Katja tunsi ammottavan tyhjyyden sisällään istuessaan ravintolanpöydässä miestään vastapäätä. Luontevuus oli kadoksissa, hän jäkitti itseään kyynärpäiden varassa pöytää vasten ja keskitti huomionsa muihin asiakkaisiin - - - Miten sanat voivat noin vain hävitä jäljettömiin, niin että ei ole mitään sanomista ihmiselle, jonka kanssa on joskus puhunut aamuun?
Annamari Marttisen Kuu huoneessa (2009, Tammi) oli sarjassani kirjoja: 'luen jotain vanhaa kirjailijalta, ennen kuin luen kirjailijan tämän syksyn uutuuden'. En tiedä, onko Kuu huoneessa Marttisen parhaimmistoa vai sieltä toisesta päästä tuotantoa, toivon, että jälkimmäistä, sillä hirveän isoa vaikutusta tämä kirja ei tehnyt. Vaikka kirjan alussa lähtökohta näytti hyvältä: avioliiton kriisissä kärvistelevä kahden lapsen äiti, työttömäksi lastenhoidin jälkeen jäänyt Katja, joka katsoo ja valvoo, että muut perheessä pääsevät kouluun ja esikouluun, töihin ja että kotona on ruokaa. Samaan aikaan hän kärsii siitä, että ei ole oikein kukaan eikä mitään: lapset ovat kasvaneet ja eriytyneet hänestä, samoin hänen aviomiehensä Tapio tuntuu elävän aivan toisaalla, vaikka kannustaakin Katjan sihteerikouluun. Katja ei halua sihteeriksi, ja jättää koulun kesken. Sen sijaan Katja tuntee vetoa vaihtoehtoruokiin ja – lääkkeisiin, alkaa saarnata kotona, kuinka elimistö myrkyttyy lisäaineista ja käyttää vähät rahansa luontaistuotekauppoihin. Katja alkaa myös kokoontua puunhalaajien, terveyttä luonnosta -ihmisten kanssa, joiden parissa tutustuu myös toiseen mieheen, Erkkaan.
Tarinan ainekset ovat hyvin kasassa, mutta kerronta junnaa silti paikallaan, eikä tunnu kiihtyvän oikein missään kohdin, joten kirja pysyi hieman latteana esityksenä alusta loppuun. Toivon, että Marttisen uusin, Ero on toisenlainen, vaikka nopeasti ajatellen voisi olla suoraa jatkoa tälle tarinalle.
Marttisella on toki hyvätkin hetkensä, mutta esimerkiksi ajatusta, miten mainokset tai kuvat muista muodostavat sitä kuvaa, minkälainen meidän oma elämämme pitäisi olla, olisi voinut kehittää ja jatkaa. Tällaisena jäi hieman hengettömäksi kirjaksi.
Hän olisi halunnut jutella Tapion kanssa, jän olisi halunnut, että heillä olisi kivaa ja että he nauraisivat. Laittaisivat ruokaa niin kuin pariskunnat mainoksissa ja elokuvissa.
Minusta tässä kirjassa oli aivan loistavaa mustaa huumoria, ja oli aika raadollisesti käsitelty kaikkea huuhaata, jota ihmisille kaupataan. Monet uskovat ja laittavat paljonkin rahaa saamatta kuitenkaan paljoakaan takaisin. Ero on tyypillistä Marttista, kuten tämäkin, eli Marttinen todella paneutuu valitsemaansa teemaan ja kirjoittaa sitten aika hengästyttävän täyteen kirjansa juuri siitä. Hämärästi ilmaistu, mutta kuitenkin. Kirjoissa ei siis juurikaan ole kovin kummoista juonta tai toimintaa, enemmän kerrotaan tunteista ja ajatuksista, jotka molemmat voivat olla aika ahdistuneita.
VastaaPoistaMinusta tämä on ollut Marttisen vähiten kiinnostava, ihan selvällä erolla muihin hänen kirjoihinsa!! Ihan parhaimmistoa ovat Veljeni vartija sekä Mistä kevät alkaa. Sitten tulee Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä sekä Ero ja lopuksi tuo Kuu huoneessa.
VastaaPoistaKirsi: Mähän olen ihan totaalisesti juonellisen romaanin kannattaja, joten musta tuntui, että tässä jauhetaan vain ja ainoastaan samaa - sitä huuhaata. Ja kyllähän mullakin kävi muutamia puunhalaajia mielessä, kun tätä luin.
VastaaPoistaSusa: Mä meinasin ainakin sen Eron lukea tähän syksyyn. En mä vielä lannistunut, vaikka tämä ei tosiaankaan ollut musta ihan parasta tekstiä, mitä olen lukenut.