Tänään vietettiin ihanaista Kalevalan päivää.
Uskallan väittää, että Kalevala on aika monelle (turhaan) vieraampi kansallisteos kuin Kiven Seitsemän veljestä tai Linnan Tuntematon sotilas. Tai mikä kenellekin sitten on se suomalainen suurteos ja kansallisaarre.
Kalevalan kieli on luotaantyöntävä, eriskummallinen ja epäselvä merkitykseltäänm ajatellaan turhan usein. Tosin Kalevalasta selviää lukemalla vain joka toisen säkeen ja monen monta erilaista selkokielellistä teosta on saatavilla. Vaikka ne vieraammatkin sanat selkiytyvät säkeiden toiston ansiosta - ja laajentavat sanavarastoa.
En oikeastaan tiedä, miksi Kalevalaa pidetään vieraana, koska se on aivan mahtava tarinoiltaan, eikä niissä tarinoissa ole mitään sen oudompaa kuin tv-sarjojen juonissa.
*
Itse olen päässyt tarinoihin sisälle vasta silloin, kun olen yrittänyt (ja onnistunut!) kertoa tarinoita yksinkertaistettuna.
Minulle Kalevala oli ensimmäisenä olemassa Gallen-Kallelan maalauksissa. Ja näistä maalauksista olen monesti lähtenyt liikkeelle, koska niissä näkyy hienosti Kalevalan henkilöiden luonne:
esimerkiksi Kullervon hurja olemus ja traaginen tarina.
Kuva.
Kun aina ei olla oikein varmoja, mikä on sitä perimmäistä suomalaisuutta, niin Kalevalasta voi olla varma, että se on suomalaista.
Toisaalta Kalevalan tarinoissa voi nähdä myös koko maailmaa ja ihmisyyttä yhdistävän olemuksen: meillä kaikilla on halu ja kyky kertoa tarinoita, olla yhdessä toistemme seurassa, ja kertoa tärkeistä asioista omille lapsillemme sukupolvien ketjussa.
Meillä kaikilla ihmisillä on myös tarve selittää elämää: maailman syntymästä kuolemaan asti, ja myöskin sitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Kertomusten ja tarinoiden tarve, ja myöskin muita paremmat kertojat, ja tarinoiden sankarit yhdistävät suomalaisen perinteen muun maailman perinteeseen.
Kuva.
Ja minkälaisia tarinoita Kalevala pitää sisällään:
onnettomia rakkauksia,
juonittelua, petoksia, tunteiden paloa.
Traagisia ihmiskohtaloita.
Kalevalassa kohtaavat tunteikkaimmat rakkaudet,
iltapäivälehtien lööpit
ja mahtavat ja maagiset tietäjät toisensa.
Kuvat.
Joskus harmittaa, miten huonosti tunnemme Kalevalan, oman tarina-aittamme.
Voi kun useammin avattaisiin aitan ovet ja astuttaisiin sisälle penkomaan vanhoja tarinoita.
Jos ei tullut selväksi, niin pidän Kalevalasta ihan tosi paljon. Vaikka onhan siinä monia puutteitakin, mutta eipä nyt voi tällaisena päivänä niistä natista.
Suosittelen kaikille!
Ja tänään löysin aivan mahtavat sivustot, joissa voi tutustua kansallisaarteeseen, jos ei jaksa kirjan kansia avata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti