Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Marisha Rasi-Koskinen oli kertomassa Katariina-teoksestaan Avaimen syysjuhlissa ja kiinnostuin kirjasta, myöskin sen jälkeen, kun luin muiden blogeista mietteitä Katariinasta:

Susalla,

Morrella,

anni m:lla,

Katjalla,

Jennillä,

ja Seijalla

on ollut jo sanottavansa kirjasta.

***

Joskus käy niin hassusti, että juuri kun alkaa hätäpäissään varailla kirjaa kirjastosta, niin huomaakin, ettei se onnistu,

koska kirja on jo omassa kirjahyllyssä,

kun sen on älynnyt lainata jo aikaisemmin.

Aloitin lukea siis suuren mielenkiinnon avustamana kirjaa.

Samalla hieman pelkäsin,

sillä olin lukenut, että kirjassa voivat pahoin lapset,

jotka joutuvat muuttamaan koko ajan juurtumatta mihinkään.

Voi ei, mahtava saarna luvassa taas siitä,

miten (tällä kertaa) olen epäonnistunut

äitinä.

Olemmehan muuttaneet

koko ajan,

vaihtaneet päiväkotia juuri

ja varmastikin aiheuttaneet kamalat traumat

lapsillemme.

Lisäksi Avaimen juhlista jäi mieleeni 

talo

- aineksia, joista ei välttämättä synny minun näköistä kirjaa.  

Katariina (2011, Avain) onkin hieman niin kuin Markku Nummen Karkkipäivä.

Niin Nummella kuin Rasi-Koskisella pääosassa ovat lapset, 

pahoinvoivat lapset, 

joilla on poissaoleva äiti: 

Yksi äiti kiirehtii töissä, 

yksi äiti voi niin pahoin, että ei pysty eikä jaksa huolehtia 

omista lapsistaan, 

vaan lapsen on astuttava aikuisen paikalle.

Sitten ovat ne vaihtuvat talot, 

joita isä rakentaa, 

joita perhe asuttaa 

ja joista perhe muuttaa taas uuteen ja uuteen

ja uuteen.

Ja taloissa kuitenkin piilossa 

paikkoja, joihin voi piilotella viestejä. 

Tehdä elämästään jatkumo muutosten kourissa. 

Marisha Rasi-Koskinen, psykologi koulutukseltaan, 

kertooo, kuinka 

perheet eivät ole turvallisia kasvupaikkoja. 

Ei mitään ihmeellistä tarinaa. 

Ja kuitenkin. 

Suurimman osan ajasta, alkuajan kirjasta

olin lukijana hämmästynyt. 

Kuka on kukin, ja miten tämäkin asia pitäisi tulkita.

Tulkitsenko jo liikaa?

Välillä kaipasin jo tuskastuneena vihjeitä, 

ja välillä mietin, että enkö huomaa niitä. 

Vähitellen asiat alkavat selkiytyä. 

Ja kokonaisuutena kirja oli 

hyvä. 

Sellainen, jonka luki mielellään, 

koska

lukiessa syntyi halu tietää, miten kaikki asiat liittyvät toisiinsa, 

vai liittyvätkö ollenkaan. 

Kaikesta huolimatta, 

mietin, että olisivatko asiat voineet selkiytyä myös hieman vaikeammin lukijalle.

Vihjeiden avulla, jo aiemmin kirjan tarinassa 

(vai enkö tosiaankaan niitä huomannut?) 

Koko kirjan ajan kasvanut jännite kiristyi ja kiristyi 

ja sitten löpsähti hieman hallitsemattomana irti. 

***

Ja että tunnenko syyllisyyttä äitinä?

Enemmän kuin ennen kirjan lukemista?  

Ehkä.

Eihän se syyllisyys mihinkään katoa.

Vaikka lapset tuntuvat sopeutuvan aika kivuttomasti kaikkeen,

niin kasvattavat kuitenkin sisällään jotain traumapesäkettä,

joka räjähtää käsiin jossain tilanteessa.

****

Katariina on Rasi-Koskisen esikoisteos,

joten vaikka en ehkä aivan täysin tähän ihastunut

(mua on vaikea saada kerralla rakastumaan),

niin odotan kyllä kiinnostuksella

Rasi-Koskisen seuraavaa teosta

(luulen, että se saa mut kuitenkin kiintymään

jo enemmän).