Anja Snellman (/Kauranen) on kirjailija, jolta olen lukenut melkein kaiken: jotkut teokset (Sonja O. kävi täällä ja Pelon maantiede) useampaan kertaan. On siis lähes itsestäänselvää, että tartuin Snellmanin uusimpaankin teokseen Ivana B. (2012, Siltala) ihan heti, kun se vain on mahdollista. Ja luin kirjan melkein samalta istumalta, mikä nyt ei ole suurikaan teko, sillä Snellmanin uusimmassa on 166 sivua tiukkaa asiaa kirjailijuudesta. Siitä, mitä se oli ennen ja siitä, mitä se on nyt.
Aika moni muukin on lukenut snellmanninsa, joten tuntuu, että minulla ei itse kirjaan ole kovinkaan paljon lisättävää. Teoksessa Ivana B., esikoiskirjailija, tunkee itseään esiin joka paikassa, jonka some tarjoaa. Ivana B. myös ivailee keski-ikäistä kollegaansa aina ja kaikkialla. Kirjasta on helppoa alkaa vetää johtopäätöksiä: keski-ikäinen kirjailijanainen (Anja S.) hyökkäämässä wannabe-esikoiskirjailijoita kohtaan (HHH ainakin löytää itsensä kirjasta). Juonikuvio on jotensakin se, että wannabe haluaa kirjailijaksi hinnalla millä hyvänsä, lähinnä jakamalla somessa kaiken itseään koskevan kaikille, jotka ovat kiinnostuneita. Ja yllättävän monia kiinnostaa, kun asia paketoidaan pornahtavaan asuun. Teoksen kirjailijaminäkin on päässyt lähelle kiinostavaa kirjailijuutta, kun pukeutui tarpeeksi syvään uurrettuun mekkoon.
Näkisin Snellmanin kirjan enemmänkin aikamme tulkkina kuin henkilökohtaisena hyökkäyksenä tiettyä esikoiskirjailijaa kohtaan. Kirjan lähtökohdat tietysti voivat olla mitkä tahansa.
Snellmanin teoksen teemoja, kuten tarvitseeko kirjailijan (tai muun taiteilijan) myydä itsensä medialle ollakseen kiinnostava ja myydäkseen kirjoja, on pohdittu useassakin eri (kirja)blogissa. Jori on sitä mieltä, että kirjojen pitäisi myydä itse itsensä ja kirjoista voisi poistaa kaikki tiedot kirjailijasta. Ihan mielenkiintoinen ajatus, mutta itse jotenkin pidän kirjoja jokaisen kirjailijan henkilökohtaisina puheenvuoroina. Ts. jokainen kirja tavallaan liittyy olennaisesti kirjailijansa elämään. Ja ehkä itse olen sen verran utelias, että haluan tietää taiteilijasta edes jotain. Ivana B:ssä on nähty myös vanhemman kirjailijan itsesäälisenä jankutuksena, esim. Tuulia kirjoittaa, miten ei ihan saanut kirjasta kiinni ja ärsyyntyi tyylistä.
En itsekään tiedä, miten Snellmanin kirjaa oikein lukisin. Snellman on itse ollut aika monesti esillä mediassa, joidenkin mielestä ärsyttävyyteen asti. Mutta eihän Snellman (välttämättä) kirjoitakaan itsestään, vaan sellaisesta kirjailijasta, joka on kovin hiljaa tekemisistään, eikä tuppaudu mihinkään: puhuu sivistyssanoin ja kääntää kaiken muinaiskreikaksi. Kyllähän tästäkin tulee esiin muutamiakin kotimaisia naiskirjailijoita, jotka eivät ole saaneet ollenkaan ansaitsemaansa huomiota.
Toisaalta, kuka oikeastaan on Ivana B.?
Ivana B. parkaisisi tässä kohtaa. Hän varastaisi ideani oitis, se olisi hyvä markkinajippo. Hän ottaisi sen nimiinsä, niin kuin hän on ottanut kaiken kivan ja rohkean.
Miten Ivana B. pääseekään niin lähellä minä-kertojaa?
Ja toisaalta, onko Ivana B. sen kummempi kuin Olavi Paavolainen, joka valitsi ystävänsä oikein, ja osasi vastata haastattelussa oikeat vastaukset? Mikä on oikeastaan ero nykypäivän Ivana B:hen, joka valitsee FB-kavereikseen ne, joista on hänelle hyötyä? Ja osaa käyttää nykymediaa paremmin kuin muut? Snellman pyörittelee ajatusta kirjassaan.
