Chris Cleaven Little Been tarina (2011, Gummerus, suomentanut Irmeli Ruuska) on niin monessa kirjablogissa kirjoitettu ja kehuttu kirja, että olen aika sanaton. Olen myös samalla tavoin sanaton kuin Iida Rauman Katoamisten kirjan kanssa. Kun hieno ja hyvä kirja, jossa on sisältöä ja joka on kielellisesti lähes täydellistä, osuu kohdalle, sitä on vain iloinen ja onnellinen osumisesta. Kirja ei ole kaunis, eikä iloinen. Se on surullinen ja siinä tapahtuu paljon huonoja ja ikäviä asioita. Siinä on paljon kuolemaa ja raakuuksia. Siinä on kuitenkin myös paljon hyvyyttä ja sitä, mikä ihmisissä on parasta.
Kirjan juoni - mitä siitä voi sanoa? Siinä vaiheessa, kun ajattelin, että no niin, nyt tämä kirja hajoaa tai alkaa toistaa jo luettuja teoksia, kääntyy kirja siihen suuntaan, jota ei olisi voinut kuvitella.
Kirjan henkilöt - Little Bee, Andrew ja Sarah tapaavat Afrikan rannalla, jotain tapahtuu ja se jotain kerrotaan teoksen sivuilla vähän kerrassaan.
Little Bee on Englannissa ja tapaa uudelleen Andrew'n ja Sarahin. Jotain tapahtuu, mutta taaskin se jotain kerrotaan vasta, kun lukija ei osaa enää edes odottaa sitä jotain.
Kaikkein eniten kirjassa kuitenkin pohditaan sitä, miksi on meidän ja teidän maailma. Teos avaa auki maailmamme ja näyttää, miksi on niin sietämätöntä, että toisella on ja toisella ei ole.
Paljon samoja asioita kuin Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta.
Cleave on istuttanut sanottavansa Little Been suuhun, ja voisi olla vaara, että kirja kuulostaisi saarnaavalta niin kuin Desain Pimeyden lapset,
mutta koska Cleaven kieli on niin hienoa, ei kirjassa langeta ansaan.
Teos oli sellainen kympin kirja, mutta se jäi kaihertamaan mieltä.
Koska aina voisi tehdä enemmän maailman hyvän vuoksi.
Ja siltikin, sitä ehkä tekee parhaimpansa, kun huomaa ihmiset - ne ihan lähimpänä olevat.
****
Jotta selviytyisi, on joko oltava kaunis tai osattava puhua hienosti. Rumien ja hiljaisten paperit eivät tunnu ikinä olevan kunnossa. Heidät palautetaan, niin kuin te sanotte. Me sanomme passitetaan takaisin. Ihan kuin teidän maanne olisi lastenkutsit - liian ihanaa kestääkseen ikuisuuksia.
Jos kertoisin tätä tarinaa kotikylän tytöille, joutuisin selittämään heille, miten oli mahdollista hukkua ihmisvirtaan ja tuntea samalla itsensä niin kovin, kovin yksinäiseksi. Mutta totta puhuen en usko, että osaisin selittää.
Eikö tunnukin hassulta, öljykapinalliset soittamassa U2:ta viidakkoleireillään ja hallituksen sotilaat soittamassa U2:ta kuorma-autoissaan. Minusta tuntuu, että kaikki tappoivat toisiaan ja kuuntelivat samaa musiikkia. Arvaa mitä? Heti ensimmäisellä viikolla säilöönottoyksikössä U2 oli ykkösenä Englannissakin. Sarah, se tässä maailmassa on metkaa. Kukaan ei pidä kenestäkään, mutta kaikki pitävät U2:sta.
Ajattelet, että minä olen suloinen pikkutyttö, eikö totta? Mielessäsi et usko vieläkään, että minä olen todella olemassa. Mieleesi ei ole juolahtanut, että osaisin olla yhtä nokkela, ihan kuin valkoiset. Että osaisin olla yhtä itsekäs kuin valkoisetkin.
Sehän onnessa on vikana - se on aina rakennettu jonkun himoitun asian päälle.
Vaikka kirjassa nostettiin esiin ne asiat, mitkä maailmoissamme on erilaista, niin jotenkin jäin odottamaan pientä ilonpilkahdusta.
Hirvonen nosti esiin koulutuksen merkityksen, Cleave taas median ja sen merkityksen.
Minusta kirjan sanoma kuitenkin tuli esiin lainauksen kohdassa että osaisin olla yhtä itsekäs kuin valkoisetkin. En tiedä, milloin koittaa aika, jolloin kaikki ihmiset suostuvat huomaamaan sen, että ihmiset ovat samanlaisia - hyvine ja myös huonoine puolineen.
Saman jo lukeneet:
Anni M,
Ilse,
Karoliina,
Booksy,
Jenni,
Susa,
Lumiomena.
Minullakin tämä jäi kaihertamaan mieltä, sydäntä. Little Been tarina kun voi oikeastikin olla monilta piirteiltä liian monen tytön, naisen tarina.
VastaaPoistaTäytyy sanoa, että tämä kirja jätti jälkeensä sellaisen epämiellyttävän olon. Samoin kuin joku matka toiselle puolelle maapalloa: toisaalta on tyytyväinen taas siitä, että itsellä on niin hyvin, että voi tarjota lapsille katon ja jokapäiväisen ruoan, toisaalta on epämiellyttävä olo siitä, että tietää liiaksi, millaista toisaalla on.
VastaaPoistaToisaalta toivoisin, että useammalla olisi se sama epämiellyttävä olo sisällään.
Hieno kirjoitus ja hyvä tuo matkustusvertaus: juuri tuollainen olo on reissussa kaukana ja samoin Little Been kanssa. Olen jo kertonut, että minulle Little Bee oli kirja, joka piti äkkiä antaa eteenpäin: siitä on vaikea kertoa täsmällisesti, mutta haluan monien lukevan sen. Tärkeä muttei paasaava kirja!
VastaaPoistaJenni, minulle tämä oli yksi tarina tarinoiden ketjussa. Jokaisella tuntuu olevan oma tarinansa ja ainoa vaara minusta kirjassa on se, että taas annetaan tämän olla kaikkien tarina.
VastaaPoistaMulle on ollut jo jonkin aikaa kestämätön ajatus se, että pitäisi keskittyä omaisuuden keräämiseen ja keskiluokkaiseen elämänmenoon, kun tietää, että kaikille ei ole mahdollisuuksia pienimpäänkään. Toisaalta minusta oli hyvä myös se, että kirjassa esiteltiin ne muutkin ihan samanlaisina kuin me: niillä muillakin on toisaalta halu saada rauhallinen keskiluokkainen elämä, jossa olisi turvallista olla =)
Ei enää mitään kulttuurien erilaisuuden alleviivaamista (vaikka niitä erilaisuuksia oli), vaan enemmänkin sitä ihmisyyden samanlaisuutta.
Ihana kirjoitus, kiitos tästä! Ja kivaa että kirja toimi sinullekin; joskus monien hehkuttamaan pettyy ihan siksi ettei se mitenkään voi olla niiiiin hyvä ;-)
VastaaPoistaBooksy: joo, jotkut kirjat ovat tuottaneet pettymyksiä, kun muiden lukemiset eivät vastaa omaani. Nyt mä en edes aikonut lukea tätä kirjaa, joten tuli sitten vähän puun takaa se, että olikin oikeasti hyvä =)
VastaaPoistaHienoja sitaatteja olet valinnut kirjasta! Minäkin luin Little Been tarinan juuri juhannusviikonloppuna ja lähiaikoina kirjoitan siitä blogiinkin. Kirja todellakin jää kaihertamaan ja vaivaamaan mieltä, mutta samalla haluaisi, että mahdollisimman moni lukisi sen.
VastaaPoistaIhanaa, että sinäkin pidit tästä niin paljon!
VastaaPoistaKiitos hienosta arviosta, hyvin valituista sitaateista, kertovista kuvista, ja linkityksestäkin!
VastaaPoista(Olenko minä muuten oikeasti ainoa, jonka mielestä Sarah oli hengetön pökkelö, vai oliko lukijassa vikaa täällä päässä? ;))
Luin muuten kauan kaikkea, Kismet-juttu oli vähän paha heti näin aamutuimaan. ;)
Z, pitääkin käydä lukemassa, oletko jo kirjoittanut. Nyt, kun on taas vähän tällainen sisäpäivä. Kirjassa saa vähän anteeksi joitain puutteita, jos siinä on hienoja, ajatuksia herättäviä kohtia, niin kuin tässä kirjassa.
VastaaPoistaKaroliina, ihana oli kirjakin!
Ilse, ole hyvä vain. Sarah ei tosiaan ollut se, johon kuvaus kohdistui. Mutta toisaalta, Sarah osasi luopua omastaan, kun sen aika oli; Andrew taas ajatteli liikaa, mutta ei osannut toimia. Mulle tuli sellainen olo, että turha lässytys on vain niin, no, turhaa - ja se, mitä ajattelun sijaan pitäisi tehdä, on toimia ja tehdä sen mukaan, mihin uskoo.
No, nyt kun mainitsit, niin pitäisköhän tänään koukata suklaahyllyn kauttaa...
Ihana teksti Mari! Tuo "iloinen ja onnellinen osumisesta" on niin osuvasti sanottu. Luin muuten tuon Kauimpana kuolemasta -kirjan kesäkuussa ja olen vieläkin sanaton. Kuvat odottavat valmiina bloggerissa, mutta saa nähdä, saanko vielä joskus puettua lukukokemukseni tekstin muotoon. Ehkä olen siis vain iloinen ja onnellinen osumisesta, vaikka sekin kirja oli tavattoman rankka lukukokemus.
VastaaPoista