Pirjo Hassinen: Popula

Pirjo Hassinen: Popula
2012, Otava

Pirjo Hassisen teokset ovat olleet minulle hänen esikoisensa, Joelin jälkeen must-read-kirjoja, vaikka Joelin (josta pidin todella valtavasti) jälkeen yksikään Hassisen kirja ei ole yltänyt samalle tasolle - siis minun mielestäni. Olen kuitenkin uskollisesti Joelin jälkihuumassa lukenut kaikki Hassisen teokset. Rouva ihastutti minua viime syksynä, vaikka ja ehkä siksi, että en odottanutkaan kirjalta ihmeitä. Populaa aloittaessani odotukseni olivat siis piirun verran kovemmat kuin Rouvaa aloittaessani. 

Popula alkaakin kiinnostavasti. Turhautunut, työttömäksi jäänyt Pirjo suttaa taidenäyttelyssä taidetta, joka hänen mielestään ei ole mitään. Pirjon tytär Rita tuntee turhautumistaan äidin käytöksen takia. Omassa avioliitossaan hän sinnittelee miehensä ex-vaimon haamun varjossa ja miehen edellisessä avioliitossa saadun adoptiotyttären Tuulian puuskissa. 

Pirjon naapurissa asuu Perttu eli P.A.H.A., joka toimii portsarina yöbaarissa aina siihen asti, että intoutuu työstään pikkaisen liikaa ja saa potkut. 

Hassisen teoksessa on monia henkilöhahmoja ja henkilöhahmojen kautta tarkastellaan monia eri teemoja. Ritan äiti-suhde, entiset miessuhteet ja suhtautuminen miehensä entiseen elämään ja tasapainottelu kaiken tämän välillä ajavat hänet nukkumaan oman kotinsa vierashuoneeseen. Pirjo kaipaa tytärtään ja hakee ystävyyttä hieman epäsovinnaisesti naapurinsa, häntä hieman nuoremman, P.A.H.A.:n seurasta. P.A.H.A. taas kokee elämässään vastaiskuja paitsi saatuaan potkut myös töpättyään äitinsä hoitokodissa, jossa yrittää auttaa äitinsä "kämppistä". Vanha nainen unohdetaan sänkyyn vaippoineen sisältöineen, ja Perttu tulee yllätetyksi vanhan rouvan vaipanvaihdosta. 

Kirjan alku on mielestäni hieno: siinä kehitellään elämäntilanteita välillä opa koomisuutta hipoen. Kun henkilöiden elämänlangat poksahtavat poikki, Hassinen ei saa kuitenkaan juonta vietyä samalla sykkeellä eteenpäin. Tapahtumat ovat vain niin ennalta-arvattavia ja täysin odotettuja: Pirjo kallistaa punaviinipulloa hieman liikaa, P.A.H.A. taas ajautuu lähiöbaariin ja nousevan puolueen, Populan riveihin. 

Popula rastastaa heidän kansankieltä puhuvan johtajansa, Jukka Kalmarin, suosion avulla kohti suurempia areenoita. Kun Pirjo ystävystyy Ritan miehen afrikkalaisen adoptiotyttären, Tuulian, kanssa, on selvää, että nämä tarinat kietoutuvat toisiinsa, ja naapureiden elämänpolut risteävät kohtalokkaasti. 

Popula-puoluetta edustavien henkilöhahmojen monologit saivat haukkomaan henkeä ja armoa. Tätä on nyt tullut saavin täydeltä, enkä jaksaisi enää. Miksi P.A.H.A.:n täytyy mennä lähiöbaarin kautta turhautuneena miehenä Populan riveihin; miksi nahkapäät pitää liittää Popula-puolueeseen niin räikeästi. 

Hassisen kirjassa on stereotyyppisten hahmojen lisäksi kuitenkin pienoinen pilkahdus humoristisempaa tekstiä, anarkistisen Pirjon hahmossa. Miksiköhän monissa kirjoissa nimenomaan vähän vanhemmat naishenkilöt ovat niitä, jotka näkevät asiat viisaasti, eivätkä kiihkoile tai ole niin ankaria johonkin suuntaan kuin 30-40-vuotiaat? Ah, tuskin maltan odottaa viisauden laskeutumista seuraavien vuosi(kymment)en aikana ylleni, kunhan vain sinnittelen mustavalkoisen ikäkauteni ohitse. 

