Juhannuksen eväät

Tänään ehdittiin kotiin noin viisi minuuttia ennen sadekuuroa.

Oltiin onnekkaita.

Myrskyvaroituksen kuultuani riensin kirjastoon hakemaan juhannuksen eväät,

ellei tässä nyt kaikkea muutakin olisi,

niin kuin asunnon kokoaminen iksun laatikoista.

Ja se itse juhannus.

Ruuhkasta sain oman annokseni työmatkalla jo,

miten musta tuntuu, että aina kun erehdyn ottamaan kehän reitin iltapäivästä,

niin joku on posauttanut autonsa toisen kylkeen.

Näillä tuulilla ei kyllä tee mieli muuten olla luonnon armoilla kuin korkeintaan jännätä,

yltääkö nuo koivujen latvat meidän ikkunaan asti.

Miten musta tuntuu, että se on vain senteistä kiinni...

No, kotiin nikkaroin elämäni ensimmäisen billyni.

Entisessä asunnossa mulla ei ollut loppuaikoina kirjahyllyä ollenkaan,

kun joku oli nikkaroinut asunnon täyteen hyllyjä,

joita koristelin asianmukaisesti kirjoillani,

teemoittain.

Sohvakin piti hankkia,

kun entinen meni ihan kaatopaikalle asti.

Luulin, että siitä tuli kalliskin keikka,

mutta jouduttiin maksamaan vain 13,50 lastista,

joka piti sisällään vanhan sohvan ja keittiönpöydän.

Aika hyvin siis,

niistä olen maksanut parikymppiä kummastakin

 aikoinaan.

Nyt tuli sellainen olo, että olen keski-iän kynnyksellä jo oman hippeyskauteni viettänyt ja voin ostaa ihan uuttakin.

On kyllä ehkä järkyttävää todeta, että ostin nyt ensimmäiset uudet 

kirjahyllyt ja keittiönkalusteet kotiini. 

Onneksi kirjat sentään on kirjastosta kierrätetyt. 

Nokkela huomaa, että ollaan vielä vähän keskeneräisiä, vasaran olisin voinut edes yrittää piilotaa ja vaihtaa oikeinpäin nuo istuintyynyt. Pienet kauneusvirheet ovat kuitenkin aina pakollisia.

No, jussin kyytipojiksi sain kirjastosta tämän muiden kehuman Littlen Been tarinan, johon ehdin rakastua jo parin sivun kokeilun jälkeen.

Marianne Peltomaan Ihon alla lähti mukaan, kun etsin jotain muuta P:n kohdalta. En uskaltanut liikahtaa kirjaimen kohdalta mihinkään, kun sattui niin hassu tapahtuma, että kirjaston hyllyjen välissä oli kaksi muuta ihmistä minun lisäksi. Siis siinä samojen hyllyjen välissä. Olen tottunut vaeltamaan kirjastossa yksin, joten oli pakko jäädä nauttimaan siitä ahtauden tunteesta ja myös siitä illuusiosta, että lukeminen on tyyliblogeja suositumpaa puuhaa. Peltomaalta olen lukenut adoptiomatkasta yhden kirjan ja selatessa huomasin, että tämä kirja jatkaa samaa teemaa.

Liikkumatta just mihinkään osui käsiini myös Kaukana Lontoossa -kirja, joka vaikutti hauskalta. Ehdin siis lukea parinkin kirjan alut siinä paikallani jököttäessäni...

Tällaisiakin olen kotiin kantanut. Joskus kaipaisin pientä merkintää jossain muistikirjassani siitä, että miksi olen minkäkin kirjan lainannut. Epäilen, että joku asia on näissä kahdessakin viehättänyt; nyt ne näyttävät vain ankeilta likaisine kansineen... Mutta ehkä niistä innostun vielä.

Timo Saarto sai oman kirjansa puhuttua kiinostavaksi Kirjan ja Ruusun teltassa, pointsit siitä kirjailijalle: kannoin kirjan kotiin nautittavaksi. Per Pettersonin kirja on juuri nyt luvun alla. On kiinnostavaa lukea, miten pohjoismaalainen mies kirjoittaa oman keski-iän kriiseilynsä eri tavalla kuin Pancol ranskalaiseen tyyliinsä.

Palaan tähän asiaan sitten jussin jälkeen.

Ehkä nimittäin innostun vielä juhannuksenkin viettoon.

Vaikka just tällä hetkellä annankin tuulen riehua ja päästän sormenpääni lepäämään iksun muttereiden jäljiltä ja

kaivaudun Pettersonin kanssa sohvan nurkkaan.