Leffainnostukseni kulkee aina hieman puuskissa. Välillä en katso yhtään leffaa, välillä taas katson vähän liiaksikin. Tänään päätin, että flunssa lähtee yhdellä sohvan nurkassa istutulla päivällä, seuraakin sellaiseen hommaan kaipaa... mikä sen parempaa seuraa kuin 183-minuuttinen Bollywood-leffa.
****
Ghajini (2008) on Aamir Khanin pääosittama leffa, joka pohjautuu hollywoodilaiseen Memento-elokuvaan ja josta Intiassa tehtiin ensin tamilinkielinen versio vuonna 2005. Intiassa ei siis dubata leffoja, vaan niistä tehdään eri kielialueille omat versionsa omine näyttelijöineen - kätevää ajankulua sekin.
Ghajinissa romanttinen juoni ja toimintajuoni kulkevat käsi kädessä ja elokuvan tapahtumat kerrotaan välillä nykyajasta, välillä taas päiväkirjan sivuilta päästään menneeseen. Sanjay Singhania (Aamir Khan) on suuren yrityksen johtaja ja näkee autonsa ikkunasta, miten eräs kaunis nainen, Kalpana (Asin Thottumkal) auttaa liikuntavammaisia tyttöjä kadulla. Kalpana on malli, joka näyttelee lähinnä mainoksissa ja haaveilee paremmasta tulevaisuudesta. Sanjayn yhtiö haluaa ostaa Kalpanan asunnon, ja väärinymmärryksen takia Kalpanan työpaikalla luullaan, että Sanjay on kosimassa tyttöä (asiamiestensä välityksellä). Kalpana päättää ryhtyä leikkiin mukaan ja esittää, että Sanjay on hänen sulhasensa. Sanjay tulee Kalpanan elämään, koska on kuullut olevansa kihloissa tämän kanssa. Erilaisten kommellusten kautta Sanjay ja Kalpana alkavat liikkua yhdessä, ja koska Sanjay ei saa sanaa Kalpanan höpötyksen väliin, Kalpana ei tule tietämään, että mies onkin oikea Sanjay.
Nämä menneisyyden tapahtumat tulevat esille päiväkirjan sivuilta, joita lukee lääketieteen opiskelija - hän on kiinnostunut Sanjaysta opintojensa takia. Jotain kamalaa tapahtui, koska Sanjay menetti muistinsa ja on muuttunut petomaiseksi koston kädeksi.
Aamir Khan treenasi vuoden elokuvan lihaskimpuksi; leffan toimintapätkät alkavat heti elokuvan alussa ja ovat minulle, joka niistä ei pidä yhtään, siedettäviä (puolen tunnin loppukohtausta lukuunottamatta), koska ne ovat tarpeeksi yliluonnollisia: treenattu Sanjay vastaa noin viittäkymmentä tavistappelijaa.
Elokuvan alussa tulee selväksi, että Sanjay ei muista kuin 15 minuuttia elämäänsä kerrallaan ja elää valokuvien, jotka muistuttavat häntä henkilöistä, paikoista ja elämän pienistä asioista, avulla. Alussa tulee selväksi myös se, että Sanjay on kostamassa jotain - mutta mitä, se selviää vasta leffan loppupuolella, kun lääketieteen opiskelija kiinnostuu jutusta ja etsii parin vuoden takaisia sanomalehtiä käsiinsä, joissa kerrotaan, mitä tapahtui Kalpanalle ja kuka on Ghajini, jonka Sanjay haluaa löytää.
Arvio: Naisnäyttelijä on aivan äärettömän kaunis, kauneimpia, joita olen nähnyt Bollywoodissa, mutta hänestä on tehty leffassa hieman ärsyttävä höpöttäjä ja hölöttäjä, ilmeisesti maalaistyttö suuressa maailmassa -oloinen viaton sirkuttaja. Aamir Khanilla on muisteluosioissa sama hämmästynyt ja 'en saanut tähänkään sanottua mitään' -ilme päällä kuin aiemmin katsomassani Dhobi Ghatissa. Onneksi toimintapätkissä ei tarvitse edes yrittää sanoa mitään. Khan sopii mielestäni siksi paremmin petomaisen kostajan rooliinsa.
