Ensin löysin Murakamin ja heti seuraavalla viikolla löydän Joel Haahtelan.
Miten kirjailijasta voikaan olla niin väärä ja vääristynyt kuva päässä niin kuin Haahtelasta minulla. Niistä vääristyneistä kuvista nyt ei sen enempää (kun en halua vaikuttaa enää yhtään enemmän siltä, että olisin jotenkin tipahtanut kirjallisuus-scenestä, enkä muka aina tunnistaisi kaikkia vastaantulevia kirjailijoita), muuten kuin että thank God, uskalsin sittenkin tarttua kirjaan, jonka kirjailijana näyttää olevan Joel Haahtela.
Traumbach (2012, Otava) on Haahtelan kahdeksas romaani, tai oikeastaaan tämä on pienoisromaani. Sivuja on 112 ja sen varmasti ahmisi alusta loppuun heti aloitettuaan, ellei aloita kirjaa lähempänä keskiyötä. Mutta, ainakin minun tapauksessani, se oli pakko nousta lukemaan kello 6 lauantai-aamuna loppuun (ja tällä kertaa ne normaalit aamuvirkut nukkuivat sentään kahdeksaan).
Jochen istuu ja näyttää vaipuneen unelmiinsa, sillä tämä kaupunki kiehtoo häntä. Maailma liikkuu, leppäkerttu kapuaa kengän viertä ja tämän kaiken Jochen päättää kirjoittaa muistikirjaansa.
Itse kirjasta ei voi kertoa juuri muuta kuin että nuori mies (Jochen) saapuu itäsaksalaiseen tyhjentyneeseen kaupunkiin ja etsii herra Traumbachia, jota haluaisi journalistin ominaisuudessa haastatella. Herra Traumbach on vain kovin vaikea saavuttaa. Haastattelussa Aamun kirjassa Haahtela kertoo, että idea koko kirjaan syntyi pienestä uutisesta Itä-Saksan hylätyistä kaupungeista ja kerrostaloista, joihin jäävät vain tyhjät ikkunat. Mitä tapahtuu tyhjenevien ikkunoiden takana?
Lähdin lukemaan Haahtelan teosta tyhjin tiedoin - samoin kuin Murakamia - ja siksikin olin niin yllätetty: Haahtela tarjosi hienon kirjan, jonka kieli on taianomaista ja jonka tarina vasta jotain onkin. Tänä vuonna ei haasteille ole aikaa, vaan tänä vuonna tutustun uusiin kirjailijoihin, jotka ovat jostain syystä jääneet elämässäni aivan syrjään. Ja joita tuntuu tipahtavan eteeni joka viikko!
Haahtelan kieli on kuvailuissaan niin kaunis, että tämän kirjan sivuille tekisi mieli jäädä istahtamaan pidemmäksi aikaa. Ja koska Haahtelan juoni melkein pakottaa aloittamaan kirjan uudestaan, voisin vielä toisenkin illan ja aamun lukea teosta. Kukapa ei haluaisi tällaiseen aamuun herätä, vaikka jokaisena päivänä.
Keskiviikkoaamu valkenee niin lempeästi kuin vain voi valjeta. Kuin joku puhaltaisi höyhenen kämmeneltäsi ja jäisi ihmettelemään sen lentoa. Puissa suhisee kevyttä aamutuulta, joka on saanut alkunsa jossain etelässä, Saharan seutuvilla, ja tuo ehkä juuri siksi mukanaan aivan erityistä, hyväilevää lämpöä.
Haahtelalla on ihastuttava taito sitoa asioita toisiinsa: isompia pienempiin ja pienempiä isompiin asioihin:
- - sanat tuntuvat häviävän taivaan tuuliin ja nyt todella tuulee: puuskat ovat kovempia kuin aamupäivällä ja jos päässä olisi hattu, siitä kannattaisi pitää kiinni.
Olen myyty. Rakastunut.
Karoliina on kirjoittanut kammarissaan teoksesta kiinnostavasti, ja myös löytänyt yhteyden Lynchin elokuviin, ja vanhana Lynch-fanina ymmärrän hyvin viittauksen - vaikka Lynchillä kierrokset ovat suuremmat ja minun oli helpompi pysyä Haahtelan teoksessa kärryillä.
Karoliinan kommenttiosiossa on myös kiinnostava keskustelu Aamulehden kritiikistä, jossa kriitikko on pistänyt ns. pahintaan. No, Aamulehti on kuluneena vuonna pistänyt niin pahoja juttuja ja otsikoita, että kulkee ihan omassa sarjassaan lehtisarjassa.
Annan kirjalle kuitenkin täydet pisteet, koska en keksi, mitä sellaista kirjassa pitäisi olla, mitä tässä ei ollut
+ + + + + .
Minäkin löysin Haahtelan viime vuoden lopulla ja luin tämän uutuudenkin alkuvuuodesta. Hieno kirjailija ja hieno tämä uutuuskirjakin. Onneksi on vielä monta Haahtelaa lukematta :)
VastaaPoistaSanna, onkin vaikea löytää lukijaa, joka ei olisi tykännyt Haahtelasta. Paitsi AL:n kriitikko =O.