Ivana B. -teoksessa kantava ajatus on myös se, että maailma muuttuu, ja jos kirjallisuus haluaa pysyä maailmassa mukana, täytyy vanhan mallin ehkä kuolla ja uuden nousta uuden maailman mukana. Tietysti itsekin kannatan vähän sellaista taiteilijanero-ajatusta, että kirjailijalla ei ole väliä, ainoastaan tekstillä. Mutta tunnustan tirkistelynhaluni ja vajavaisuuteni. Minusta on ihanan kiinnostavaa, kun kirjailija avaa verhoja elämäänsä. Snellman viittaa Ivana B:llä lady gagamaisiin mediaylilyönteihin, mutta toisaalta, jos Lady Gaga ei peruisi keikkojaan muslimimaissa, huomaisimmeko, mikä valta maailmassa on ääriliikkeillä? Auttaako tällainen juttu meitä näkemään maailman eriarvoisuutta paremmin kuin Unicefin keräyslipas? Vai onko siinä juuri kaiken eriarvoisuuden syy: halu rikastua, menestyä ja päästä julkisuuteen?
En tiedä, aivan yhtä tapaa lukea ja ajatella ei maailmassa ole (onneksi).
Snellmanin kirja oli parempi kuin etukäteen ajattelin. Mulla on monta kertaa ollut ongelmana Snellmania lukiessa se, että en pääse kirjojen syvimpään sisään. Tällä kertaa en välittänyt siitä, vaan pidin erityisen paljon teoksessa siitä, että se herätti miettimään monia eri asioita.
Salla kirjoitti blogissaan, että Ivana B. on mainio lukupari Mediahuoran kanssa, ja sen kirjan pariin suuntaan tietysti seuraavaksi.
Hieman vielä jatkan aiheesta: Snellman esittelee kirjailijuuden ääripäät esittääkseen asiansa. Onneksi tässäkin asiassa on tilaa olla keskellä. Itse olen aivan ihastunut Terhi Rannelan tapaan käyttää blogimuotoa hyödykseen: blogin myötä olen saanut matkata maailmalla, tarkastella kirjailijan elämää ja seurata, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. En tiedä, onko Rannelan blogi erityisen hyvä siksi, että Rannela kirjoittaa nuorille, ja nuoret ovat netin käyttäjinä meitä vanhempia taitavampia.
Arvio Snellmanille: + + + +.
Mielenkiintoista pohdintaa! Taidan olla hieman "leppynyt" kirjan suhteen, näin jälkikäteen se ei ärsytä minua enää läheskään niin paljon kuin heti luettuani. Minulle kirja ei kuitenkaan onnistunut herättämään mitään suurempia ajatuksia tai fiiliksiä. Voi olla, että minulla oli lukiessa huono päivä tai jotain :)
VastaaPoistaNiin joo, ehkä se kirja oli tavallaan alustus, eikä antanut vastauksia vaan herätteli kysymyksiä. Ihan jännää välillä puhkoa kirjailijakuplaa. Musta voisi vaikka isommin ajatella, että voisko kirjallisuus jotenkin muutenkin kohota nykypäivään? Miten ihmiset tarttuisivat kirjoihin? Siis mieluummin kuin fb-päivityksiin tms.
PoistaJos kirjoissa ei olisi tietoa kirjailijasta lainkaan, tarkasteltaisiin jokaista kirjaa paljon kriittisemmin silmin. Sinä luet kaiken, mitä Snellmann kirjoittaa riippumatta siitä millaista se on. Tehdään ajatusleikki: kirjailija N kirjoittaa keskinkertaisen kirjan, mutta se julkaistaankin Snellmannin nimissä. Mitä tapahtuu? Ainakin kirja saa enemmän huomiota kuin sille kuuluisi omilla ansioillaan. Se ratsastaa kanteen painetun nimen voimin, mutta niitä, jotka lukevat muutakin kuin kannen, se ei kauheasti lohduta. Tätä tarkoitin sanoessani, että kirjojen pitäisi pärjätä omillaan.
VastaaPoistaTykkään kyllä tästä ideasta ja idealimista, mutta toisaalta myös muussakaan työelämässä ei riitä se, että N osaa periaatteessa tehdä työn. Hänen pitää markkinoida itsensä töihin (työhakemus + työhaastattelu) ja nykymaailmassa usein markkinoida itsensä määräaikaisesta työsopparista jatkoon. Kirjailijan täytyy mun mielestä olla enemmän kuin kirjansa. Nykypäivänä aivan erityisesti. Snellman tietysti lyö yli, missikisoja emme tarvitse kirjailijoista - ja toisaalta, eikö kaunis nainen saa kirjoittaa? Tästä olikin jo keskustelua aiemmassa postauksessa.
