Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - kotona Sveitsissä

Liisa Helve-Sibajan Hausfrau (2015, Atena) tuli luettavakseni hieman vahingossa, koska kirja vaikutti sopivan kepeältä kesälukemiseksi - ja vaikutelma piti kutinsa: kirjaa oli keveää lukea, sillä elämä Sveitsissä ei kirjassa kovin vaikealta vaikuttanut. Suurimmat murheet syntyivät siitä, että miten kierrätyspaperit niputetaan sveitsiläisen oikein ja miten ketäkin vastaantulijaa tervehditään. 

Luin pari päivää sitten kiinnostavan jutun Hesarista, jossa Helve-Sibajan kirjasta kerrotaan pitkästi. Helve-Sibaja on kotiäiti, toimittaja ja siirtolainen ja kuvailee tuntojaan uudessa asemassaan uudessa kotimaassaan: miten hän jakaa päivänsä vapaat tunnit, kun lapsi on koulussa ja mies töissä. Hesarissa kirja liitetään äiti-kirjallisuuden genreen, jossa koulutetut äidit ihmettelevät, miten ovat päätyneet uuteen paikkaansa lastenkasvattajiksi. Ja tätähän Helve-Sibajan kirja on: hän miettii, miten selvitä uudessa elämässään sveitsiläisenä kotiäitinä.

Kirjan lukeminen sai aikaan pieniä kateuden puuskia, sillä sen verran rauhalliselta, harmoniselta ja kaikin puolin hyvältä elämä Sveitsissä näyttäytyi. Uudessa kotimaassa koulutetut ihmiset luokitellaan hyviksi maahanmuuttajiksi, ja vielä kun piha ja koti pidetään sveitsiläisen siistinä, ei Helve-Sibaja juurikaan erotu perussveitsiläisestä. Eroja kahden maailman välillä saa melkein suurennuslasilla etsiä: jos suomalaisia pidetään siisteinä, niin sveitsiläiset ovat kirjan mukaan supersiistejä. Helle-Sibaja joutuu etsimään lähinnä omaa hyväksyntää siihen, että ei teekään uraa eikä käy töissä, vaan jää kotiin pitämään huolta kodin siisteydestä ja lapsensa ruokkimisesta (kouluruokailua kun ei ole, vaan lapset käyvät päivällä kotona syömässä). Kirja sai minut miettimään, että suurin ero Sveitsin ja Suomen välillä ei ole kuitenkaan siisteydessä, vaan siinä, että Suomessa on tehty monin tavoin mahdolliseksi se, että äidit voivat mennä töihin, mm. lastenhoitojärjestelmän keinoin. 

Minä vien lapsen harrastuksiin. Minä leivon lukemattomiin koulun ja harrastusten tapahtumiin. Teen kaksi ateriaa päivässä, hoidan kodin, kitken rikkaruohoja, haen torilta kukkia istutettavaksi, koska pihan tulee olla siisti ja kaunis. Pesen ja silitän pyykit. Olen sosiaalisen elämän, viikonloppujen ja lomien suunnitteluvastaava, koska mies on aina töissä. 

Teoksesta huokuu hyvä ja miellyttävä olotila, kirjan lukeminen vaatii pehmeän nojatuolin, ilmastoidun asunnon ja ison latten, ehkä jopa sveitsiläistä suklaata, jotta sen maailmaan onnistuu pääsemään sisään. Myös kiinnostus korkeakulttuuriin on hyväksi, sillä kirjassa esitellään mm. sveitsiläistä kirjallisuutta. 

Luin Helve-Sibajan kirjan aikaan samaan aikaan Jonas T. Bengtssonin teosta Submarino, joka kertoo juuri päinvastaisesta sosiaalisesta yhteisöstä, ja jäin vähintäänkin hämilleni näiden kirjojen synnyttämästä kontrastista. Helve-Sibajan kirjaa suosittelen sellaiselle lukijalle, joka tykkää blogien maailmasta, sellaisesta hyvästä ja miellyttävästä tunnelmasta.

Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - kotona Sveitsissä 

2015, Atena

190 sivua