Hiljaisuus.
Varjelkaa toisianne.
Vaalikaa haurautta.
Tukekaa voimaa.
Suojelkaa liittoanne.
Lilian ei aluksi ymmärtänyt.
Vasta muutamaa kuukautta myöhemmin Lilianin katsellessa kuistin ikkunasta yli pihamaan hän ymmärtää, että se on ulkopuolinen maailma, joka hitaasti työntyy heidän avioliittoonsa.
Tällä erää viimeinen Joel Haahtelan teos Naiset katsovat vastavaloon (2000, Otava) oli hieman erilainen Haahtelan teos.
Teoksessa seurataan vuonna 1972 juuri naimisiin menneiden Lilianin ja Klausin elämää.
Pariskunta muuttaa Kirkkonummelle, kaupungin ulkopuolelle. Klaus käy kaupungissa töissä ja Lilian tekee kotona käännöstöitä. Naapuriin muuttavat Jimi ja Emma kiehtovat pariskuntaa, sillä elämä tuoreessa avioliitossa on - no, ehkä hieman tavallista ja tylsää?
Kiinnostavaa teoksessa on ajankuvaus, vaikka sitä avataan Haahtelan tapaan vain vähän - verhot jäävät raolleen. Ajankuvaus näkyy esimerkiksi käynnissä olevista Münchenin olympialaisista ja e-pilleristä, joka tekee avioliiton ulkopuoliset suhteet niin paljon aiempaa helpommaksi. Pettävästä aviomiehestä kärsii Lilianin ystävätär Martta.
Vaikka Martan aviomies ilmeisen selvästi pettää vaimoaan, ovat muut pariskunnat salaisuuksien verkostoissa. Miksi Klaus törmää vaimoonsa Helsingissä, vaikka Lilianin piti olla kotona töissä? Mitä tapahtuu, kun Lilian lähtee Firenzessä hotellissa nukkuvan Klausin vierestä yöhön? Tai mitä tapahtuu, kun Klausin ja Emman keskustellessa melkein syttyy jotain? Henkilöhahmojen elämät risteilevät ja kohtaavat toisten elämässä niin, että jokaisella voisi olla jotain vipinää toisten kanssa. Silti teoksessa vain vihjaillaan: Mitä oikeasti tapahtuu vai jääkö tapahtumatta, sitä ei kerrota. Miten Lilianin elämää tästäkin nyt voisi tulkita:
Hän sammuttaa valot, menee kuistille ja katselee taivasta, jonka yli jyrisee hopeanhohtoinen lentokone. Lilian ei halua olla seestynyt. Hän haluaa olla seikkailijatar. Mutta vastapestyn pyykin tuoksu on silti vastustamaton.
Haahtela jättää paljon kertomatta. Ehkä liiankin paljon tällä kertaa, sillä olin vaikeuksissa, kun yritin ymmärtää teoksen sanomaa, ydintä ja teemaa. Luulen, että ne kuitenkin olivat ajankuva ja salaisuuksien verhoamat suhteet.
Ja, Haahtelan taito luoda tunnelmia on tässäkin teoksessa valovoimaisen upeaa.
Kokonaisuudessaan ei ihan niin hieno kirja kuin kaksi aiemmin lukemaani: Traumbach ja Elena, mutta kiinnostava kuitenkin.
Arvio: + + + ½.
Haahtelan seurassa on ollut ilo elää hetkinen, mutta nyt kuitenkin matkustan Kiinaan ja Pohjois-Koreaan.
Nyt on pakko kommentoida. Tuo lainaus alussa. Se on sellainen, jota olen useamman kerran etsinyt ja miettinyt, että mistä kirjasta se on. Luulin saaneeni päässäni selville, että se on tästä kirjasta (joka minulla on hyllyssä), mutta sitä selaamalla en löytänyt. Jatkossa siis tiedän, mistä etsiä.
VastaaPoistaNaiset katsovat vastavaloon on ainoa lukemani Haahtela tällä hetkellä. Seuraavana tulee Traumbach, sitten joku muu. Jos mieltymykseni kulkevat mieltymystesi suunnassa, tulen siis pitämään näistä seuraavista Haahteloistani vielä enemmän kuin edellisestä...
Oli mielenkiintoista lukea arviosi Vastavalosta, vaikket kirjasta niin täysillä hurmaantunutkaan! Itse en ole vielä kirjaa lukenut, vaan olen ajatellut lukevani sen viimeisenä Haahtelan romaaneista. Niin moni on kirjaa kehunut että olen ikään kuin säästellyt helmeä pohjalle. :)
VastaaPoistaHieno kuva! Voi kunpa kesä tulisi jo... :)
Luku 11 lopussa on tuo pätkä =) Joitakin hienoja ajatuksia on tässäkin Haahtelassa.
VastaaPoistaMakuasioita tietysti se, mistä pitää eniten. Itse pidän Haahtelan teoksissa siitä, että lukijalle jää paljon tilaa arvailla, mitä tapahtui. Tässä sitä tilaa oli tosi paljon. Olisko ollut liikaa minulle, kun jäi häiritsemään, että mitämitämitä? Traumbachissa jäi juuri sopivasti sitä tilaa, Elenassa kerrottiin ehkä vähän liikaa. Mulle ne kirjat menivät sen puolesta sopivimmassa järjestyksessä.
Sara, voi olla helmikin tämä kirja. Mulle se eka oli niin kova kokemus, että mikään ei yllitä sitä. Tämä oli nyt vähän erilainen kuin ne kaksi muuta, ja niistä kahdesta muusta pidin paljon enemmän. Mutta joo, jatkan matkaa minäkin heti Aasian jälkeen, varmaan niihin sun lukemiin kirjoihin. Ihanaa, että Haahtelaa on vielä jäljellä!
Mulle tämä oli taas hyvin suuri kokemus ja menee ohi seuraavaksi lukemani Traumbachin (vaikka pidin tositosi paljon siitäkin). Pidin siitä, että mikään ei ollut selvää. :) Ei se aina kirjassa toimi tai kiehdo, mutta tässä molempia.
VastaaPoistaTuoreempaan postaukseesi sen verran, että Delisle kiinnostaa kovasti ja varmasti jossakin vaiheessa luen noita hänen sarjiksiaan.