Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit (2013, Otava) kuuluu niihin kirjoihin, joita aloin lukea pieni epävarmuus ja ennakkoluuloisuus mielessäni. Hämeen-Anttilan teokset ovat olleet minulle jotenkin kovin epätasaisia: koskaan kirjaa avatessa ei tiedä, mitä saa luettavakseen. Hämeen-Anttilan edellinen kirja, Tapetinvärinen, meni harmitellessani sitä, että en ymmärtänyt kirjasta aivan niin paljon kuin olisin halunnut. Railon taas luin ihastuksen vallassa, sillä Pohjois-Karjala miljöönä on aina kirjassa paras miljöö.
Marionetit on helppo kirja. HS:n arviossa Helena Ruuska nimeää kirjan kevyeksi ihmissuhdedraamaksi. Ja totta onkin, että tästä kirjasta puuttuvat melkein kaikki viittaukset muihin kulttuuriteoksiin, joita Tapetinvärisessä oli. Ehkä olen lukijana kovin yksinkertainen, mutta pidin tästä kirjasta juuri sen takia, että ymmärsin kirjan.
Pidin kirjasta myös sen takia, että Hämeen-Anttila luo taitavasti kuvaa Emmasta, joka työskentelee nukketeatterinsa parissa. Kirjassa mietitään ihmiselämää ja sitä, miten ihmisten valinnat tapahtuvat: tekevätkö ihmiset valintansa itse, vai ohjaileeko ihmisten elämää joku naruja vetelemällä, niin kuin nukketeatterin nukkeja liikutellaan. Kaikkea ei voi elämässä ainakaan ennakoida, sillä kirjan lopussa tapahtuu jotain, joka muuttaa kaikkien henkilöiden elämää.
Valita voi vain silloin, kun ei osaa valita, koska ei tiedä mitä valinnat merkitsevät. Myöhemmin osaisi, mutta ei voi, koska on muuttunut nukeksi. joka liikkuu sinne, minne langat ohjaavat.
Kirja on tarina Emmasta ja Juliasta, sisaruksista, joista ensimmäinen on taiteilija - turvallisesti kotimaan kamaralla, kun taas Julia on kolunnut toimittajana kaikki vaikeat seudut ja päässyt vain vaivoin kotiin viimeisimmästä paikastaan. Kirjan täsmälauluksi sopii siis erityisen hyvin tämä laulu.
Kirja on myös tarina siitä, mitä pitää uhrata elämässään, kun päätyy taiteilijaksi, eikä toimeentulo ole koskaan varmaa. Paitsi jos luopuu hieman luovuudestaan ja tekee sitä, mitä yleisö haluaa, kuten Emman mies Janne, joka kirjoittaa televisioon ihmissuhdesoppaa, jota yleisö haluaa.
No, kyllä tunnen pienen nykäisyn, että lukijana haluaisin lukea yksinkertaisia kirjoja. Toisaalta ehkä joku puolivälikin on olemassa?
Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit
2013, Otava
317 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti