Henry katsoi Keikon kädessä olevaa paperia. Lihavoitu teksti kirkui: OHJEET KAIKILLE JAPANILAISTA SYNTYPERÄÄ OLEVILLE HENKILÖILLE. Julistuksessa kerrottiin, että japanilaisperheet pakotettaisiin lähtemään oman turvallisuutensa vuoksi. - -
Keiko nosti käden sydämelleen ja osoitti Henryä. Tämä teki samoin ja tunsi kämmenensä alla rintamerkin:
"Olen kiinalainen."
Minulle oli jäänyt mieleeni, että Jamie Fordin Hotelli Panama (2011, Karisto, alkuperäinen teos Hotel on the Corner of Bitter and Sweet 2009, suom. Annukka Kolehmainen) ei olisi kovin kummoinen lukukokemus, mutta en voinut vastustaa itämaisuuden vivahdetta teoksessa.
Ja olinkin iloinen, että tartuin kirjaan lievästi huonosta ennakkoasenteestani huolimatta.
Kariston kustantamana ajattelin kirjan olevan kevyttä luettavaa, ja itse asiassa vaihdoin kirjan, jota olin lukemassa, tähän Hotelli Panamaan, jonka ajattelin sopivan paremmin VR:n lastenvaunussa luettavaksi.
Kerrottakoon, että siinä lastenvaunussa oli normaalimäärä lomalta palaavia lapsia (noin 20) mukana.
Näissä olosuhteissa erittäin loistava teos.
Jos pitää Samartinin teoksista, niin pitää myös tästä. Koska luin Kaunis sydän -teoksen vastikään, niin se on ensimmäinen kirja, joka tulee Hotelli Panamasta mieleeni.
Paitsi että Fordilla kirja oli kaunokirjallinen: tässä oli juoni, joka sisälsi yllätyksiä,
eikä kaikkea paljastettu alkusivuilla niin kuin Samartinin teoksessa.
Samartin kaivautui unohdettuun El Salvadoriin; Ford taas toisen maailmansodan unohdettuun tekoon: USA:ssa asuvien japanilaisten internointiin.
Kun Japani oli USA:n vihollinen sodassa, sitä olivat myös USA:ssa elävät japanilaiset, vaikkakin osa heistä oli jo toisen sukupolven japanilaisia, jotka eivät olleet koskaan käyneet Japanissa, eivätkä osanneet japania sanaakaan.
Hotelli Panama -teoksessa 13-vuotiaaksi täyttävä kiinalainen Henry laitetaan valkoisten kouluun, jossa hän tulee kiusatuksi ulkonäkönsä vuoksi.
USA:laisille kiinalainen ja japanilainen ovat sama asia,
yhtä vihattavia.
Koska Henry opiskelee stipendin turvin, hän joutuu tekemään koulun keittiössä töitä. Keittiöön hän saa parikseen Keikon, japanilaisen tytön, jonka kanssa ystävystyy.
Ystävyys syvenee yhteisen rakkauden, jazz-musiikin, avulla, eikä jätä silloinkaan,
kun Keiko pakkosiirretään alueelta muiden japanilaisten mukana.
Henryn isä ei siedä ystävyyttä japanilaisen tytön kanssa, koska japanilaiset ovat myös kiinalaisten vihollisia.
Tämä tulee erittäin voimaakkaasti esiin kirjassa.
Koska teoksessa tosiaan on yllätysmomentteja juonessa, niin en voi siitä sen enempää paljastaakaan.
***
Luin kirjan loppuun yhdessä maikkarin Kadonneen jäljillä -sarjan kanssa ja jotenkin nämä nyt tukivat toisiaan.
Kuten alussa mainitsin, kirja sopi luettavaksi verrattain kovassa melussa,
joten sen hotkaisi loppuun myös samalla tv-sarjaa seuraten.
Eihän tämä hirveän syvällinen ollut,
mutta kuitenkin kaunokirjallisempi kuin
Samartinin Kaunis sydän,
joten kyllä minä kaiken muun ohessa pidinkin tästä kirjasta.
Näin paljon:
+ + + +
Syvällinen tai ei,
kyllä minä jäin kirjan lukemisen jälkeen miettimään,
että ei maailma niin kovasti ole muuttunut.
Ja mitä tulee viihteellisyyteen,
niin minusta on vain hyvä, että tällaisia asioita käsitellään suosittujen,
viihteellisten kirjojen sivuilla.
Kas kun tämän kirjan sivuilla voi halutessaan nähdä
nykymaailman.
Teoksen ovat myös lukeneet:
ja Leena.
Mari A., minä oikeasti ihmettelen vieläkin, miksi tämä kirja oli minusta niin...miellyttävä/kiinnostava...Pidin tästä ehdottomasti enemmän kuin blogisuosikista Käännöksiä.
VastaaPoistaKirjailijan ääni oli todenperäinen ja hellä olematta liian 'imelä'.
Minä sain tämän joululahjaksi, mutta olen lykännyt lukemista. Samartin-vertaus kuulostaa siltä, että tämän täytyy olla minulle sopiva kirja, joten nostetaanpas lukupinossa vähän korkeammalle :)
VastaaPoistaLeena: musta siinä Kwokissa oli hauskuutta, niin oli aika hyvä kirjana. Tämä oli miellyttävä lukukokemus, kun ne kauheudet tapahtuivat myös muille. Päähenkilö lähinnä rypi syyllisyydessä. Pidin kyllä tästäkin, vaikka oli sellainen viihteellinen pläjäys.
VastaaPoistaMaija: mulle tuli aika paljon mieleen juurikin Samartin, mutta tässä oli enemmä juonta =)
Minä olin ensin tästä aika kiinnostunut, mutta sitten vähemmän mairittelevien arvostelujen myötä kiinnostus lopahti.
VastaaPoistaAloittelen muuten juuri Samartinin Kaunista sydäntä ;)
Niin, minä en tästä oikein lämmennyt, mutta tiedän, että tosi moni muu on lämmennyt, joten "vika" on aika varmasti tällä kertaa subjektiivisessa mielipiteessäni. :) Olen tosi iloinen, että tästä pidetään!
VastaaPoistaSusa, minusta tämä on samantyylinen kuin Samartin: helppoa tekstiä, mutta kiinnostavampi juoni ja yhtä paljon tuota toisten eksotiikkaa mukana.
VastaaPoistaKaroliina, ymmärrän kyllä hyvin ne sun ärsytyksen kohteet tässä teoksessa. Mä olin nyt ehkä sopivassa mielentilassa ja tilanteessa lukiessani kirjaa. Ja mulle se anti, nuo unohdetut japanilaiset Amerikassa, olivat suurin kirjan anti - ja se riitti mulle. Samalla kun maustetaan lukukokemusta sillä, että otan omaan valtaani ylitulkinnan, niin näen kirjassa kannanoton myös nykypäivään. Tai se tuli mieleen jälkimakuni, kun suljin kirjan kannet. Ihan hyvä teos, jos se jää elämäään vähäksi aikaa mieleen.