Leffasta jäi olo, että tässä oli nyt sitten sellaista jokaiselle jotakin -juoni: romantiikkaa ja toimintaa. Ihan mukava ja katsottava leffa, jossa hyydyin vasta siihen lopputaisteluun: kun ei jaksa katsoa miesten mätkimistä seiniin, niin sitä ei vaan jaksa.
Aamir Khanilla on aina yhteiskunnallinen sanoma leffoissaan (niissä kolmessa, jotka olen nähnyt), niinpä tässäkin oli Kalpanan suuhun isketty paatoksellinen naisten alistamisen -repliikkiosio.
Leffassa ärsytti se, että Kalpana oli hyvä sydämestään ja sen ansiosta sai prinssinsä ja puoli valtakuntaa: kun Kalpana antaa vähät rahansa Sanjaylle (jonka rikkauksista ei tiennyt), niin käy mielessä, että miksi Sanjay ei laita hyvää kiertämään ja anna rahoja vaikka riksakuskille, jonka kyydissä menee ökytaloonsa, vaan pitää rahoja sylissään, kun astelee yksityislentokoneeseensa. Tällaiset pienet yksityiskohdat näissä Bollywood-leffoissa jäävät aina hiertämään mieltäni... ehkä siinä on se pieni suuri kuilu omani ja Bollywoodin maailmankuvan välillä. Välillä pitää aina yrittää rentouttaa itsensä katsomaan ja kuuntelemaan ja muistamaan, että naisia ja miehiä arvioidaan aivan eriarvoisesti.
Mutta, juonen rakentelun kannalta oli tosi hyvä leffa. Ei tosin niin hyvä kuin Dhobi Ghat, mutta parempi kuin Kites. Ja flunssa nyt vähintäänkin on parantunut näiden leffojen ansiosta.
Arvio: Naisnäyttelijä on aivan äärettömän kaunis, kauneimpia, joita olen nähnyt Bollywoodissa, mutta hänestä on tehty leffassa hieman ärsyttävä höpöttäjä ja hölöttäjä, ilmeisesti maalaistyttö suuressa maailmassa -oloinen viaton sirkuttaja. Aamir Khanilla on muisteluosioissa sama hämmästynyt ja 'en saanut tähänkään sanottua mitään' -ilme päällä kuin aiemmin katsomassani Dhobi Ghatissa. Onneksi toimintapätkissä ei tarvitse edes yrittää sanoa mitään. Khan sopii mielestäni siksi paremmin petomaisen kostajan rooliinsa.
Leffasta jäi olo, että tässä oli nyt sitten sellaista jokaiselle jotakin -juoni: romantiikkaa ja toimintaa. Ihan mukava ja katsottava leffa, jossa hyydyin vasta siihen lopputaisteluun: kun ei jaksa katsoa miesten mätkimistä seiniin, niin sitä ei vaan jaksa.
Aamir Khanilla on aina yhteiskunnallinen sanoma leffoissaan (niissä kolmessa, jotka olen nähnyt), niinpä tässäkin oli Kalpanan suuhun isketty paatoksellinen naisten alistamisen -repliikkiosio.
Leffassa ärsytti se, että Kalpana oli hyvä sydämestään ja sen ansiosta sai prinssinsä ja puoli valtakuntaa: kun Kalpana antaa vähät rahansa Sanjaylle (jonka rikkauksista ei tiennyt), niin käy mielessä, että miksi Sanjay ei laita hyvää kiertämään ja anna rahoja vaikka riksakuskille, jonka kyydissä menee ökytaloonsa, vaan pitää rahoja sylissään, kun astelee yksityislentokoneeseensa. Tällaiset pienet yksityiskohdat näissä Bollywood-leffoissa jäävät aina hiertämään mieltäni... ehkä siinä on se pieni suuri kuilu omani ja Bollywoodin maailmankuvan välillä. Välillä pitää aina yrittää rentouttaa itsensä katsomaan ja kuuntelemaan ja muistamaan, että naisia ja miehiä arvioidaan aivan eriarvoisesti.
Mutta, juonen rakentelun kannalta oli tosi hyvä leffa. Ei tosin niin hyvä kuin Dhobi Ghat, mutta parempi kuin Kites. Ja flunssa nyt vähintäänkin on parantunut näiden leffojen ansiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti