Andrejs Pumpurs: Karhunkaataja

Sensenos laikos Baltijas zemee

Kur teka Daugava liicotiem krastiem,

kur miezu liidumi liesmoti dega,

Dziivoja laimiga latviesu tauta.

Ammoin täällä Baltian maassa

mutkilla vuolaan Väinäjoen

paloivat roihuten ohrakasket,

eleli onnekas Latvian kansa.

Andrejs Pumpurs: Karhunkaataja - Latvian kansalliseepos

1988 SKS 

Alkuperäinen teos: Laacpleesis 1. painos 1888

suomentanut Edgar Vaalgamaa

Andrejs Pumpursin Karhunkaataja - Latvian kansalliseepos on ollut lukulistallani siitä lähtien, kun asuin Riiassa Latviassa. Koska siitä ajasta alkaa olla jo aika kauan aikaa vuosissa, päätin vihdoinkin avata Latvian kansalliseepoksen kannet. 

Andrejs Pumpurs (1841-1902) oli latvialainen maanmittari, joka työmatkoillaan vieraili liiviläisissä kylissä ja tutustui kansallismielisiin latvialaisen älymystön edustajiin. Karhunkaatajan esikuvina on mainittu sekä Kalevala että Viron Kalevipoeg ja materiaalina väljästi latvialaiset suullisesti levinneet tarinat. 

Karhunkaataja kertoo nimensä mukaisesti karhunkaatajasta, miehestä, joka tekee erilaisia urotekoja, joutuu vaikeuksiin ja selviytyy osin. 

Karhunkaataja on noin 140-sivuinen runomuotoinen eepos, joka alkaa jumalien kokouksella. Ensimmäisestä laulusta selviää mm. että Laima, tuo Riian Stockan-kello ja Baltian paras suklaamerkki, on yksi Auringon tyttäristä. Jumalat ennustavat karhunkaatajan kohtalosta ja toisesta laulusta alkavat Karhunkaatajan tarinat. Tarina lähtee käyntiin Riiasta, Väinäjoen suusta, mutta siinä mennään kaikkiin niihin ihastuttaviin linnoihin, joita Latvia on täynnä, esimerkiksi Turaidan linnaan, jossa olen itse päässyt käymään. 

Eepoksessa eletään 1200-lukua, jolloin Latviaa uhkaa Saksa ja Saksan uudet jumalat eli kristinusko ja hansakauppiaat. Kuten tunnettua, Saksan kauppiaat tulivat Latviaan, ja eepoksessa seurataankin saksalaisten ja kristinuskon vyörymistä Latviaan. Välillä käydään sotimassa virolaisten kanssa ja merillä Pohjanneidon luona ja lumotulla saarella, joista palataan takaisin turvalliseen kotiin Riikaan.

Karhunkaataja kasvaa ja harjoittelee soturiksi yhdessä Puuntuojan kanssa, jonka seurassa myös nuorukaisena seikkailee. 

Näillä liiviläisten mailla 

oli helppo huomata

linnoissa ja kylissäkin 

Saksan herrain hallinta. 

Kultatähkin lainehtivat

ohra- ja kauravainiot, 

liiviläinen kynti, kylvi, 

vieras sadon kahmaisi. 

Vaikka Karhunkaatajassa on nuorten miesten seikkailuja, ei se ole aivan yhtä monimutkainen juoneltaan kuin kotimainen Kalevalamme. Karhunkaatajassa sankari joutuu pulaan ja selviää monesta, viettää häitä ja siten muistuttaa kovasti Kalevalan tarinoita. Karhunkaatajassa kuitenkin painotus on siinä, miten Latvian kansaa uhkaa voimakas Saksa ja uusi uskonto. Eepos uhoaa menestystä Latvian kansalle, 

sillä kerran aika koittaa, 

jolloin Karhunkaataja

yksin syöksee vainolaisen 

alas virran syöveriin. 

Latvialle uusi aika, 

vapaa kansa syntyy näin. 

Parasta eeposta lukiessani oli se, että linnat heräsivät henkiin seikkailujen myötä, varsinkin Turaida alkoi muuttua eläväksi. 

Suosittelen Latviasta ja kansallismielisyydestä kiinnostuneille. 

Latviaa suosittelen kaikille: 

Ja kirjalla merkkaan Eurooppa-haasteeseen Latvian valloitetuksi.