MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kirjamessut kuvin

 
Kirjamessut vilahtivat tänä vuonna muun viikonlopun juoksujen taustalla - ehdin käväistä messuilla lauantaina parin tunnin ajan. Etukäteissuunnitelmien mukaan ehdin kuuntelemaan peräti muutaman kirjailijan haastattelun:
 
11.30 Yassin Musharbash: Radikaali (alla)

12.30 Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta (yllä)

Huomasin, että ymmärrän saksaa auttavasti, mutta vitsejä minun piti odottaa suomennokseen asti.


 
Halusin tietysti nähdä ja kuulla päällekkäiset haastattelut ja niinpä Kaminerin haastattelua pääsin kuulemaan siihen asti, että Kaminer on Saksan "virallinen venäläinen", jonka täytyy ottaa kantaa kaikkeen, mitä Venäjältä kuullaan. Rakkaita terveisiä Saksasta -kirja taas vaikutti niin kiinnostavalta, että se täytyy hankkia luettavaksi. Olen joskus pyöritellyt Kaminerin kirjoja, mutta en vielä lukenut yhtään, mikä sekin onnettomuus täytyy korjata mitä pikimmiten.
 
Halusin ehdottomasti nähdä Liza Marklundin, koska en ole koskaan häntä nähnyt. Niinpä juoksin messualueen läpi ja kuulin joitain haja-ajatuksia Marklundin uutuuskirjasta, mm. Marklundin laulavan ruotsalaishittiä, johon kirjan alkuperäinen nimi perustuu. Olen lukenut varmaan kaikki Marklundin kirjat, joten varmaan luen vielä Ajojahti-kirjankin.


 
Judith Schalanskyn Kirahvin kaulasta postasinkin jo eilen, ja myös tästä hieman pieleen menneestä haastattelusta. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
 
Ja sitten vielä se, että poismarssiessani törmäsin Marklundin toiseen haastatteluun. Ei olisi tarvinnut jättää kesken muita haastatteluja.
 
Kirjamessuille erityinen kiitos siitä, että pääsin harrastamaan saksan ja ruotsin opintoja. Toki suomennokset olivat myös paikallaan. En tainnut kuulla yhtään kotimaista kirjailijaa kuin ohimennen - jotenkin tuntuu, että olen kuullut ja nähnyt samat jutut niin moneen kertaan, että en jaksanut juurikaan innostua heistä. Ja siis pääkaupunkiseudulla asuessani minulla on se etuoikeus, että voin mennä milloin tahansa kirjastoihin tai Akateemiseen kuuntelemaan kirjailijoita joka tapauksessa.

 


 
Toinen kiitos Kirjamessujen lapsiparkille. Toimi oikein hyvin, ja lapsi viihtyi pari tuntia kuin siivillä. Niin kuin äitikin. Tyttäreni kanssa kiersin vielä vähän kirjaostoksilla ja Marklund istutti feminismin siemenet tytön mieleen - ruotsiksi, varmuuden vuoksi.


 
 
Kirjaostokseni 2 euron kirjoista (3 alimmaista) ja divaripuolelta (Atwood) ja Miller Basam booksista.


4 kommenttia:

  1. Hih, minä ostin Turun kirjamessuilta divaripuolelta samaisen Atwoodin! En ole vielä ehtinyt lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atwood on mun vanha rakkauteni. Nyt voin alkaa lukea atwoodini uudelleen, kun sain tuon puuttuvan palasen - en ole sitä muista divareista löytänyt, joskus aina olen muistanut etsiä...

      Poista
  2. Kiva raportti sinullakin! Hienoa kuulla, että tuo Tarinalaakso täytti tehtävänsä, sillä siitä törmäsin etukäteen somessa muutamaan varsin murskaavaan kommenttiin. Omat lapset ovat jo niin isoja, ettei heillä voi noita pisteitä testauttaa.

    Hauskaa muuten, että voisin hyvin olla tuossa ensimmäisessä Marklund-kuvassasi, sillä otin oman kuvani hänestä sieltä vastakkaiselta reunalta varmaan hetkeä ennen sinua :) Lähellä siis oltiin, vaikkei ihan tavattukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin tosiaan valmistauduin henkisesti siihen, että meidän pitää lähteä viiden minuutin visiitin jälkeen pois, kun tytöllä on niin ikävää... Mutta sehän yleensä viihtyy missä tahansa, missä on sakset ja paperia ja liimaa - ja tuolla sitä oli tarpeeksi =)

      Joo, mulla meni tämä kerta nyt näin - ihan omassa seurassani. Joskus paremmalla hetkellä sitten ehkä jotain muuta.

      Poista