Vastauksia kysymyksiin

Kiitoksia kysymyksistä,

voittajan sain arvotuksi eilen ja tässä vastauksia kysymyksiinne.

Osaan tuli vähän enemmän,

osaan vähän vähemmän tekstiä.

 

Sara / p.s. rakastan kirjoja sanoi...

Kerropa minulle mielestäsi kolme parasta lukemaasi Aasiaan sijoittuvaa kirjaa! :)

25. syyskuuta 2011 19.42

1. Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

2. Kiran Desai: Menetyksen perintö

3. Kiran Desai: Hulabaloo hedelmätarhassa

Nämä kaikki sijoittuvat Intiaan (ja osin muualle, niin kuin Desain Menetyksen perintö), ja olen lukenut ne vuoden sisällä kaikki. En ole kovin montaa Aasiaan sijoittuvaa kirjaa lukenut ennen kirjablogini aikaa, vain pari, mutta ne olivat tosi outoja. Näissä parasta on se, että kirjat eivät olleet yksiselitteisiä ja näyttävät, että asioilla on useampi kuin yksi puoli.  

Susa sanoi...

No miehän heti kysäsen ;) Jos kirjoittaisit kirjan, mihin genreen se sijoittuisi?

25. syyskuuta 2011 19.51

Susa, siulle vastaus: mua ahdistaa kirjojen jako genreihin, ja jos (kun) kirjoittaisin kirjan, niin se tietenkin rikkoisi genrerajoja ja kriitikot ja blogistit tappelisivat siitä, onko kirja rikoskirja vai kuuluuko se romantiikan puolelle, onko se viihteellinen vai vakava tai onko se romaani vai novelli - ja etenkin, että onko siinä realismia. Pääosin se olisi todella epäsuomalainen kirja, jossa ei mainita metsää kertaakaan ja jossa eri sukupolvilla ei ole mitään asiaa samojen kansien väliin.

Norkku sanoi...

No minäpä kysyn... Olet ihan ilmeisesti matkustellut Intian suunnilla, missä kaikkialla olet käynyt? Mikä oli hienoin kokemus, mikä taas ehkä vaikein kulttuurishokki? On aina kiva kuulla toisten matkakokemuksista. :)

25. syyskuuta 2011 20.19

Mun matkani on pääosin suuntautunut Intian pohjoisnaapuriin, Intia on ollut läpikulkumaa, Delhin osalta. Haluaisin mennä Mumbaihin (ehkä piakkoin). Intian rajalla on ollut kovin intialaista menoa, pohjoisempana hieman erilaista.

Mutta paras kokemukseni olivat vuoret. En ole koskaan ollut kiinnostunut vaeltamisesta enkä vuorista. Mutta kun näin vuoret ensimmäistä kertaa elämässä, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Sellainen hetki, kun ymmärtää, että kerta kaikkiaan jää sanattomaksi. Kun näin vuoret ensimmäistä kertaa lentokoneen ikkunasta, en osannut muuta kuin hokea, että niitä on niin paljon ja ne ovat niin valtavia! Kyllä se oli vain niin breathtaking moment. Enkä ole saanut henkeä vedetyksi tai sanoja suuhuni senkään jälkeen. Sellaisia sanoja, jotka kuvaisivat vuoren mahtavuutta, ei vain ole.  

Vaikeinta oli sulattaa sitä tosiasiaa, että kukaan ei välitä piirun vertaa turvallisuudesta. Ei omastaan eikä toisten. Turvakaiteet kertoivat karua kieltä niistä hetkistä, kun joku on syöksynyt vuorilta alas. Suomessa oli vaikea selittää sitä, että jos maanvyörymä tulee vuorilta ja vie mennessään palan tiestä, niin tietä ei kukaan korjaa vuoteen tai pariin ennalleen. Autot rämistelevät vuoristoteillä sillä, mitä teistä on jäljellä. Ja kuorma-autot ohittelevat toisiaan aivan holtittomasti. Valvoin muutaman yön ajan sen asian takia, kun mietin paluumatkaa vuorilla. Tajusin, että meidän on pakko ajaa takaisin vuoren ulkoreunaa. Ja vaikka luotin kuskiimme, niin en niihin muihin, sellainen rekka olisi helposti vienyt meidän Tatan mukanaan alas. 

Kun sitten palattiin Katmanduun, kaupungin lähestyessä vastaan ei tullut yhtään autoa, mitä kuski kovasti ihmetteli. Kun pääsimme lähemmäksi Katmandua, kävi ilmi, että kaupungin lähellä oli illalla ollut mielenosoitus, kun joku lapsi oli jäänyt rekan alle, ja kyläläiset lähellä Katmandua olivat sulkeneet tiet kaikilta autoilta. Sitä on myöskin vaikea selittää Suomessa, miten sellainen katujen sulkeminen yhtäkkiä onnistuu. Se vain onnistuu. Kun ajoimme lopulta kiertotietä kaupunkiin ja kaupungin muulta liikenteeltä autioita teitä pitkin, oli siellä kilometri toisensa jälkeen rekkoja pysähdyksissä tien varressa.

