MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Miten tehdään intialainen kansi kirjaan?

Olen aika usein valinnut ns. intialaiset kirjani niiden kansikuvan mukaan. Kirjastosta kirjoja etsiessä kirjan selkämyksestä luettava kirjailijan nimi kertoo toki, mistä päin kirjailija voisi olla. 

Silti useimmiten käännän kansikuvan esiin ja mietin, mistä kirja mahtaa kertoa. 

Huomasin, että olen hieman yksinkertainen, sillä kirjan kansikuva tosiaankin kertoo aika paljon vain kirjailijan taustasta, ei varsinaisesti kirjan sisällöstä. Aloinkin miettiä, että pitäisikö kirjailijan tausta piilottaa toisenlaisten kansien taakse, niin että kirjankin voisi lukea ja kokea ilman kirjailijan taustaa? Vai onko sillä väliä, että kirjailija on käynyt syntymässä ja kasvamassa Intiassa?


Tässä kuitenkin mallia siitä, miten kirja - tai ainakin sen kirjoittaja - luokitellaan heti intialaiseksi, tai intialaistaustaiseksi, sillä moni kirjailija on muuttanut länsimaihin, ja myös opiskellut länsimaisessa yliopistossa. 


Ainakin itse miellän aivan ensimmäiseksi intialaiseksi 
sarin. 
Ihanan, kauniin, värikkään, sarin, jonka helma hulmuaa tuulen vietävänä. 
Jotenkin näin: 


Sarista riittää toki vain pieni osa.
Ehkä juurikin se helma:


Tai sarin ohella voi tietysti kuvata koruja, tai hennamaalauksia, 
jotenkin näin: 


Luin täältä kirjoituksen, joka pisti miettimään kansikuva-asiaa. 
Asiassa kuin asiassa voi toki olla toinenkin puoli, mutta varmaa on se, että lukijaa ohjataan kovasti kirjan kansikuvan perusteella. Minut se johdattaa intialaistaustaisten kirjoihin, toisen lukijan kansi varmasti yhtä varmasti karkoitta pois kirjasta.

Mutta mistä kirjat sitten voisivat kertoa, jos katsoo kansikuvaa? 

Shilpi Somaya Gowdan teos Secret Daughter voisi tosiaan kertoa sari-helmaisen intialaisen naisen sijaan äiti-tytär-suhteesta: 



Advaita Kalan Almost Single voisi olla sari-pukuisen intialaisnaisen sijaan tarina sinkkuelämästä:




Kavita Daswanin Salaam, Paris voisi tuoda mieleen salaamin sijaan Pariisin: 




Kysehän on tosiaan vain näkökulmasta eli siitä suunnasta, mistä asiaa katsoo. Itse en ole vielä lukenut noita kirjoja, mutta lupaan palata kansikuva-asiaan, kun olen kirjat lukenut.


Naisten lisäksi intialaisten kirjailijoiden kirjojen kansikuviin löytyvät usein pyhät miehet, erilaiset intialaiset eläimet (tosin minusta tuntuu, että meillä norsut on varattu afrikkalaisiin kirjoihin), jumalat tai holi-juhliin liittyvät värit. 

Itse kuitenkin löysin kirjoistani joen tai rannan. 


Kansikuvat ovat minusta joka tapauksessa todella kauniita. Luulen, että osan näistä kirjoista olen valinnut nimenomaan niiden kansikuvien perusteella. Värikkäät sarit ovat minusta aivan järjettömän kauniita, enkä mitenkään ymmärrä nuorten naisten himoa pukeutua idässä mieluummin ahdistaviin farkkuihin kuin tuollaiseen kauniseen hulmuavaan mekkoon... 

No, siis tavallaan ymmärrän, mutta kärsin esteettisesti. 

Löysin myös pari muuta kirjankantta, jotka nostan esiin tässä postauksen lopussa. 
Ru Freeman on srilankalainen kirjailija, joten ei aivan tähän postaukseen kuuluisi. 
Mutta nyt tiedän, mitä kuvaan seuraavan vuoden copycat-kisaan. 



Meg Mullins taas on aivan amerikkalainen kirjailija, eikä hänen kirjansa edes kerro intialaisista, mutta tässä on aivan järjettömän ihana kansikuva. 
Hmmm..... miksiköhän se muuten miellyttääkin minua aivan erityisen paljon...


Palatakseni kuitenkin aiheeseeni ja tuohon linkkaamaani juttuun: 
uskoisitko, että nämä kansikuvat kätkevät sivuilleen aivan saman tarinan?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti