Lainasin kirjastosta Jhumpa Lahirin samannimiseen kirjaan perustuvan leffan, Kaima (The Namesake), koska oli kiinnostavaa nähdä, minkälainen leffa kirjasta oli saatu aikaan. Hirveän rahakas tuotanto ei ollut kyseessä, koska elokuva ei mitenkään järisyttävä kokemus ollut. Tai no, eihän se järistys ole aina rahasta kiinni, mutta tämä ei nyt mitenkään ollut iso elämys.
Leffa vaikutti samaan tapaan kuin Hosseinin Leijapojasta tehty elokuva: kirjojen tapahtumat on kyllä kuvattu suhteellisen uskollisesti, mutta sellaista juonen tiivistymistä tai ajatuksia herättävää kohtaa leffoissa ei ole. Kirjojen ja leffojen ero onkin siinä: kirjoissa ajatukset syntyvät rivien väleistä, leffoissa elämykset pitäisi synnyttää siitä, mitä valkokankaalla näkyy.
Elokuvassa kuvataan Gogolin elämää pienestä pojasta opiskelijaksi ja hänen suhteitaan – samoin kuin kirjassa. Se, mikä kirjassa oli (minun mielestäni) merkityksellistä, ei korostu tarpeeksi leffassa. Gogolin nimi ja nimenvaihto ja sen yritys etenevät leffassa niin kuin kirjassa, mutta eivät tule esiin niin voimakkaasti.
En muuten tiedä, miksi länsimaisissa elokuvissa, joissa on intialainen miespäähenkilö, näyttelijäksi on valittu hieman hölmistyneen oloinen näyttelijä. Sama tuli mieleen Slummien miljonäärissä: päähenkilö kulki koko leffan ajan lievästi hämmentyneen oloisena. Kaimassa hölmistynyttä miestä näyttelee Kal Penn.
Intialaisten vanhempien tavat ja nuorten erilaiset länsimaistuneet tavat tulevat esiin, kun perheen lapset ovat pahimmassa teini-iässä. Mutta jotenkin latteammin kuin kirjassa.
Sanoisin, että leffassa parasta oli Iffran Khan, joka on mielestäni ainoa bollywoodin näyttelijä, joka oikeasti osaa näytellä (vaikka on myös aika usein hieman hölmistyneen oloinen leffoissa). Slummien miljonäärissä Khan on se järkevän oloinen poliisi, tässä Gogolin isä.
Ihan ok elokuva, mutta ei anna oikeutta Lahirin kirjalle.
Minäkään en pitänyt tästä elokuvasta, vaikka kirja oli ihan hyvä. Jotenkin tässä vedettiin liikaa mutkia suoriksi ja henkilöt jäivät aika etäisiksi.
VastaaPoista