Vaikka itketti sen kuolleen pienen puolesta, niin vielä enemmän itketti onnesta, että ne kaikki rekat olivat siellä tienposkessa, eivätkä olleet tulleet meitä vastaan vuoristoteillä liian lujaa.  

  

Minna sanoi...

Muistatko sitä, miten opit lukemaan? :)

25. syyskuuta 2011 20.55

Muistan ja jos en muista (mikä on erittäin todennäköistä), niin mua muistutetaan: opin lukemaan kesällä ennen koulua, enkä halunnut paljastaa sitä kenellekään. Vahingossa luin kaupan ikkunassa (tai katolla) lukevan tekstin ja mut jujutettiin sen jälkeen lukemaan sanomalehden otsikoita. Eivät halunneet lukea mulle tv:n tekstityksiä - enkä mä luopua siitä etuoikeudesta. Siksi yritin salailla mystistä osaamistani viimeiseen asti.

Booksy sanoi...

Mikä kotimainen kirja on sinulle aivan unohtumaton?

25. syyskuuta 2011 21.03

Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Teksti on vain niin mahtavaa, ja muiden äänet kärpäsen surinaa korvissani, kun luen sitä kirjaa. Sinuhen myötä luin kaiken muunkin Waltarin tuotannon, mutta muu ei tehnyt mitään vaikutusta. Haluaisin lukea Sinuhen vielä kerran läpi, mutta olisi kamalaa, jos se ei enää tekisi samanlaista vaikutusta. Mulle se oli ensimmäinen teos, joka puhutteli ja joka varmasti vaikutti ajatuksiini suuresti. Luin sen sellaisessa iässä vielä, että vaikutti paljon.   

Maija sanoi...

Jos kirjoittaisit kirjan, mutta et saisi jostain syystä käyttää omaa nimeäsi, mikä olisi sinun taiteilijanimesi ja miksi? :)

26. syyskuuta 2011 9.32

Mä en missään nimessä käyttäisi omaa nimeäni, ihan siksi, että kokonimikaimoja on about sata. Käyttäisin tätä Mari-nimeä ja sukunimeä toisen sukuni puolelta. Koska niitä omannimisiäni on se sata, ja koska tämä toinen olisi paljon helpompi käyttää maailmanmaineeseen nousseena. Jopa ranskalaiset osaisivat lausua mun sukunimeni.  

Karoliina @ Kirjava kammari sanoi...

Kysyn saman kuin Susalta, eli mikä on paras tänä vuonna lukemasi kirja? Vähän tylsä kysymys, mutta kun minua ihan oikeasti kiinnostaa. :D

26. syyskuuta 2011 13.52

Paras lukemani kirja tänä vuonna.... Tätä oli pakko luntata Kuukauden luetuistani, mutta sanoisin, että niistä parhaista se olisi Adigan Valkoinen tiikeri. Cleaven Little Been tarina jää niukasti kakkoseksi ja Abdolahin Talo moskeijan vieressä sijoittuu kolmanneksi. Moni kirja on ollut hyvä, mutta pidän loistavana sellaista kirjaa, joka saa minut ajattelemaan asioita eri puolelta ja nämä kolme vaikuttivat niin. Kuitenkin Adigan teos oli vielä loistavaa kerronnaltaankin. Juu, se olin minä, joka juna-asemalla tirskahteli parina aamuna pokkarinsa takana ja se olin minä, joka olisi mennyt junalla vaikka Pasilaan asti, jos kirja olisi jatkunut yhtään Käpylää pidemmälle.  

Jenni / Kirjakirppu sanoi...

Jos sinun pitäisi pelastaa tulipalosta vain muutama kirja, mitkä ottaisit hyllystäsi mukaan? Joskus joku kysyi minulta ohi mennen mitä ylipäänsä ottaisin mukaan jos tulipalo syttyisi, ja vastasin valokuva-albumin. Hauska tälläinen kysymyspostaus! :)

26. syyskuuta 2011 14.04

Varmaan Waltarin Sinuhe, koska se on niin vanha kirja. Vaikkakin mulla kirjoilla ei ole sellaista tunnearvoa, että en voisi itselleni väittää, että toinen kappale samaa kirjaa ei voisi korvata sitä alkuperäistä. Mutta Sinuhen tarina on kauempaa, ja siksi se tulee aina mun mukanani. Tosin multa hukkui El Ramlyn Auringon asema -kirja viimeisimmässä muutossa ja mua vähän harmittaa se.  

