Lyhyesti kirjoista

Richard C. Morais: Herkullinen elämä 
WSOY 2012
The hundred-foot journey
suomentanut Marja Helanen
335 sivua

Kirjan alussa kiinnostuin tästä kirjasta, jossa elettiin Mumbaissa: kirjan minäkertojan Hassan Hajinin isoisä on kaupungin dabba-wallah eli sellainen, joka vie lounasastioita työntekijöille. Intia-yhteys ei niinkään innostanut tällä kertaa, vaan isoisän ammatti, josta katsoin joskus dokumentin: järjetön systeemi, joka jotenkin kuitenkin vaikuttaa kovin järkevältä (täällä vähän lisää). Kirjassa kuitenkin kerrotaan nopeasti, miten isoisä rikastui ja muutti perheensä kanssa Eurooppaan, Lontooseen. Lontoossa elämä jatkuu jotenkuten, ja kirjan tarinakin on lennokasta: Hassan kulkee isänsä kanssa englantilaisella torilla ja ihmettelee maailmanmenoa: 

Maailma oli ehdottoman iso paikka, käsitimme äkkiä, ja todisteita riitti: miedosti savustettua strutsia Australiasta, italialaista gnocchia, mustia perunoita Andeilta, suomalaista silliä ja cajunmakkaroita. 

Kukapa ei pitäisi kirjasta, jossa mainitaan ruoan yhteydessä niinkin eksoottinen maa kuin Suomi! 

 

Perhe ei kuitenkaan viihdy Lontoossa, vaan löytää matkalallan hienomman paikan: Lumiére Ranskassa, jonne muuttaa ja perustaa ravintolan. 

 

Jotenkin tässä vaiheessa tarina alkoi tökkiä: perheen naapurilla  madame Mallorylla on huippuravintola vieressä, eikä hän pidä lainkaan naapureiden intialaisesta ruuasta, ravintolasta, melusta ja tuoksuista. Alkaa sota näiden kahden ravintolan välillä, kunnes Mallory huomaa perheen pojan, Hassan Hajin, taidot ja alkaa kannustaa tätä kohti ruokamaailmaa.

Kirjassa on kyse ravintoloista, yrityselämästä, ruoasta ja varmasti kunnon kulinaristille tämä kirja on kaikkei sopivin. Kirjan lopussa ollaan Pariisissa, jossa kisataan Michelin tähdistä ja pohdiskellaan kriittiseti sitä, mikä valta tähdillä on ravintolamaailmassa. 

Mutta ajatelkaa: vain 28 ravintolalla koko Ranskassa on kolme tähteä. 

Kirjailija Morais on syntynyt Portugalissa, varttunut Sveitsissä, asunut ympäri maailmaa ja asuu nyt Philadephiassa, USA:ssa. Samalla tavalla hänen kirjassaankin liikutaan ympäri maailmaa.  

*************

Laurent Gaudé: Hurrikaani 
Bazar 2012
ranskankielinen alkuteos Ouragan (2010)
suomentanut Maija Paavilainen
219 sivua

Gaudé on ranskalainen kirjailija (s. 1972), joten on ehkä hieman yllättävää, että hänen teoksessaan liikutaan USA:ssa, New Orleansin kaupungissa, jota lähestyy hurrikaani ja kaupungin asukkaat lähtevät pakoon kuka minnekin.  

 

Paitsi aivan kaikki eivät lähde, vaan kirjassa seurataan, mitä tapahtuu niille, jotka jäävät myrskyn kourissa vapisevan kaupungin kaduille ja taloihin:

 

Vanha nainen, itseään satavuotiaaksi kehuva Josephine Linc. Steelson ei ole koskaan jättänyt kaupunkia, eikä aio nytkään tehdä sitä. 

Rose Peckerbye, joka asuu oudon, hiljaisen ja puhumattoman poikansa kanssa. 

Keanu Burns, joka päinvastoin kuin muut, saapuu kaupunkiin tapaamaan Rosea, jonka luota on paennut joitakin vuosia sitten. 

 

Kirjan päähenkilöt ovat vähäosaisia, tai vähintäänkin onnettomia. Rosea kuvataan näin:

Tällaiseksi hän tuntee itsensä: nuori kolmikymmenvuotias nainen, makaa maassa, ei enää nouse tai jos nousee niin vain vaivoin, elää niukkaa elämää kuin jokin ihmisraasu jota ahdistavat joka suunnasta tukahduttavat voimat... 

