Katariina Romppainen: Mustikkasoppa

Niin minä aloitin ETSÄ-projektini.

Etsin isää tuleville lapsilleni.

Vaikka Saku toista todisti, ensimmäisenä päätin kohentaa ulkonäköäni.

Laadukkaat isätyypit vaativat luksusta joka tasolla.

Leikkautin hiuksiini muodikkaan revityn mallin, ramppasin kuntosalilla kiinteytymässä

 ja hankin pari kutkuttavaa bileasua.

Sitten suuntasin kentälle.

Pörräsin yökerhoissa ja notkuin baaritiskeillä.

Viikko viikon perään hioin saalistajankynsiäni.

Mutta haaviini tarttui vain sekundaa.

Katariina Romppaisen edellisen, ja ensimmäisen aikuisten romaanin, Pitkät päiväunet (2010) luin kesällä ja pidin Romppaisen tyylistä jo silloin. Minulla on (ei-niiin-salattukaan) historiani naisviihteen saralla, enkä enää jaksaa vääntää kättä ja spekuloida sitä, mikä on naisviihteen arvo. Minulle se on pitkälti sitä, että nautin kirjailijan, joka osaa kertoa tarinansa hauskasti, ansioista kielenkäyttäjänä ja myöskin tarinasta, jossa on jotain kantaaottavuutta. Edellisessä Romppaisen teoksessa sen päähenkilö tutustui vanhustenhoitoon; tässä teoksessa tutustutaan miesten iskemiseen, ja sopivan isäehdokkaan löytämiseen. 

Romppaisen Mustikkasoppa-teoksessa (2011, Karisto) on naisviihteelle sopivat 200-sivua, se on helppo-, nopea- ja hauskalukuinen kirja siitä, millaista kolmikymppisen naisen on etsiä ja löytää miestä tässä maailmassa. Ja millaisia odotuksia nainen, pian 30-vuotias, kohtaa elämässä. On avioliitto, kaksi lasta ja omakotitalo, sopiva työ. Mutta entäs jos ei ole niistä ainuttakaan? Kirjan päähenkilö Sini-Marja eli Mustikka kohtaa vaatimukset ja alkaa etsiä edellä mainittuja asioita elämäänsä. 

Romppaisen teos toi kovasti mieleeni Virve Sammalkorven Sinkkuleikin, joka on kirjoitettu vuonna 1999, Romppaisen teoksessa maailma on tosin jo vähän muuttunut ja sopivaa miestä voi etsiä netti-ilmoituksella. Sini-Marjan netti-ilmoitus tuottaa joukon mitä ihmeellisempiä miehiä hänen eteensä - ja samalla teoksessa näytetään, miten kovin pinnallista, ja kummallista miesten etsiminen voi olla. Tällaisen aika monta chick-lit-kirjaa lukeneen ja ehkä jo vähän kyynistyneenkin lukijan on pakko myöntää, että välillä nauroin hervottomasti kirjan tapahtumille. Tosi kyyninen lukija voisi sanoa, että tarinassa ei juuri mitään uutta ollut, mutta en suostu kyyniseksi lukijaksi.  

Kunnon viihdekirjan tapaan Se Oikea löytyy tietenkin lopulta lähempää kuin mitä olisi voinut kuvitellakaan. 

Romppaisen teoksen alussa Sini-Marja kohtaa oman perheensä vaatimukset ja odotukset joulunpyhinä, kun Sini-Marja kohtaa siskonsa (jolla on kaikki vaaditut asiat: perhe, lapset, talo) ja vanhempansa. Siksi tämä kirja voisi olla aika täsmäisku sinkkunaiselle joululahjaksi. Voin kuvitella, miten vapauttavaa tätä olisi lukea kinkun syönnin jälkeen, kun siskonlapset mesoavat ympärillä.

Pidinkö kirjasta?

Kyllä pidin.

Oliko kirja kliseinen?

Kyllä oli.

Oliko kirja viihdyttävä?

Aivan ehdottomasti kyllä.

***

Muita teoksen lukeneita aivan uusissa kirjablogeissa (tai siis joihin en ole aiemmin törmännyt):
Taavalla
ja
Vauhkolla.
Keskustelua kirjasta Kirsti Ellilällä.