MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 28. lokakuuta 2013

Jukka Laajarinne: 72





Olen ollut pitkään kiinnostunut maahanmuttajatarinoista kaunokirjallisuudessa, joten kiinnostuin myös kovin, kun huomasin, että Jukka Laajarinne on kirjoittanut kirjan 72, joka kustantajan sanoin on: 

Ravisteleva romaani ulkopuolisuudesta, fanaattisuudesta ja ennakkoluuloista.

Kirjassa seurataan Marokosta Suomeen muuttaneen Mouradin elämää - ja myös kuolemanjälkeistä elämää. Kuolemaa edeltävä elämä ei tunnu kovin hyvältä, sillä Mourad ei tietenkään ensi alkuun osaa suomea, eikä hänellä ole ystäviä. Kyllähän Mourad oppii kieltä ja saa ystäviä, mutta kokee itsensä aina vähän ulkopuoliseksi, kuten silloin, kun alkaa tutustua tyttöihin ja kaikki meneekin hyvin, mutta Mouradin tausta nousee kirjassa esteeksi lähemmälle tuttavuudelle. 

Ihan kuin olisin syyhyinen tai kuppainen. Kerran samanlaisessa tilanteessa olin saanut selityksenkin. Jos saisimme lapsia, saattaisin kaapata heidät kotimaahani. Kukaan ei tietenkään uskonut, että tekisin niin, mutta oli se silti mahdollista

Laajarinne kirjoittaa Mouradista elävästi ja hauskasti. Minusta tuli kirjan ystävä oikeastaan heti sen ensisivuilta alkaen, kun Laajarinne alkoi kertoa Mouradin elämästä Suomessa. Ensimmäinen päivä koulussa on shokki, varsinkin kielen suhteen - se kuulostaa Mouradin korvissa tältä: 

Nääntä lämeil on läältä isuu lasoppi, Mourad. Hän leetu Marokosta. He comes from Morocco.

Tykkäsin tavasta kuulla kieltä - miten hauska keksintö kirjailijalta - näitä väärinkuultuja sanoja tulee myös kirjan myöhäisemmässä vaiheessa - ja sanojen oikeinmenossa huomaa taas Mouradin kehityksen kielen suhteen.

No, elämä ei kielen oppimisesta huolimatta suju Suomessa kovinkaan ruusuisesti, Mourad yrittää olla niin kuin kaikki muut, mutta on silti koko ajan vähän erilainen kuin muut. Kun Mourad kuuntelee hasis-päissään Koraanin jakeita, päättää hän tehdä parannuksen, josta perhe ei oikein hirveästi pidä, mutta Mourad löytää uusia ystäviä uskonnon parista ja päättää: Minä palasin islamiin.

Mourad alkaa käyttäytyä kuten tosiuskovaisen pitääkin. 

Kirja kertoo Mouradin elämästä ja sen käänteistä Suomessa, mutta tämän tarinan ohella kerrotaan myös Mouradin elämästä neitsyiden seurassa, sillä tosiuskovainen tapaa kuoltuaan 72 neitsyttä paratiisissa. Miten Mourad sitten päätyy paratiisiin, sitähän ei voi paljastaa tässä... 

Pidin kirjassa monesta asiasta.

Yksi asia oli tietenkin se, että Laajarinne ottaa romaanissaan käsittelyyn tärkeän aiheen: nuoren maahanmuuttajanuoren syrjäytymisen. Mitä tapahtuu kaikille niille, jotka eivät löydä paikkaansa yhteiskunnassamme? Käykö niin kuin "Ramille", josta HS kirjoitti viikonloppuna? Ainakin Ramin ja Mouradin tarinat ovat pelottavan kovasti samanlaiset. 

Ja yksi asia kirjassa oli se, että siinä ei ollut yhtään teini-ikäistä tyttöä, joka olisi päätynyt oman perheensä kynsiin. Tässä kirjassa olisi voinut olla, mutta kuten Mourad kirjan sivuilla toteaa: Mutta mitä se minulle kuului? Ei hän minun tyttöystäväni ollut vaan siskoni. Siskot saavat elää aivan oman elämänsä. 

Tässä kirjassa olisi paljon muutakin, josta voisin kirjoittaa, mutta oikeastaan vain toivoisin, että moni ottaisi kirjan ja alkaisi lukea sitä, koska kirja oli hurjan mielenkiintoinen kaikin tavoin - voisin sanoa, että tämän kirjasyksyn positiivinen yllättäjä. Hirveän todentuntuinen, mutta silti jollain tavalla hauska - ja yllättävä. 

Jukka Laajarinne: 72
2013, Atena
347 sivua + liite




3 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosiaan hyvinkin mielenkiintoiselta kirjalta, kiitos arviostasi. Kaikenlaiset kulttuurit ja niiden kohtaamiset aina kiinnostavat, joten luulen että kuulun jopa kohderyhmään, jos näin voi sanoa. Täytyypä laittaa nimi ylös tulevaisuuden kirjametsästysretkiä silmällä pitäen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä tosiaankin kannattaa lukea! Tykkäsin ♥

      Poista
  2. Tämä oli oikeasti hyvä, suoraan sanottuna yllättävän hyvä kirja. Pieneen silmänräpäykseen oli saatu mahtumaan kokonainen elämä, uskonnolliset ja maalliset ennakkoluulot ja kummallisuudet, odotusten ja todellisuuden ristiriidat, ja paljon muuta. -veikkojuhani

    VastaaPoista