Peter Franzén: Samoilla silmillä

Peter Franzénin Samoilla silmillä (2013, Tammi) tuli lukulistalleni hieman yllättäen, sillä Franzénin esikoisteos ei minua juurikaan innostanut (tekstini täällä). Joskus sitä vain tahtoo antaa jollekin kirjailijalle uuden mahdollisuuden, ehkä tässä tapauksessa osansa on myös sillä, että Franzén on kiinnostava persoona. 

Olen tyytyväinen, että annoin kirjalle mahdollisuuden, sillä kirjasta jäi äärettömän hyvä fiilis.Kun Tumman veden päällä masensi aivan täysin, jatko-osa toi toivoa sekä Peten että hänen vanhempiensa elämään. Sen toivon, jota kaipasin jo esikoisteokseen mukaan. 

Samoilla silmillä alkoi hieman kangerrellen, ja mietinkin kirjaa aloittaessani, että onko tässä taas yksi sellainen nuoruusvuosien muistelmateos, jossa kuljetaan sivulta toiselle erilaisten c-ja videokasettien, bändien ja muiden aikakauteen liittyvien asioiden turvin. Mutta kirjassa onneksi siirryttiin parin Waspin, Kissin ja Samantha Foxin -maininnan jälkeen muihin asioihin, mikä oli kirjan kannalta ainoastaan hyvä asia. Kirjassa kuljetaan teini-iän alkuun kasvaneen Peten mukana viikko hänen elämäänsä. Sekä hänen isänsä että äitinsä elämää. Kirjan alkuun minun oli vaikea päästä mukaan isän ja äidin mukaan, sillä ensimmäinen vaikutti ärsyttävältä juopolta ja jälkimmäinen teini-ikään jääneeltä aikuiselta opiskelijaboksissaan. 

Kun luin kirjaa eteenpäin, aloin päästä mukaan myös vanhempien elämään. Siinä auttoi varmasti se, että heidän elämänsä oli valoisampi kuin esikoisteoksessa. Myös Pete alkoi saada elämäänsä eteenpäin ja kirjassa alkoi olla selvää, että Petestä ei tule pahista. Kirjaa lukiessani palasin omien nuoruusvuosien tuttuihini ja aloin miettiä heidän elämäänsä. Millaista se mahtoi ollakaan, kun omat vanhemmat ryyppäsivät kotona. Ei ihme, mutta samalla joidenkin onni, että jotkut nuoret lähtivät salille tai jonkin harrastuksen pariin, jossa saivat parempaa mallia elämäänsä kuin kotona.

Hiestä märkä ruskea nahkahanska peittää näkökenttäni ja iskee suoraan nenääni. Voisi kuvitella, että pyöreä nyrkkeilyhanska tuntuisi pehmeämmältä, mutta päässäni kuuluu kolahdus, kun rystynen hanskan sisällä litistää pehmusteet ohueksi ja kovaksi moukariksi. Kipua ei tunnu, mutta päässä humisee ja silmät etsivät kehästä pistettä, johon voisin kohdistaa katseen, jotten kaatuisi lattialle. Veri haisee. 

Franzénin vahvuus ei edelleenkään ole hänen kielensä, vaan se, että hän kuvaa kirjassa pojan elämää niin sydämellisen rehellisesti ja humoristisesti kaikkine ihastuksineen ja nuoruuden epävarmuuksineen. Peteen on helppo samaistua, sillä aika monen, ellei lähes jokaisen, suomalaisen nuoruusvuosiin kuuluvat nuo kaikki, kuten kännisekoilukin Peten tapaan. 

En keksi kirjasta oikein mitään valittamisen aihetta, sillä itse viihdyin sen parissa ja se kuljetti minut kotikonnuilleni niin että meninkin hieman sekaisin siitä, mikä itse asiassa tuli kirjassa esiin ja mikä liittyi omiin muisteluihini. Kirja oli sellainen viihdyttävä kirja, jossa myös tuli suomalainen nuoruus nostalgisella tavalla esiin ja kirjassa oli toki myös pieni annos yhteiskunnallista vakavaa sanomaa mukana. Miten joskus voi olla aika pienestä kiinni, että joku nuori ei menekään väärille teille. 

Kirja oli minusta kovasti kirjailijansa näköinen ja oloinen eli lähinnä vain niin ihana. 

Peter Franzén: Samoilla silmillä

2013, Tammi

223 sivua

Kirjassa puhutaan ja eletään Keminmaassa, joten tämä kirja lisää maakunta-haasteen saldoani yhdellä kirjalla lapin maakuntaa.