Kirjan tarinassa Rosen poika katoaa, ja poika yhdistää teoksen henkilöitä, sillä vanha rouva näkee ja huomaa pojan, mutta ei saa tätä kiinni. Joku outo tyyppi kävelee pojan kanssa, meinaa tappaa, mutta ei kuitenkaan. Tietämättömänä katujen uhista Keanu löytää pojan ja palauttaa tämän Roselle. Hetken elämä näyttää hyvältä näiden hylättyjenkin keskuudessa.

 

Myös Rose ja vanha rouva melkein kohtaavat toisensa, sillä etsiessään poikaansa Rose istuu stadionilla sinne paenneen vanhan rouvan vieressä.

 

Josephine Linc. Steelson on teoksen mieleenpainuvin hahmo, muut jäävät hieman heikoiksi hahmoiksi:

 

Näillä ihmisillä ei ole mitään, he ovat menettäneet kaiken, he harhailevat kuin kadotukseen tuomitut. Nähdessäni heidän toivottomat katseensa tulen ajatelleeksi, että minulla oli onnea koska elämäni on jo takanapäin.

 

Ihmiset harhailevat, risteävät ja jatkavat elämäänsä eteenpäin kaupungissa, jossa alligaattorit ja pahikset uhkaavat. Suurin osa mottiin jääneistä on mustia, kuten kirjan sankaritkin. Josephine Linc. Steelson muistaa orjuuden ajan, ja miettii, että aika ei ole paljon vaikuttanut: mustat kärsivät vieläkin.

 

Tästä kirjasta jäi todellinen maailmanlopun hehku leijumaan pitkäksi aikaa. Ei ehkä parasta lomalukemista... Sopii sellaiselle lukijalle, joka pitää lyhyistä pyyhkäisyistä eri henkilöhahmojen elämiin.  

***********

 

Vendela Vida: Rakastavat
2012, Schildts & Söderströms
alkuperäinen teos: The Lovers 2010
suomentanut Mirjam Ilvas
209 sivua

Rakastavat odotti luettavien kirjojen pinossa myös aika pitkään, ja koska kirja oli odottanut niin kauan pinossa, en viitsinyt olla lukematta kirjaa loppuun asti, vaikka aika nopeasti tätä kirjaa lukiessa ymmärsin, että kirja ei ole minun juttuni.

 

Kirjan alku oli lupaava: amerikkalainen leskeksi jäänyt Yvonne matkustaa yksin Turkkiin, jossa on viettänyt miehensä kanssa aikaa häämatkallaan aikoinaan. Yvonne haluaa miehensä kuoleman jälkeen koota itseään ja ajattelee, että Turkki, jossa rakkaus syntyi ja voi hyvin, olisi hyvä paikka siihen.

 

Yvonne on vuokrannut Turkista talon, jossa asuu ja odottelee perhettään: poikaansa ja tytärtään, jotka tulevat hieman myöhemmin Turkkiin myös. Odotellessaan Yvonne kiertää Turkin maisemissa, kävelee vanhoilla tutuilla seuduilla: niiden hotellien ja ravintoloiden pihoilla, joilla Yvonne ja hänen miehensä viettivät aikaa matkallaan. Yvonne tutustuu paikallisiin ja turisteihin, joiden molempien seurassa viettää aikaansa ja selvittää mennyttään. Erityisen tärkeäksi Yvonnelle käy nuori poika, joka sukeltaa ja myy simpukoita rannalla. Pojalle kuitenkin tapahtuu kauheita, ja Yvonne tuntee isoa syyllisyyttä tilanteesta.

 

Tarina on eheytymistarina suuren menetyksen jäljiltä. Kirja on hidas, ja sopisi varmaan sellaiselle, joka haluaa haahuilla perhesuhteiden kiemuroissa.

 

Hän oli matkustanut Turkkiin löytääkseen uudelleen jotain mitä hänellä oli ollut Peterin kanssa vuosikausia sitten - ja epäonnistuttuaan siinä hän oli ystävystynyt pojan kanssa. Ja nyt poika oli poissa, ja taas Yvonne etsi jälkeä jostakusta jonka oli kadottanut. Oliko hän koskaan ollut yhtä kadoksissa itseltään?

 

 

Aloitan tulevan uuden vuoden kunniaksi tällaiset lyhyemmät kirjakoosteet niistä kirjoista, jotka eivät varsinaisesti ole sykähdyttäneet minua lukijana, mutta jotka olen syystä tai toisesta kahlannut loppuun asti, sillä ainakin maininnan ja pari sanaa nämäkin kirjat ovat ansainneet.