Ehkä minua järkyttivät eniten ravintolan rikkaat asiakkaat,
heidän vihamielinen ja halveksiva käytöksensä.
Tai tieto siitä, että totalitaarinen hallitus oli
murhannut lapsen vanhemmat ja sukulaiset,
tai sitten kaikki johtui vain
herkästä tilastani.
Tai ehkä muistan sen niin hyvin siksi,
että juuri sillä hetkellä päätin ryhtyä toimittajaksi.
Jollakin tavalla minun täytyi
kertoa näkemästäni,
tehdä vääryyksistä loppu.
Kun luin Liza Marklundin teoksen Helvetissä on tilaa..., halusin ehdottomasti jatkaa Marklundin uusimpaan Vastalauseita - kirjoituksia 1985 - 2010 (2012, Otava - Nya röster sjunger samma sånger och andra krönikor 1985 - 2012, suom. Päivi Kivelä), jonka huomasin
jo lukeneen.
Tai itse asiassa, halusin lukea Marklundin aiemman teoksen ennen kuin aloitan tämän viimeisimmän.
Olen (välillä salaa) ollut Marklund-fani ja lukenut kaiken, mitä kirjailijalta on suomennettu ja Vastalauseita-teosta lukiessani huomasin, että en silti oikeastaan tiedä mitään kirjailijan elämästä, koska tässä teoksessa iloitsin kaikista niistä tiedonmurusista, joita Marklund tipauttelee jälkeensä.
Pakko puhua tosiaan murusista, sillä tässäkään hän ei kirjoita paljon itsestään.
Olen aina ollut ujo, ja vuosien mittaan minusta on tullut entistä ujompi. Minun on hyvin vaikea kirjoittaa itsestäni, kärkevien mielipiteiden esittäminen on paljon helpompaa (ja tärkeämpää).
No joo, näin kirjoittaa Marklund itse - ja tämä on tullut huomattua vuosia Marklundia lukeneena.
Marklundin tyyli onkin juuri kärkevien mielipiteiden esittämistä, ja tämä teos on aika kiinnostava lukea, sillä vuosien varrella Marklund on joutunut myöntämään myös erehtyväisyytensä - ja sellaisiakin tekstejä on valittu mukaan, joissa Marklund on kirjoittanut väärin tiedoin asioista.
Kärkevästikin.
Tekstit on kerätty Marklundin kirjoittamista kolumneista ja muista teksteistä,
joita on siis vuosilta 1985 - 2010.
Huomasin, että yksi teksti oli kutakuinkin sama kuin aiemmin mainitusssa teoksessa, jossa hän kirjoitti feministinä naisasiasta.
Vaikka on tässäkin teoksessa naisille oma paikkansa:
Marklund kirjoittaa niistä monista tapauksista, joissa naiset ovat joutuneet väkivallan uhreiksi, ja myöskin oikeuden uhreiksi.
Tässä kirjassa ei kerrota iloisia asioita maailmasta,
vaan Marklund kirjoittaa sellaisista asioista, joissa näkee maailman epäkohdat.
Ne epäkohdat ovat juuri se asia, joka on saanut Marklundin toimittajaksi ja kirjailijaksi.
Toimittajaksi hän halusi sen takia, että voi kirjoittaa maailmasta.
Kirjailijaksi hän ryhtyi siksi, että voi kirjoittaa maailmasta niistä asioista, joita lehti ei halua julkaista.
Marklundin teokseen on kerätty kirjoituksia paitsi väkivaltaa kohdanneista naisista ja väkivaltaisista miehistä myös nettipiratismista, katulapsista, median vallasta, AIDS:sta.
Marklund on valinnut sellaiset tekstit, jotka luettuaan kirjan lukija ei voi nukkua hyvin.
Ja kuitenkin, Vastalauseita on nopealukuinen teos,
jonka takia ei voi nukkua, koska kirja pitää kaikessa kauheudessaan kiinni itsessään.
Ehkä Marklundin kärkevä tyyli kuitenkin toimii.
Kaikesta en kirjassa pitänyt: Ruotsin politiikkaa en ole seurannut niin hyvin, että olisin saanut irti oikeastaan mitään teksteistä; iltapäivälehtien puolustuspuhe ei saanut minua puolelleen ja joissain teksteissä kärkevä tyyli sai minut lukijana vastakarvaan.
Mutta, sen verran pidin tästäkin Marklundista, että suosittelen lukemaan Ruotsin nykypäivän minna canthia.
Tässä kirjassa oli oikeastaan aika monipuolinen aihepiiri, politiikasta aina maailman pahuuteen. Kuvittelin etukäteen että Marklund keskittyisi ehkä enemmänkin naisasiaan, siinä mielessä siis oli ihan mukava yllätys lukea muistakin aiheista. Paitsi ne poliittiset tekstit, joiden kärki kyllä saattaa olla ulkomaiselta lukijalta kateissa. En oikein ymmärtänyt niiden funktiota kirjassa.
VastaaPoistaMarklund on kyllä selkeästi Ruotsin vihainen nainen, hyvä niin.
Ps. Minä muuten jotenkin ajattelen Annika Bengtzonin ja Marklundin samaksi ihmiseksi. Kuinkahan paljon Bengtzonissa on Marklundia, tämän kirjan perusteella ehkä aika paljonkin.
Joo, kiinnostavaa oli, että Marklund laajensi kirjoitusten piiriä ja esim. ne kohdat, joissa kertoi elämästään jonkun miehen, lastensa kanssa ja ulkomailla, olivat kiinnostavia. Nuo Ruotsin politiikan luvut olisi ehkä voinut vaihtaa Suomen painokseen. No, mutta ehkä meidän pitäisi olla kiinnostuneita Ruotsista ;D Muutenkin kuin uudesta prinsessasta.
VastaaPoistaMä jotenkin olen halunnut ajatella, että Annika olisi jotenkin ihan eri henkilö kuin kirjailija, vaikka paljon varmasti on samaa.