MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Talviloman elokuvat - osa II


Niin kuin aiemmassa elokuvapostauksessa kirjoitin, kirjasto tarjosi My Name Is Khanin lisäksi kaksi Aamir Khanin elokuvaa, joista toinen on tietysti Lagaan (2001).

Lagaanin juoni on nopea kertoa, vaikka itse filmi on 224 minuuttia pitkä. Tällä kertaa minun muuten piti pitää unitauko välissä, intermissionin aikaan. 

No, mutta juoni etenee niin, että eletään 1800-luvun loppua, jolloin britit hallitsevat Intiaa ja keräävät veroja intialaisilta maanviljelijöiltä, sadonkorjuuaikaan osa sadosta menee veroiksi ensin intialaiselle alueen kuninkaalle (rajalle) ja sitten englantilaisille maanherroille. Pienessä kylässä eletään jo toista kuivaa kautta, eikä veroja pystytä maksamaan. Intialainen kuningas keskustelee brittiläisten kanssa, ja alueelle lähetetty brittihallitsija metsästyintoisena haluaa nähdä intialaisen syövän lihaa. Näin veroja ei tarvitsisi maksaa. Intialainen kuitenkin kieltäytyy, minkä jälkeen verot kaksinkertaistuvat. Lopulta veroista kuitenkin päätetään pelata krikettiä; jos britit voittavat, verot ovat kolminkertaisia; jos intialaiset voittavat, verot unohdetaan paitsi tältä vuodelta myös seuraavalta.

Elokuvassa seuraa juonittelua, rakkautta, mustasukkaisuutta ja sateen turhaa odottelua. Ja paljon krikettin harjoittelua.

Brittihallitsijan sisko päättää auttaa Bhuvania (Aamir Khan), koska tuntee hieman vetoa tähän, ja koska hänen mielestään veli toimii typerästi. Bhuvanin kylästä taas eräs mies on pahis, joka haluaa kostaa Bhuvanille sen, että kylän ihanin nainen (Gauri) on ilmiselvästi ihastunut Bhuvaniin.

Nämä asiat selviävät ensimmäisen kahden tunnin aikana. Viimeinen 1,5 tuntia pelataan krikettiä.




Minulle on ensimmäisen kerran suositeltu elokuvaa vuonna 2004, jolloin kiltisti aloin katsoa leffaa, mutta hyydyin ensimmäisten 15 minuutin aikana. Silloin en ollut valmis Bollywood-leffoille ollenkaan. Elokuvien hidastempoisuus, laulu- ja tanssikohtaukset, omituisen näköiset näyttelijät, naiset, jotka istuvat syrjässä olivat ne syyt, joiden takia en edes halunnut katsoa kulttuurituotteita. En tiedä, mitä tapahtui, mutta muutama vuosi sitten olin kypsynyt elokuviin, siis sillä hyvällä tavalla, ja halusinkin katsoa melkein kaikkea Bollywood-elokuvaa. Nykyisin, kun aika moni pyörittelee päätään, kun hehkutan näistä elokuvista, ajattelen vain hiljaa, että etpä tiedä mistä jäät paitsi ja ehkä joskus haluat kunnon elokuvaelämyksen. Mutta enpä tyrkytä väkisin, sillä ilmeisesti näihin elokuviin pitää itse kypsyä mukaan.  

Ihan samalla tavalla kuin Hollywoodilaista elokuvaa ei Bollywoodia voi katsoa. Nämä nyt vain kestävät pitkään, ovat siksi lyhyttempoisia ja ne tanssiosuudet: jos niistä ei tykkää, niin niistä ei tykkää. Ja jos tanssiosuuksista pitää, niin ne vahvistavat todella paljon elokuvaelämystä. Ja nyt pitää sanoa, että tanssit ja laulut eivät ole aina niidenkään mieleen, jotka ovat leffoja pienen ikänsä katsoneet; miehelläni on esimerkiksi ärsyttävä tapa kelata laulut leffoista ohi.

Minulle Bollywood on loppumaton tutkimuskohde. Nyt kun olen saanut katsottua suurimman osan Shah Rukh Khanin leffoista, niin olen hylännyt näyttelijän ja siirtynyt Aamir Khaniin, joka mieheni mielestä tekee Bollywoodin parhaat elokuvat. Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä, sillä Ghajini ja Dhobi Ghat olivat todella upeita tarinoita, hienosti tehtyjä elokuvia ja Aamir Khanin leffoissa otetaan aina kantaa asioihin.

Lagaanissa näytetään brittihallinto älyttömänä ja epäinhimillisenä. Maanviljelijät eivät saaneet tuotannostaan itselleen ruokaa, vaan se piti maksaa veroina pois. Nykyisinkin maanviljelijät ovat muiden riistämiä, vaikka hallitsija onkin toinen. Lisäksi pelissä brittiläiset pelaavat epäreilua peliä niin paljon kuin kykenevät. Alistetut ja vähäosaiset intialaiset kuitenkin taistelevat kykyjensä äärirajoilla, kykynsä välillä ylittäenkin "talvisodan henkeen", huippuja yksilösuorituksia unohtamatta.

Toinen asia, johon elokuva ottaa vahvasti kantaa, on kastijärjestelmä, joka siis on laiton, mutta ihmisten keskuudessa kuitenkin käytössä, vieläkin. Kun kyläläiset alkavat harjoitella krikettimatsia varten, Bhuvan näkee kastittoman Kachran heittävän palloa, ihastuu tämän aikaansaamaan kierteeseen ja käskee joukkueeseen mukaan. Enemmän kuin mitään muuta, elokuvassa kapinoidaan kastittoman mukaan ottamista vastaan. Bhuvan kuitenkin saa toiset puolelleen, ja kastiton pääseen mukaan paitsi peliin myös yhteisöön.

Ja miten käy pelissä? Joutuvatko kyläläiset maksamaan kolminkertaisen veron (lagaanin) vai eivät? No, sehän selviää katsomalla tämä 3,5-tuntinen leffa.

Arvio leffasta? No, laulut pelastivat sen, minkä krikettimatsi tappoi innostuksessa. En nimittäin ymmärrä kriketistä muuta kuin että siinä heitetään palloa, toiset yrittävät osua siihen ja sitten juostaan tai ei juosta. Ja seurataan hirveästi, että mihin pallo menee. Onneksi leffassa yleisön reaktiot kertoivat, oliko pelissä hyvä vai huono juttu kyseessä. Ihan kiva leffa, mutta en ehkä kuitenkaan ensimmäisenä leffana tämän nähtyäni innostuisi katsomaan toista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti