Miina Supinen: Säde

Miina Supisen Säde (2013, WSOY) oli jälleen yksi sellainen kirja, joka kiinnosti minua syksyn kirjoista. Olin etukäteen kuullut, että tässä kirjassa on arkeologiaa sekä Suomesta että Kreikasta ja kotimaista muinaisuskontoa. Entisenä folkloristiikan opiskelijana ja melkein oppiaineesta valmistuneenakin lukijana minua kiinnosti, mitä Suomen metsistä löytyy. 

Metsistä löytyy tietenkin Säde, minikokoinen suomalainen arkeologi, jolle oikeastaan ei kukaan voi suositella arkeologin ammattia, koska tämä saa aikaan aikamoisen kaaoksen joka paikassa, johon menee. Säde elää Antin kanssa. Antti on nörtti, johon Säde on tutustunut jo päiväkodissa. Kreikan kaivauksilla Säde tapaa toisaalta Vicin - ja kirjassa seuraa kolmiodraamaa.

Kirjassa metsään eli jonnekin metron itäpäiden lähelle ollaan rakentamassa uutta asuinaluetta, Kahdeksaista. Metsäalueelle on leiriytynyt niitä ihmisiä, jotka haluavat suojella metsää, josta heidän mukaansa löytyy uhrauspaikka ja portteja ylisen ja alisen välillä. Kirjassa sinkoilee uskomuksia, ideoita ja ajatuksia sekä vanhoja suomalaisia loitsuja, tietoja vanhoista jumalista ja kaikkea kiinnostavaa - kuten edellä mainittu ylisen ja alisen maailma. Metsästä löytyy yllättävää ja maagista, jolloin vanha lastenlaulu saa merkityksensä, kun Säde joutuu metsänpeittoon.

Vaikka kirjassa on todella upeita lankoja, joihin tarttua kiinni, kirjan perimmäinen tarina ja sanoma jäi minulta saavuttamattomiin. Tässä kirjassa oli edellisten lisäksi vielä uskontokritiikkiä ja yhteiskuntakritiikkiäkin. Mutta, itse olisin kaivannut keskittymistä yhteen asiaan, vaikka niihin uskomusolentoihin ja -maailmaan. Kirjaa lukiessa tuli hengästynyt olo, mutta sitten kuitenkin jäin jotenkin vajaaksi. Supinen yhdistää asiat toisiinsa niin vauhdikkaasti, että välistä oli unohtunut huoltaa kielikin painokuntoon. Siis, tavallaan pidin kirjasta, mutta jäin kaipaamaan kirkkaampaa punaista lankaa ja syventymistä kirjan ideoihin. 

Kunnon kansalainen seurasi viitekorkoa ja myi ja osti vasta sitten asunnon. Tuhat vuotta sitten oli ollut samalla tavalla tärkeää juoda sahtia ja nussia omaa ja naapurin isäntää ja vasta sitten kylvää pelto. Tärkeää ja asiallista toimintaa, joka yleensä esti yhteisön tappiot ja henkilökohtaiset tragediat. Mutta ei markkinavoimista ja pellon jumalasta voinut tietää, koska niitä kukaan ihminen hallinnut: finanssikriisi saattoi pyyhkäistä maanosan yli, ja yhtäkkiä sitä olikin kahden asunnon loukussa ja konkurssissa. Jumala saattoi yllättäen laittaa roudan peltoon. 

Miina Supinen: Säde

2013, WSOY

328 sivua