Joulukuun iloksi: Vuoden 2012 parhaat - osa II

Tässä toisessa postauksessani vuoden 2012 parhaista kirjoista keskityn kaunokirjallisiin teoksiin. Selasin läpi kaikki vuoden lukemani teokset ja nostin esiin ne teokset, jotka ovat jääneet elämään mieleen, ihon alle tai muistini lokeroihin jollain tavalla. Jotkut sellaiset kirjat, jotka lukiessa tuntuivat aivan järkyttävän hyviltä, ovat tällä kriteerillä tipahtaneet listoilta pois. Ne vain eivät ole eläneet mukana, eivätkä enää muistuneet mieleen sellaisina kuin lukuhetkellä. Päinvastoin jotkut kirjat taas ovat nousseet vasta myöhemmin suuremmiksi kuin lukuhetkellä. 

En myöskään päättänyt mitään lukumäärää kirjoista, joita nostan esiin. Nostin esiin yksinkertaisesti ne kirjat, jotka ovat mielestäni ansainneet nostonsa. 

Huomasin listaa laatiessani myös sen, että kaikkein parhaimpia kirjoja ei tule vastaan tasaisesti läpi vuoden, vaan niitä tulee vastaan putkena, jonka jälkeen saattaa mennä useampi hetki ja kirja ilman sen suurempaa elämystä. Masentavaa, tai miellyttävää. Riippuu missä hetkessä on elämässä ja lukemassa. 

Nämä kirjat eivät ole siis vuonna 2012 julkaistuista parhaat, vaan parhaat lukemistani kirjoista vuonna 2012. 

Anilda Ibrahimi: Punainen morsian (tekstini)
Andrëi Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia (tekstini)


Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu (tekstini)
Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua (tekstini)

Punainen morsian oli sukupolviromaani, jossa kerrottiin pienen ihmisen elämästä suurten historiantapahtumien varjossa taidokkaasti ja siten, että tarina on jäänyt mieleeni pyörimään. Makinen teoksessa taas etsittiin useamman sukupolven onnellisuutta. Jouduin lukemaan sen kaksi kertaa, mikä kannatti: Löysin makineni uudelleen. 

Akhtarin appelsiinikatu on leimattu niissä paikoissa, joissa sitä on luettu, yllätyksettömäksi tarinaksi. Minusta kirjassa oli yllättäviä asioita ja pidin tarinasta. Jos kirja on kirjoitettu sujuvasti, ei se välttämättä ole kevyt, vaan tässä oli lopultakin paljon sellaista, mikä on jäänyt mieltäni askarruttamaan. Mueenuddinin tarinoihin taas ihastuin heti lukiessani: kuten tekstissäni kirjoitin, Aravind meinasi jäädä kakkoseksi Intian/Pakistanin-kuvaajana. Mueenuddin kuljetti lukijansa taitavasti erilaisten, eri aikoina elävien ja eritaustaisten henkilöiden maailmoihin tavalla, joka vieläkin huokailuttaa minua. 

Välillä epäilen, että ovatko muut kirjablogien kirjoittajat ja kirjojen lukijat oikeassa. Koska kulutan huomattavan paljon vapaa-aikaani lukien muiden blogeja, tuntuu hyvältä huomata, että muut(kin) ovat oikeassa: hyvä kirja on hyvä kirja monen lukijan mukaan. Todisteita tästä ovat nämä kirjat, joiden myötä on pakko sanoa: kirjablogistit osaavat löytää hyvät kirjat: 

Hermann Koch: Illallinen (tekstini)
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (tekstini)



Joskus taas törmää huokeaan kirjaan, jota kukaan muu ei ole vielä huomannut: Aivan loppuvuodesta kohtasin kirjavuoteni yllättäjän: 

Henrik Andersen: Turvavyöhyke on tällä hetkellä vielä kesken, mutta uskallan siitä huolimatta nostaa kirjan yhdeksi vuoden parhaista. Kirja on julkaistu WSOY:n Aikamme kertojia -sarjassa, eikä tuo sarja ole toistaiseksi pettänyt minua. Tämä on ollut huikea kirja ja olen sen lukenut nyt jo loppua vaille valmiiksi, joten uskallan ilakoida. Älkää antako jalkapallokenttä-kannen hämätä: tämä ei ole kirja jalkapallosta (kokonaan). Itse asiassa itse lainasin kirjan juuri sen jalkapallokenttäkannen takia, mutta minua huijattiin hyvällä tavalla. 

Kotimaisiakaan kirjoja en ole täysin unohtanut. Mieskirjailijoiden teokset olivat hauskoja ja niiden parissa viihdyin, mutta pidemmällä ajalla naisten kirjoittamat kirjat ovat kantaneet vuoden loppuun asti. Tässä kotimaista parhautta:

Paula Havaste: Yhden toivon tie (tekstini)
Veronica Pimenoff: Maa ilman vettä (tekstini)
Johanna Hulkko: Säkeitä Pietarista (tekstini)
Seija Vilén: Pohjan akka (tekstini)

Okei, siis pääsi listalle ainakin yksi kotimainen mieskirjailija. Tänä vuonna ihastuin eniten näihin kahteen itselleni uusiin kirjailijoihin:

Joel Haahtela: Traumbach (tekstini)
Haruki Murakami: Norwegian Wood (tekstini)

Tänä vuonna olen lukenut paljon eurooppalaista kirjallisuutta, mutta vuoden parhaaksi maaksi taitaa kirjoista käsin tarkasteltuna tulla Turkki. Ensin oli Shafakin Istanbul ja sitten Turtiaisen ihana esikoinen, Punainen paasto. Mietin Shafakin nostamista esiin, koska Shafakin tyyli on hieman lukuromaanimainen, mutta sitten ajattelin, että tämä kirja on kuitenkin elänyt ajatuksissani näin kauan ja on siksi ansainnut paikkansa vuoden parhaimpien joukossa. 

Elif Shafak: Kirottu Istanbul (tekstini)
Maarit Turtiainen: Punainen paasto (tekstini)

Novelleja ehdin myös lukea ja nostan esiin novellikokoelmista kaksi kotimaista, jotka omalla tavallaan ihastuttivat vuonna 2012 minut aivan mykäksi. 

Leena Rantanen: Puolen tunnin loma (tekstini)
Tiina Laitila Kälvemark: Kadonnut ranta (tekstini)

Kun tarkastelen parhaimpien listaani, ovat kirjat mielestäni kovin itseni näköisiä ja nämä tarinat viehättävät minua. En siis päässyt yllättämään itseäni, mutta mietin, että yllättikö joku kirja sinut?