VastaaPoistaNyt olin tosi laiska, enkä jaksanut laittaa kaikkia linkityksiä. Huomasin juuri.
Mahtavaa! Olen aina iloinen, kun joku löytää Haahtelan. Minä tein saman vasta reilu vuosi sitten. Minullakin oli ollut vääränlaisia mielikuvia miehestä, mutta lumouduin heti.
VastaaPoistaMinäkin luin tämän heti tammikuussa, innokkaana Haahtela-fanina oli pakko saada kirja heti tuoreeltaan käsiini. Pidin kovasti Traumbachistakin, mutta suosikkihaahtelaani kirjasta ei ihan tullut. Osin varmaan siksi, että Haahtela - onnistuneesti tosin, se on pakko sanoa - ikään kuin kierrättää omia kirjallisia maneereitaan. Mutta sellaisenaankin Traumbach on hurjan hyvä.
Katja: niin, parasta on voittaa ennakkoajatuksensa (varsinkin jos ne ovat kasvaneet -luuloiksi) ja löytää jotain hienoa. En tajua edes, mistä olen mielikuvani luonut. Siksi laitoin tuon linkin Aamun kirjaan, jos joku vaikka vahingossa eksyisi sinne ja huomaisi saman.
VastaaPoistaMähän en voi ihastua silloin kun muut, mutta parempi myöhemmin kuin ei ollenkaan tässä tapauksessa. Ja mikä parasta, jos parempaa on luvassa.
Minulla on vasta yksi Haahtela-kokemus, Elena, mutta se onkin niin voimakas, että liityin heti tähän blogistanian Haahtelan fanituskaartiin ;)
VastaaPoistaTämäkin kiinnostaa, onneksi on suurin osa Haahteloista vielä lukematta!
Susa, se onkin tässä fanituksessa ihan parasta, että niin paljon on vielä lukematta!
VastaaPoistaJa joo, joskus voisi alkaa uskoa myös muiden lukemisiin ja hehkutuksiin. Ihan varmasti sekin aika koittaa..
Tekstistäsi näkee, että olet tosi vaikuttunut, ja minä olen siitä onnellinen. :) Ihanaa että sinäkin löysit Haahtelan!
VastaaPoistaHaahtela on minunkin suurimpia suosikkejani, olin myyty jo ensimmäisen kirjan jälkeen (joka oli hieno Elena), ja nyt neljä miehen romaania luettuani olen vannoutunut Haahtela-fani. Mies kirjoittaa aivan jumalaisen kaunista proosaa!
Luin Traumbachin viime viikolla ja ihastuin siihen kovasti jo sitä lukiessani. Kuitenkin omalla kohdallani huomaan, että tämän kirjan arvo kasvaa mielessäni koko ajan kun aikaa lukemisesta kuluu. Olen lukenut Traumbachin jälkeen jo paljon muutakin, mutta kirjan tarina ja tunnelma eivät jätä minua rauhaan. Loistavan kirjan merkki!
(Tulen kohta lukemaan Murakami-postauksesi, siinä toinen jumalainen kirjoittaja! :)
Ihanaa lukea lukunautinnosta - tuli oikein sympaattinen ilahtumiskohtaus tuosta viidestä pisteestä! :)
VastaaPoistaBooksy: Mä olen antanut itselleni uudenvuodenlupauksena luvan jättää huonot kirjat kesken ja lukea vain ne loppuun, joista olen ihastuksissani =) Siksi mulle on vain loistavia tai tosi loistavia kirjoja esillä ;D
VastaaPoistaSara: olen aivan samaa mieltä, paitsi Elenasta, mutta varmaan vain sen takia, etten ole sitä vielä lukenut. Ja miten ihanaa onkaan, että mulla on kaikki muut Haahtelat lukematta - ja myös Murakamit! Mikä lukuvuosi tulossa!
Traumbach elää kyllä pitkään mielessä ja mun on pakko korkata nyt ihan sellainen välipalakirja, koska en kestä mitään jättitykitystä perään!
Vau, mahtavaa! Minäkin suhtauduin ennakkoluuloisesti Haahtelaan ja kaikkeen hehkutukseen, mutta rakastuin täysillä jo ekan luettuani, ja tämä Traumbach vain vahvisti tunnetta. Minullekin on usein hankala hypätä siihen junaan, jossa jo kaikki muut ovat, mutta kyllä se silti joskus kannattaa. ;)
VastaaPoistaTuo kuva lopussa henkii samaa tunnelmaa kuin kirja.
Kiitos linkityksestä!
Karoliina, postauksessasi oli tuo hauska linkitys AL:n juttuun. En ole aiemmin huomannut kritiikkiin sellaista vastalauseiden sarjaa kuin ko. lehden ja jutun tiimoilta.
VastaaPoistaIhan aina en ole valmis hyppäämään hehkutus-junaan, mutta tällä kertaa se tosiaankin kannatti =)