PoistaJos kirjaimellisesti tapahtuisi noin, että N kirjoittaisi Snellmanin nimissä, niin sehän (kai) olisi rikos.
Luen aika monen muunkin kotimaisen kirjailijan kaikki teokset, että siinä mielessä en voi nyt sanoa, että Snellman erityisesti olisi onnistunut omassa brändäyksessään. Monia tuttujani on ärsyttänyt Snellmaninkin esillä olo. Että olisin voinut kirjoittaa, että siitä huolimatta, että S. on esillä kaikkialla, luen hänen kaikki kirjansa. Ehkä olen jossain vaiheessa vaikuttunut myös niistä kirjallisista töistä.
Mä en ihan älyä sitä, että miksi kirjailija olisi erilainen verrattuna esim. näyttelijöihin, jotka tekevät paljon työtä sen eteen, että ovat esillä.
Toki se kirjailijoiden nimettömyys on idealismia, eikä kovin moni varmaankaan haluaisi niin edes tapahtuvan. En minäkään haluaisi, vaan mieluummin näkisin kaikkia kirjoja kohdeltavan objektiivisesti. Tunnettu ja suosittu näyttelijäkin voi näytellä huonosti samalla tavalla kuin tunnettu ja suosittu kirjailija kirjoittaa huonosti ja päinvastoin.
PoistaKirjailijan kuuluu markkinoida kirjaansa tehokkaalla tavalla. Väärässä ovat siis lukijat, jotka ostavat kirjailijan mediakuvan perusteella, eivätkä kirjojen sisällön. Kirjailijoiden nimettömyys on vain vastaveto, jolla lukijat pakotetaan muuttamaan kriteereitään.
Niin no, milloinkas kirjojen lukeminen on objektiivista? Musta moni hyvin myyvä kirja ei ole hyvä, mutta toisaalta mä en voi määrätä, että mikä on hyvää ja menestyvää kirjallisuutta. Ainoa mitä voin tehdä, on tässä pienessä blogissani kertoa, miksi joku kirja on hyvä ja miksi ei. Toisaalta kyllähän munkin on pakko lukea ja postata väliin joku tunnetumpi teos ja harhauttaa lukijoita blogiini, että voisin tuoda esiin myös niitä teoksia, jotka ei muita kiinnosta, tia joita ei jostain syystä markkinoida tai joiden kirjoittaja ei pidä itsestään meteliä. En tosin pidä itseäni kovin merkittävänä blogistina, mutta jos joku satunnainen ihminen löytää kivan kirjan täältä, niin sehän on vain kivaa!
PoistaSuomessa varmaan Härkönen ja Tervo ovat sellaisia kirjailijoita, jotka myyvät itsellään ja mediapäällään aika paljon kirjoja. Olen tylyttänyt molempien uusimpia teoksia blogissani. Snellmanin teos kuitenkin herätti ajatuksia ja keskustelua teoksellaan, mikä on ihan hyvä ja ansiokas juttu. Ja siitä, onko lukija väärässä, kun ostaa Laylan tai Onnen tunnin medianäkyvyyden vuoksi, en osaa sanoa. Voihan olla, että kirjat antavat jotain tärkeää heille aiheensa ja sen käsittelyn perusteella.
Makuja on monenlaisia.
Mainiota pohdinta sekä kirjasta että kirjailijuudesta. Olen tosin tainnut arvata sen lopun "yllätyksen" jo pelkkien arvioiden perusteella ilman, että olen lukenut kirjaa :D Mutta se nyt ei taida kirjassa pääasia ollakaan.
VastaaPoistaKieltämättä mediakriittinen puheenvuoro juuri Snelmannin esittämänä on jo ihan lähtökohtaisesti kiinnostava ;) Tämä kirja tarttuu varmasti lukukassiin, kun seuraavaksi pääsen Suomeen täydentämään kirjavarastoja. Jos ei muuta, saan siitä varmasti hienoja vinkkejä oman kirjan markkinointiin, hah hah hah :DDD
Onhan tässä yleistystä ja kärjistystä paljon, mutta ehkä onkin hyvänä vinkkinä siihen, että näin ei ainakaan.
