kovin korkealentoisia ole, mutta pidettyjä. Ajattelen, että nuorten lukeminen on vähän sellaista harjoitteluvaihetta...

    VastaaPoista
  5. Lukutoukka: joo, onhan Tiainen yksi parhaista tällä saralla. Ja tässähän on hieman valoa näkyvissä, kun maahanmuuttajankin ongelmat nähdään esim. työttömyydestä ja turhautumisesta johtuviksi, eikä vain kulttuurista ;D

    Sara: niin, aina eivät maut kohtaa =) - tosin onhan se omakin maku hieman nuoruusvuosista muuttunut... Maahanmuuttajat ovat tosi arkipäivää nuorten maailmassa, joten en tiedä, miten hyvin tällainen käsittely kolahtaa nuoriin. Oliskin kiva luetuttaa jollain nuorella... Nyt en tosin tunne sellaista porukkaa =)

    VastaaPoista