Reeta Paakkinen: Kotona Istanbulissa - Tositarinoita Turkista

Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa - Tositarinoita Turkista (2013, Otava) -teos on odottanut lukijaansa jo pari vuotta, sillä sain kirjan kyllä jo vuonna 2013, mutta en päässyt aiemmin kirjan lukemisessa alkua pidemmälle. Turkki ei ole koskaan kutsunut minua, mutta kiinnostanut pienesti. Ehkä joskus matkustan ja juurikin Istanbuliin. Tällä hetkellä tuntuu tosin paremmalta istua kotona lukemassa maasta, jossa tapahtuu. 

Paakkisen kirjan kuvaukset alkavat vuodesta 1998, jolloin kirjoittaja muuttaa Turkkiin miehensä vanhempien luokse. Alkaa tutustuminen turkin kieleen ja turkkilaisiin tapoihin, jaoita myöhemmin seuraa työskenteleminen turkkilaisessa lehdessä journalistina. Paakkinen kertoo Istanbulista ja myös muusta Turkista, sekä Kreikasta ja Kyproksesta paljon: millaista kaupungin kaduilla on ja millaista on kotien yksityisessä osassa, verhojen takana. Aika pitkälti Paakkinen haluaa tuoda esiin ja kumota ihmisten yleisiä harhaluuloja maasta ja sen eämästä: kaikki naiset eivät kulje huntu päässä ja naiset pääsevät töihinkin. Toisaalta kirjassa kerrotaan myös, että vielä 2010-luvulla vain kolmannes turkkilaisista naisista käy työssä. 

Kirjassa on positiivinen ote Turkkiin ja Istanbuliin, ja välillä ote tuntuu liiankin positiiviselta. Kuten kirjoittaja toteaa, Turkki on iso maa ja ihmisten elämät eroavat jopa Istanbulin kaupungissa paljon toisistaan. Kirjasta sain kuvan kehittyvästä ja Eurooppaan päin avoimena olevasta maasta, jonka aikoinaan Atatürk johti kohti demokratiaa ja pois sharia-laista. Paakkinen liikkuu journalistien ja taiteilijoiden ja liikemiesten maailmassa ja huomioi, miten U2:n Bono ihastuu kaupunkiin ja miten Istanbuliin alkaa nousta liikekeskuksia. Itselleni jäi hämärän peittoon, että mistä ajasta aina kulloinkin kirjoitetaan, mutta kirjan loppupuolella vedetään yhteen Turkin muutos 15 vuoden aikana, jolloin Istanbulista on tullut kehittyneempi, siistimpi ja toimivampi kaupunki kuin aiemmin. 

Kirja antaa elämänmenoon selityksiä, joista kaikki ei uppoa minuun. Naisten kotiäitiys ja vain miesten käyminen töissä selitetään sillä, että sekä mies että nainen tekevät oman osansa työstä, ja molemmat osat ovat raskaita. Miehelle on kunnia-asia elättää naisensa ja perheensä hyvin, toteaa Paakkinen, mutta ei mielestäni muuta sitä tosiasiaa, että rahat ovat miehellä ja nainen ja hänen toimensa ja ostoksensa miehen kukkaron takana. 

Journalistina elämä tuntuu Istanbulissa kiireiseltä, mutta kiinnostavalta. Työyhteisö on kansainvälinen ja mielenkiintoisia ihmisiä on ympärillä paljon. Bosporinsalmi pitäisi kokea ainakin kerran elämässä ja ihmiset nauttivat iltaoluensa ihaillen valoja toiselta puolelta rantaa, sekä kävelevät ja lenkkeilevät rannalla. Kieltämättä vaikuttaa mukavalta! 

Paakkisen kirja tuo kuvan Turkista, joka on melkein kuin Eurooppa. Tuntuu pahalta ajatella, mihin suuntaan Turkki seuraavaksi kulkee. 

Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa - Tositarinoita Turkista (2013, Otava)

287 sivua 

Naistenviikko jatkuu blogissa, ja tänään onnitellaan mm. Reetaa nimipäivien johdosta! 

Vinkki myös Reetta Niemensivun sarjakuviin, joista luin menneinä vuosina teokset: Lempi ja rakkaus (2010, Suuri kurpitsa) ja Saniainen kukkii juhannuksena. Kirjoitukseni täällä, vuodelta 2014.