David Safier: Huono karma

Kun aurinko nousi Venetsian ylle, sanoin Alexille: "Minä luulen, että me ollaan sieluntovereita", ja Alex vastasi:

 "Minä en pelkästään luule niin,

minä tiedän sen."

Hitsit miten pieleen meni!

Panin kännykän takaisin laukkuun ja tunsin oloni äkkiä yksinäiseksi ylellisen hotellihuoneeni pehmeässä sängyssä.

Kamalan yksinäiseksi.

Tänään olisi minun suuri päiväni,

mutta Alex ei ollut jakamassa sitä kanssani.

Enkä minä viitsinyt edes soittaa hänelle.

Käsitin lopullisesti, että me emme enää rakastaneet toisiamme.

Emme vähääkään.

Tämä oivallus ylsi kolmannelle sijalle päivän kurjimpien hetkien joukossa.

Kim Lange on kolmikymppinen nainen, jolla on aviomies ja yksi tytär; loistava ura, joka vie kaiken Kimin ajan. Aikaa ei ole tyttärelle, ja työ vie vieraiden miesten (tai no, miehen) sänkyyn.

Kim on saamassa Saksan suurinta palkintopystiä, kun

hän nousee sen vieraan miehen sängystä ja

saa avaruusasemalta tipahtaneen lavuaarin niskaansa

ja kuolee.

Alkuasetelma onkin aika ajankohtainen,

kun avaruus tiputtelee koko ajan

jotain romua

ihmisten niskaan.

David Safier on saksalainen käsikirjoittaja, joka on itse palkittu monella tv-alan palkinnolla; romaaneja Safier on kirjoittanut kolme, joista

Huono karma (2011, Bazar, suomentanut Tiina Hakala, alkuperäinen teos saksaksi Mieses Karma)

on ensimmäinen kansainvälinen bestseller.

Seuraava Safierin teos tullaan julkaisemaan suomeksi vuonna 2012, joten pitää laittaa kirjailija muistiin, 

koska Huono karma oli hauska ja hyvä kirja, 

ja koska saksalaista nykykirjallisuutta ei tule paljon luettua. 

Teoksessa Kim siis muuttuu muurahaiseksi, koska hän ei ole elämässään tehnyt niitä parhaista parhaita tekoja, 

ja hänellä on kirjan nimen mukaisesti huono karma. 

Kim kohtaa Buddhan, 

joka kertoo, että kiertokulku jatkuu, ja Kimillä on mahdollisuus parantaa karmaansa, jotta hän pääsisi nirvanaan.

Niinpä Kim alkaa tehdä hyviä tekoja eri eläinten hahmoissa.

Safierin teksti oli sujuvaa ja hauskaa, 

kirjan kansi kiinnosti myöskin lapsia, ja 

kirjan juoni oli 6-vuotiaastakin hauska

(joo, kerroin siitä valitut palat ja 6-vuotiaan korville sopivasti). 

Ehkä tämä olikin sellainen aikuisten satu, 

jossa piilee opetus sisällään:

Silloin, kun elää, pitää muistaa elää 

ja valita ne tärkeimmät asiat, joiden eteen tekee töitä

ja joille antaa aikansa.

Kirjassa oli mukavaa myös leppoinen asenne:

Kun kuollaan, niin jokainen kohtaa sen uskonnon hahmonsa,

johon on elämässään uskonut.

Luulen, että luen myös seuraavan Safierin teoksen, 

vaikka ei tämä nyt mikään superhyperelämys ollut. 

Kiva kuitenkin,

koska ei ollut sellaista ryppyotsaista realismia. 

Aiemmin kirjan ovat ehtineet lukaista ja siitä kirjoittaa 

Susa,

ja 

Maija. 

Ps. alla toinen postaus, 

jossa arvonnan tulokset!