MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Tulossa pian - nyt menossa


Kesä on huiskinut hirveää vauhtia kohti. Vaikka aurinkoa on saanut odottaa ja olen ollut töissä, onhan tämäkin kesää ollut. Olen ollut kirja kädessä ja varvas uima-altaalla, molempia aina kuin vain on mahdollisuutta vähänkin löytynyt. Luettuja kirjoja on kasautunut pinoksi asti - tuon kirjat blogiin asti heti kun saan hengähdystauon. 

Nyt alkoi loma, mutta tuntuu, että lomalla vasta onkin tekemistä. Koska lomani on tänä kesänä tavallista lyhyempi, täytyy lyhyeen aikaan sisällyttää kaikki lomatekemiset. Kesän vapaa-ajat ovat menneet paljolti futiskentän reunalla olemiseen, on kierretty Hämeenlinna ja Turku, sekä pääkaupunkiseudun kaikki mahdolliset kentät. Stadi Cup oli kesäkuun alussa, huomenna alkaa Hesa Cup. Blogissani futishäröily näkyy lukuhaasteessa, jossa yritän lukea kotimaisia futiskaupunkeja. Luettuna on jo Helsinki, Kotka, Tampere, Seinäjoki ja Kemi - myös Turku, mutta Turun kirja ei ole päässyt vielä blogiin asti. Lukuhaasteen edistymistä (tai stoppaamista) voi seurata täältä

Palaan (toivottavasti) pian tänne - siihen asti, palloillaan ainoastaan luvallisesti. Hyvää kesää ja aurinkoisia säitä!

2 kommenttia:

  1. Sitäpä kesä on: tulemisia ja menemisiä! Mukavaa loman jatkoa. :)

    VastaaPoista