PoistaIhan jokapäiväisessä elämässäkin ne usein pärjäävät, jotka osaavat pitää hyvällä tavalla melua itsestään. En jotenkin vain osaa ajatella, että kirjailija voi sanoa olevansa taiteilijanero, eikä viihdy julkisuudessa. Ja sen jälkeen natista, ettei myy. Voi ihan hyvin jättäytyä vaikkapa somesta ja muusta mediasta pois, mutta ei se myyntilukuja nosta.
Minä en innostunut tästä oikeastaan yhtään, vaikka aihe toki oli mielenkiintoinen. Ja kyllä kirja toi esiin tärkeän aiheen ja näkökulman julkisuuteen jne. Jotenkin vaan enemmän ärsyynnyin tästä kirjasta, kuin pidin siitä. No, kaikesta ei voi innostua ;).
VastaaPoistaMilenkiintoinen ja hieno arvio!
Se on ihan totta, kaikesta ei aina vaan innostu. Nyt jotenkin olen miettinyt kirjailijan näkyvyyttä, kauneutta ja kaikkea. Jotenkin vaan osui tähän aikaan ja hetkeen.
PoistaTämä kirja on alkanut kiinnostaa todella, ja pohdiskeleva postauksesi vain nosti kuumetta.
VastaaPoistaMinä tunnustan myös olevani utelias kirjailijoiden suhteen, luen mielelläni heistä vaikkapa naistenlehtien jutut vaatekaapin sisällöstä yms. ja muut arkipäiväiset asiat.
Ymmärrän myös markkinoinnin merkityksen nykyelämänmenossa. Tietenkin kustantajat haluavat, että kirjat myyvät.
Mutta parasta olisi se, että "tiet kirjailijuuteen" olisivat moninaiset. Toivon, että myös ujojen ja esiintymiskammoisten kirjat julkaistaan, jos teksti on hyvää. Kenties olen taipuvainen ajattelemaan, että ensin se hyvä teksti tai useampikin ja vasta sitten median kiinnostus kirjailijaa kohtaan. Mutta jos rummutus alkaa jo aiemmin, niin ok, kovemmat on kyllä paineet kirjailijalla silloin.
t. ulpukas (ruohonkortta)
Niin, onhan sekin ihan totta, että kirjailijoita on erilaisia. Varmaan Jori tuossa ylhäällä myös oli vähän tätä mieltä, että kirjojen ja tekstien pitäisi puhua, ei kirjalijoiden etukäteen.
PoistaMonesti itsekin törmään kirjoihin, jotka ovat tosi huippuja, ja lyövät mennen ja tullen härköset, mutta ei niistä vaan tule sellaista myyntimenestystä ja julkisuutta. Onhan tämä meidän maailma vähän kurja sellaisia hiljaisia ihmisiä kohtaan. Myös monessa muussa ammatissa.
Siitähän tuossa kirjassa on aika paljon kyse. Voihan sen tosiaan yleistää muuhunkin kuin kirjailijoihin.
Hyviä pointteja. Pidin kirjasta kovasti ja näen sen laajemmin erilaisten kirjailijatyyppien ja sukupolvien kuvailuna. Teos supistuu, jos sitä alkaa tulkita tiettyjen henkilöiden kautta. Eiköhän tässä ole yhdistelty yhtä sun toista aikamme ilmiöistä onnistuneesti. Jossain joku jopa piti tätä pamflettina ja ihmetteli miksi Snellman puki tämän fiktion kaapuun. Tosielämä on varmasti tarjonnut tunteita ja herkullisia lähtökohtia tarinaan, mutta kirjan vanhempi kirjailija edustaa minusta tiettyä ääripäätä, aika erilaista kirjailijatyyppiä kuin Anja itse. Hyvä kirja joka tapauksessa.
VastaaPoistaAivan totta, on vaikea jotenkin edes nähdä Snellmania itseään tässä. Ei sovi siihen hiljaiseen kuvaan, kun S. on ollu aina isosti näkyvillä ja juurikin mediassa. Joissain kohdin tuli mieleen ihan tietty blogisti, esim. kun kirjassa kirjoitettiin nimen merkityksestä. Olen lukenut saman kohdan eräästä paikasta aiemmin.
PoistaMinustakin tämä oli kiinnostava, ja paljon herätti ajatuksia ja mielipiteitä. Tosin netti ja blogit ja fb on nykyaikaa, on varmaan taitolaji osata käyttää niitä edukseen eikä haitakseen.