Jyrki Heino: Kello

Ihastuin Jyrki Heinon esikoisteokseen Kellari, kun pari vuotta sitten luin kirjan. Siksi onkin mennyt yllättävän kauan, että sain luettua kakkososan Kello (2014, Schildts & Söderströms), jossa Heinon "etsivä"kaksikko, Carl Wennehielm ja John Appengren, yrittää ratkaista vanhan Turun rikoksia. 

Kun nyt kesän iloksi ja Turku-matkaa varten etsin kirjoja, jotka sijoittuvat Turkuun, tämä teos nousi mieleeni. Samalla tuli luettua kaksi Suomen historiasta kertovaa kirjaa peräkkäin: Havasteen 1100-luvulta hyppäsin vuoteen 1796. Miljöönä Heinon kirjassa on Turku, välillä myös Hämeenlinna, Mikkeli ja jopa Pietari. 

Teos kertoo kellosta, jonka tarinan kartanonherra Swanstråle haluaa saada selville. Kello kuului hänen pojalleen, joka taisteli Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa ja todennäköisesti kuoli taisteluissa. Swanstråle ei saanut poikansa ruumista takaisin, mutta kello tuli mutkien kautta hänelle. Mies haluaa tietää, mitä hänen pojalleen lopultakin tapahtui sodassa ja miten kello on kulkeutunut hänelle. Mies, joka alkaa selvittää asiaa, on Wennehielm, joka joutuu matkustamaan Swanstrålen pojan jalanjäljissä entiselle sotatantereelle itäiseen Suomeen ja Pietariin asti. 

Samaan aikaan, kun kellon teitä tutkitaan, tapahtuu Turussa: Ruotsin kuningas saapuu kaupunkiin ja jokivarressa pamahtelevat tykit kunnioittaen kuninkaan vierailua. Kuninkaan ja tsaarin välillä tapahtuu isoja asioita ja jännitteet näiden kahden maailman välillä syttyvät uudelleen. Wennehielm joutuu keskelle poliittisia juonia: onko kello ja Swanstråle jotenkin sotkeutunut valtakuntien välisiin selkkauksiin?

Heino sai kirjassa niin Turun kuin Pietarinkin heräämään eloon ja myös rikoksen selvittelyä oli kiinnostava lukea, juoni kulkeutui sujuvasti. Tosin ei ehkä aivan yhtä sujuvasti kuin Heinon esikoisessa, tai ainakin itselleni jäi Kellosta jotenkin hailakampi tunne kuin Kellarista, eikä kulkeminen eri kaupungeissakaan oikein pelastanut tilannetta. 

Kirjassa oli niin paljon kaikenlaisia juonentynkiä, jotka eivät sitten vienetkään mihinkään, että välillä oli vaikea keskittyä siihen, mikä kirjassa oli olennaista. Tai löytää sitä olennaista. Varsinkin metallin sulattaminen kullan toivossa meni jotenkin yli itseltäni. Mutta kuitenkin, kiinnostava kirja, ja tulen jatkossakin lukemaan näitä Heinon Turku-kirjoja (, mikäli niitä on lisää tulossa).

Kirjasta on kirjoittanut myös Turkkari. Ja kirjablogeissa ainakin Sinisen linnan kirjaston Maria. 

Jyrki Heino

2014, Schildts & Söderströms

296 sivua

Osallistun kirjalla kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -lukuhaasteeseen. Samaan aikaan kirjaa lukiessa tuli tutustuttua Turkuun jalkapallokaupunkina ja täytyy sanoa, että upeat puitteet kaupungissa onkin kasvattaa juniorifutareita ja vähän vanhempiakin pelaajia. Kupittaalla on laaja alue täynnä nurmikenttiä, kyllä siellä kelpaa treenailla. Hieman noottia turha tarkoista säännöistä Turun suuntaan. Jalkapallon soisi olevan mukavaa ja hauskaa puuhaa, kiellot ja aidat ovat masentavia.