Luru sanoi...

Jos kirjoittaisit omaelämäkerran, mikä olisi sen ensimmäinen lause? Hauska idea tämä kysymyskysymys! :)

26. syyskuuta 2011 15.18

Joku maailmaa mullistava viisaus. Teos alkaisi, että Ratkaisin maailmanrauhan pysyväksi olotilaksi, kun ymmärsin, että ... Tätä pitää tosin vielä hioa, ehkä tuosta lopusta päin ensimmäiseksi. 

Se voisi muuten alkaa just näin!  

Katja / Lumiomena sanoi...

Väitteletkö koskaan lapsiesi kanssa heidän lukemisistaan? Ts. haluaisivatko he kuulla aina vain sen saman mielestäsi tylsän lastenkirjan vai ovatko innolla kuuntelemassa uusia löytöjä?

28. syyskuuta 2011 12.14

No, kyllähän mä käyn niiden kanssa kauppaa joka asiasta: jos luetaan tämä Lasten Kalevala, niin sitten sen jälkeen luetaan se Monster Truck -autokirja... Hih, toistaiseksi ovat olleet innoissaan mistä tahansa kirjasta, jonka aloitan, mutta tosiasia on, että poika lukisi vain autoista ja audeista, ja tyttö vain prinsessasatuja (niitä perinteisiä; itsenäiset prinsessat, jotka eivät saa prinssiä ja valtakuntaa, eivät ole kiinnostavia - feminismin siemenet saa kylvettyä selvästi vasta myöhemmällä iällä..) 

Maria/Sinisen linnan kirjasto sanoi...

Mikä on lempiruokasi intialaisista ruuista, siis sellainen, mitä kokkaat itse kotona? :)

29. syyskuuta 2011 14.48

Oliskohan se kasviscurrya nimeltään? Kotimaisia kasviksia: perunaa, porkkanaa ja parsa- tai kukkakaalia ja tomaattia. Ja mausteita just sopivasti! Helppoa, halpaa ja törkeän hyvää, kun osaa(n) maustaa sen niin hyvin! Kanaa teen kanssa aika hyvin, mutta kun itse en enää sitä halua syödä, niin teen vain muille.

Liisa sanoi...

Mitkä elementit löytyisivät sinun Täydellisestä Kirjastasi? Olisiko se faktaa vai fiktiota? Minkämaalainen? Aihepiiri? Genre? Jne. Eli jos voisit sisällyttää kaikki kirjallisuuden lempiasiasi yhteen kirjaan, millainen kirjasta tulisi?

30. syyskuuta 2011 22.32

Vähän sama vastaus kuin Susan kysymykseen: Täydellinen teos rikkoisi kaikki genrerajat; fakta ja fiktio sekoittuisivat samaan tyyliin kuin Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -teoksessa; maata ei ehkä kerrottaisi ollenkaan, vaan teos olisi yleismaailmallinen - identiteettinä maailmankansalainen - aihepiirinä ihmisyys ja rakkaus.

Jotenkin musta olisi kiva sisällyttää rakkaus ja suuret tunteet siihen mahtavaan teokseen: vähän samaan tyyliin kuin bollywood-leffassa, jossa kaikki erilaiset tunteet ja genret sekoittuvat.

Anna Elina / Vielä yksi rivi sanoi...

En tiedä, ehdinkö, mutta kysyn silti. Missä elämäntilanteessa ja miten Intia tuli elämääsi? Ja mitä Intia yleensä ottaen sinulle merkitsee? (Laajoja kysymyksiä, vastaa siltä osin kuin haluat.)

Yö on ajaton, otin sut mukaan, vaikka taisi mennä lokakuun puolelle jo =) Intiasta en ole ollut kiinnostunut kuin vasta vuodesta -04 alkaen, kun aloin tutustua ihmisiin sieltäpäin. Tai edelleenkin sieltä pohjoisnaapurista. Ennen Intiaa mua kiinnosti Aasia kuitenkin, mutta lähinnä Kiina ja Japani. Opiskelin historiaa, mutta vain noita Aasian kursseja. 

Intia on tällä hetkellä mulle paljolti fiktiivinen: haluan sulkea silmät kaikelta pahalta ja käytän elokuvia fiilistelyyn. Aluksi luin kirjoja siksi, että pääsin niistä hieman tuohon kulttuuriin mukaan ja sain selityksiä moniin asioihin. Tiedän, etten tule kaikkea ymmärtämään, enkä halua kaikkea tietääkään. Lasten takia haluan osata kieltä ja kirjoitusta. Mulle Intia merkitsee myös reittiä siihen pohjoiseen maahan, vaikka se onkin hieman erilainen.

****