- Minuakin haukutaan koulussa, lapsonen tunnusti Pirjolle. - Minua luullaan somaliksi. 

- Hyvänen aika, sinun pitää kertoa että sinut on haettu Etelä-Afrikasta! PIrjo sanoi. 

Minusta kotimainenkin kirjallisuus kaipaa jo kovasti humoristista, pilke silmäkulmassa rasismista, syrjimisestä, erilaisuudesta kertomista, eikä enää vakavamielistä ääriliikkeistä vauhkoamista. Voi myös olla, että minulla on henkilökohtainen yliannostus kotimaista kirjallisuutta, joka käsittelee maahanmuuttoa, rasismia, Populan tai persujen nousua ja ääriliikkeiden uhkakuvia. Syksyn uutuuskirjallisuus käsittelee niitä paljon, mutta kovin samalla tavalla. Nyt kuulkaas kaipaan kirjaa, jossa ei ole yhtään uhrattavaa nuorta naista, eikä yhtään pellavapäistä miestä, joka uhittelee jokaiselle vastaantulevalle ruskeasilmälle.

Kaipaan paitsi sellaista kirjallisuutta myös sellaista maailmaa, joka ei ole näin ennalta-arvattava. Kaipaan sellaista aikaa, että oma lapseni ei tule kotiin mielensä pahoittaneena koulukaverinsa sanoista, jotka määrittävät lapseni sellaiseen paikkaan, jota hänellä ei ole aiemmin elämässään ollut. Kun lastani sanotaan tummaihoiseksi, puuskahdan aivan samalla tavalla kuin Pirjo: "hemmetti, pitäisikö sille antaa värikartta, josta voisi katsoa, milloin ihminen on tummaihoinen."

Myönnän, tämä aihe on monella tapaa henkilökohtainen, ja minua harmittaa se, että maailma on sellainen kuin on. Hassisen kirjan lukemisen jälkeen tuli paskat fiilikset, koska ensin ajattelin, että ei tällaista stereotypiaa voi kirjoittaa. Kirjan lukemisen jälkeen toisaalta mietin, että onko kirjallisuus aina kuitenkin yhteiskuntamme kuva ja tällainenkö paska tämä maailma on. 

EU:sta pois. Rahaliitosta ulos. Maahanmuutolle piste. Suomi suomalaisille. Muistatko vielä millaista oli, kun me olimme pikkupoikia? Miten eri henki täällä oli, kun me olimme pikkupoikia? Miten eri henki täällä oli. Vaikka tapeltiin, tapeltiin oman väen kesken. Päätettiin itse asiat, nyt ei päätetä vittu enää mistään. Ollaan kuin talo, jonka avaimet on viskattu ikkunasta: tulkaa vaan meille kaikki, syökää kaapit tyhjäksi ja laittakaa nurkat täyteen mustia mukuloita, joitten takia koulussa ei opi enää mitään. Minunkin tytöillä on luokalla kaksi Ahmedia, ja Mohamedia joka tavalla kirjoitettuna. Minun toinen tyttöni ei opi lukemaan näitten mamulellikkien takia!  

Mutta onneksi maailma ei enimmäkseen ole mitenkään paha paikka, vaikka Hassinen kirjassaan maalailee uhkakuvia, ja lehdestä voi lukea kaikenlaista. Eihän? 

Näin lopultakin olen hieman hämilläni. Mietin, mikä olisi oikea tapa keskustella asiasta? Kirja on saanut jonkun verran keskustelua aikaan myös Eräällä keskustelupalstalla, jonka kirjoittajat ovat kovasti jotain mieltä Hassisen kirjasta. Kannattaa kuitenkin ensin lukea kirja, ja sitten miettiä, mitä mieltä siitä on. Minä luin kirjan, enkä osaa sanoa lopultakaan mitään tyhjentävä kirjasta enkä aiheesta. 

Seuraavaksi luen ainakin jotain aivan muuta ja annan ajatusten lepäillä. 

Arvio kirjasta: + + + + (koska se sai mielen niin kovasti kuohuksiin).