MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kevään haasteet

Kävin jonkun aikaa sitten Espoon Sellon kirjastossa ja juutuin katselemaan esiinnostettuja kirjoja. Minulla meni jonkun aikaa miettiessäni, että mikä noita kirjoja mahaa yhdistää, kunnes tajusin, että niissä kaikissa on vihreä kansi. Tosi hauska idea nostaa esiin kevätkirjoiksi kirjoja värien mukaan. Sinisen linnan kirjaston Maria listasi blogissaan jo kevätkirjoja, joiden nimissä on tuo maagisen ihana ja aurinkoinen sana k e v ä t.

Vaikka mietin itsekin kevään lukuhaasteeksi talvisen lumi-haasteen tapaan noita kevät-sanaisia kirjoja, niin päädyin nyt hieman matkitaan Sellon kirjastoa. Kasasin kirjahyllystäni ja osin kirjastosta kirjoja, jotka ovat mielestäni ihanana pirteän värisiä. Väri on minulle sillä tavalla tärkeä kirjoissa, että olen kauan asetellut kirjahyllyni värien mukaan. 

 Katsotaanpa, mitä kirjoja mukaan löytyi. 

Chang-rae Lee: Ilmassa (mukana myöskin Aasia-haasteessani) 
Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu (niin ikään Aasia-haasteessa mukana)
Jussi Siirilä: Smartville (en muista yhtään, milloin täm on kirjahyllyyni eksynyt, ja miksi)
John Irving: Oman elämänsä sankari (adlibriksen kirja-alesta)
Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann (olen tämän pelastanut jostain kirjastoon hylättyjen kirjojen kasasta)
Susanna Alakoski: Sikalat (koska olen aina halunnut lukea tämän, ja sen on keltainen kanneltaan)
Yann Martel: Piin elämä (koska haluan nähdä elokuvankin, mutta en ilman kirjan lukemista)
Yiyun Li: Kulkurit (oho - tämän luinkin jo!)


Kevään värit ovat mielestäni näin pääsiäisen aikaan keltainen ja vihreä, joten mitä keltaista ja vihreää löytyykään kirjahyllystäni?

Ron Currie Jr.: Juniorin erikoinen elämä (harmitti, että en ehtinyt aikoinaan lukea lainassa olevaa kirjaa, joten hankin alesta omaksi, niin kuin aika usein teen)
H.E. Bates: Oi ihana toukokuu (tämä ihan kirjastosta, nimen ja kannen perusteella - kuuluu kevääseen tällainen kirja)
Taina Teerialho: Hiljainen kevät (tämä piti lukea jo pari kevättä sitten)
Juha Vakkuri: Leokongo (tämä liittyy erääseen toiseen Kongo-kirjaan, joka on luettavana)
Anna Gavalda: Lohduttaja (kirjaston poistoista mukaan lähtenyt)
Joanne Harrisa: Persikoiden aikaan (tällä hetkellä luvussa)


Kevääseen toki kuuluu olennaisena osana rakkaus ja romantiikka. Olen ainakin itsestäni huomannut, että aurinko pehmittää aivoni tälle hömppäosastolle ja olen joka kevät suorastaan pakotettu lukemaan rakkauskirjallisuutta 

Cecelia Ahern: Suoraan sydämestä (on lähtenyt 2 eurolla kierrätyskeskuksesta mukaan)
Kajsa Igemarsson: Vettä vain (suomalaisen alesta, kertoo kannessa ollut hintalappu)
Annamari Marttinen: Mistä kevät alkaa (kirjaston poisto)
Jonathan Tropper: Kuinka lähestyä leskimiestä (vaikutti niin keveältä tämä Tropper, että oli pakko lainata kirjastosta)
Raisa Lardot: Matkamies maan (kirjaston poisto) 
Jennifer Weiner: Tietyt tytöt (suomalaisen alesta)
Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi (omaksi ostettu, rakastan Pancolia ♥)
Emily Griffin: Vauvanpitävä (pokkaritarjouksena kotiini kävellyt)
 
Lisäksi kevääseen kuuluu matkoista haaveilu ja niiden suunnittelu. 

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (kirjastosta, lukudiplomiin aion tämän lukea)
Vivi-Ann Sjögren: Kasvokkain (olen aina rakastanut Sjögrenin kirjoja, tätä en ole vielä lukenut, ja jostain alesta se oin aikoinaan kirjahyllyyn tullut)
Jukka Behm: Matkoilla (kirja-alesta, en muista milloin, mistä ja miksi)
Pirkko Lindberg: Maailmanmatka (pitkän aikaa omanani ollut, mutta en ole saanut sitä luettua)
Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa / Joki kaupungin alla (toinen tullut omaksi, uudempi lainassa)
Anna-Mari Raaska: Belizessä kaikki on paremmin (omani, ja maailman ihanin matkakirja) 
Sami Etelälahti: Kiipeilijä (kirjaston poistoista)
Päivi Kannisto: Elämäni nomadina (tämä piti ostaa omaksi viime kesänä, mutta lainasin sen nyt ja aion lukea tämän lukudiplomiin)
Agatha Christie: Grand Tour - matkalla maailman ympäri (lainasin, kun näytti niin kivalta)



Järjen ja ajan nimissä, en varmaan taaskaan ehdi lukea puoliakaan näistä, mutta oikeastaan se ilo onkin aina suunnitella, mitä voisi lukea. Ja jotenkin voi myös kuvitella, että minullapa onkin aikaa lukea nämä kaikki ♥.

 

10 kommenttia:

  1. Huomasin ensimmäisestä kuvasta Jasmiinin tuoksun, joka voisi sopia hyvin omaan kirjahaasteeseeni, joka on Lukemisen iloa kukkien keskellä.
    Rakkaus on niin ihanaa, että sitä pitää lukea aina välillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, siihenkinhän tuo kirja tosiaan sopii! Jotenkin kirjan alun kanssa on tökkinyt. En osaa sanoa miksi, koska se vaikuttaa kivalta ja kiinnostavalta.

      Rakkautta, vaikka kirjasta ♥

      Poista
  2. Jasmiinin tuoksu oli aika hyvä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kevätvärejä ja kutkuttavia kirjoja! Itse olen lintufanina leikitellyt ajatuksella, että hamstraisin luettavaksi kirjoja joiden kannessa ja/tai nimessä on jokin lintu... mutta makustelenpa vielä. Persikoiden aikaan olisi ihana lukea minustakin, pitäisi kai vain lukea Karamellikengät ensin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuopas on hauska idea, joko olet bongannut lintuja nimissä? Hänen olivat linnut tulee ainakin ekaksi mieleen =)

      Persikat vähän nyt tökkii, pakko pitää taukoa. Mutta ei sitä ennen tarvi lukea mitään. Kirjassa kerrataan ainakin Suklaapuodin tapahtumia. Vähän huonosti käy vaan se kirja nyt jotenkin... palaan siihen kuitenkin.

      Poista
  4. Ihanaa, että Bates ja Harris ovat päässeet listoillesi :) Auts, Harris ei näemmä ole oikein iskenyt... Jospa se vielä pääsee yllättämään! Bates sopii erittäin hyvin myös kesähelteille, jos sattuu että nyt ei löydy sopivaa lukuhetkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harris vähän lepäilee nyt. Saas nähdä, milloin on siihen paluun hetki =)

      Poista
  5. Minäkin kehaisen Jasmiinin tuoksia, hieno ja koskettava kirja! Samoin Sikalat oli koskettava.

    Ja mitäs silmäni näkevätkään, Juha Vakkuri! Odotan innolla, että luet Vakkurin kirjan ja kerrot siitä meille muillekin. Olen lukenut yhden Vakkurin kirjan (Räjähdyksen pelko ja kaipuu, Nobel) ja se ihastutti kovasti minua. Haluaisin ehdottomasti lukea enemmän Vakkuria.

    VastaaPoista
  6. Valitsemasi Irvingin ja Shieldsin teokset ihan huippua. Myös Harris on nyt vedossa. Marttisen Mistä kevät alkaa on ehkä hänen parhaansa.

    VastaaPoista