MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kannattaako blogisavuja uskoa?

Olen huomannut erään kirjan, joka on kevään aikana useasti vilahdellut kirjablogien sivuilla. Olen lukenutkin pari postausta ja kaikki vaikuttavat olevan samaa mieltä, että kyseessä on hieno teos, joka ehdottomasti kaikkien kannattaisi lukea. Ne, jotka arvioivat kirjat tähdillä, ovat auliisti jakaneet neljästä viiteen tähteä tälle kirjalle.

Ajattelen, että pöh, näitähän tulee ja menee. Kirjoja, joista "kaikki" ovat samaa  mieltä, eikä sitten kukaan varmaan uskalla sanoa, että tässä oli jotain huonoa ja outoa tai että se oli peräti tylsä ja huono.


Mutta se kirja jää kuitenkin pyörimään päähän. Ehkä sitten jos se tulee jossain vastaan. Tai ehkä jopa varaan sen kirjastosta. Siis, uteliaisuus vie ja lopulta kun kirja on käsissä, sitä ei voikaan laskea käsistään lähes ollenkaan.

Mitä tästä kirjasta on aiemmin sanottu ja kirjoitettu kirjablogistien keskuudessa? Mm. tätä: 

Aloitetaan Kirjavan kammarin Karoliinan hienolla tekstillä, jossa kirja on saanut Karoliinan pohtimaan omia elämänvalintojaan;
sitten Liisa, joka jäi miettimään vanhemmuutta ja lasten hymyjä, jotka nousivat hänelle kirjan sivuilta;
lupaava on myöskin Järjellä ja tunteella -blogin Susan kirjoitus, joka päättyy sanaan täydellistä;
Tuulia löysi kirjasta inhimillisyyttä;
Maria löysi syvän lukukokemuksen ja kauniin kielen;
Unni kirjoitti vähän samaan tyyliin, että teksti on syvästi koskettava;
Katja kiittelee kirjaa jopa tämän vuoden yhdeksi parhaimmaksi lukukokemukseksi;
Ilselän Minna mietti kirjan luettuaan, että miten ihmiset täyttävät odotukset tai jättävät täyttämättä;
Elma Ilona luki kirjan alkuperäiskielellä, ja kehui kieltä runolliseksi ja lumoavaksi. 

Ehkä joku muukin on vielä lukenut, mutta ehkä pointtini tuli jo selväksi: aika moni on tästä kirjasta pitänyt. Kannattaako kanssasisarta uskoa ja luottaa, että kirja kannattaa lukea? 

Niin että pidinkö minäkin kirjasta? Kyllä, voin allekirjoittaa kaikella edellä mainitun (, paitsi että en ryhdy Karoliinan tapaan avaamaan elämääni tässä) ja vielä ehkä vielä kehua vähän lisää. Vai onko niitä sanoja enää? 

Kokeillaan.

Kirja oli lumoava kieleltään, aivan ihastuttava, lumoava, runollinen.
Kirjan juoni. No, sitä ei varsinaisesti ole, vaan kirjailija palaa kirjansa sivuilla kotikyläänsä tutkimaan vanhoja tapahtumia. Samaan aikaan kun teoksessa oleva kirjailija syntyi: vuonna 1978, kylässä riehuu tuhopolttaja, jota ei saada millään kiinni. Pyromaani rakastaa sitä hetkeä, kun tuli ottaa vallan.

Kirja on hieman kuin jännäri: kuka mahtaa olla pyromaani?
Mutta ei tätä voi dekkariksi nimittää täysin, sillä syyllinen saadaan lukijalle kiinni jo varhain. Kiinnijäämistä tärkeämpi kysymys onkin, että miksi toisesta kiltistä pojasta tulee tuhopolttaja ja miksi toisesta 20 vuotta myöhemmin kirjailija? Miten vanhempamme ohjaavat meitä ja pystyvätkö he ohjaamaan siihen suuntaan, johon haluavat? Mikä ihmistä ohjaa valitsemaan elämänsä suunnan? Onko se vietti, joka vie, vai joku järjellinen valinta?

Kirja ei oikeastaan edes vastaa näihin kysymyksiin, se yrittää kyllä kertoa, mikä kirjailijasta on tehnyt kirjailijan. Sitä, mikä pyromaanista teki pyromaanin, kirja ei osaa kertoa. Eikä se vastaa myöskään kysymykseen: miksi jostain tulee paha. Itse luulen, ettei maailmassa olekaan vastausta siihen kysymykseen.

Kun kirjan lukemisesta on hetki, niin voi toki pysähtyä ja miettiä asiaa. Sitä, minkä ajatuksen kirja jättää mieleen. Ehkä tässä kirjassa on parasta se, että se ei vastaa, vaan esittää kysymyksiä.

Kyseessä on tietysti Gaute Heivollin teos Etten palaisi tuhkaksi (2012, WSOY, alkuperäinen teos Før jeg brenner ned, suomentanut Päivi Kivelä).

Minulle kirja oli kaikkein eniten tarina siitä, miten kirjailijasta tuli kirjailija. Kirjaa on sanottu omaelämäkerralliseksi, mutta lienee Heivollin päätettävissä, mikä teoksessa on totta ja mikä keksittyä. Minulle kirjan kertoma tarina oli hyvä juuri näin.

Sitten eräänä iltana otin esiin luentolehtiön, revin pois kaikki kirjoitetut sivut, istuuduin mukavasti ja aloin kirjoittaa. Muistin sanat, jotka Ruth oli istuttanut mieleeni silloin kauan sitten - -. En ollut unohtanut niitä, ja nyt aioin yrittää. Kirjoitin sivun, kaksi. Revin arkit lehtiöstä ja menin nukkumaan. Seuraavana päivänä luin ne läpi ja häpesin. Häpeäni oli pikimustaa. Mutta illalla istuin taas luentolehtiö polvillani kirjoittamassa. En muista mistä aiheesta, vai oliko aihetta ollenkaan. Minä vain kirjoitin. Se tuntui hyvältä jotenkin oudolla ja etäisellä tavalla, aivan kuin se ei olisi oikeastaan koskenut minua.


Niin kuin kaikissa hyvissä kirjoissa, jotka jättävät jälkensä, ei oikein osaa sanoa tyhjentävästi, että mikä se juttu oikein oli, mikä kirjasta teki niin hyvän, myöskään Heivollin teoksesta en osaa sanoa, mikä se juttu oli. Jotenkin Heivoll onnistui luomaan sellaisen tunnelman, että lukiessani viimeistä sivua, se viilsi kerta kaikkiaan suoraan sydämeen.

Ja sitten jäi vielä se yksi kysymys, että entä sitten? Mitä tapahtui kaiken tämän jälkeen? Heivoll on siitä kiltti kirjailija, että hän jaksaa vastata vielä siihen yhteen kysymykseen.

Että kannattaako blogisavuja uskoa? No ei aina, mutta useimmiten kyllä.
Tämän vuoden puolella on kyllä kannattanut.
Ensin löysin Harukin, sitten Joelin, ja nyt vielä Gauten.
Kolme rakkautta puolen vuoden aikana. Sanoisin, että kannattaa uskoa!

Arvioni siis: + + + + +.

  

28 kommenttia:

  1. Ovela aloitus, jouduin vähän arvuuttelemaan mistä uutuudesta oli kyse. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pakko oli. Mitenkäs tällaisesta kirjasta voi kirjoittaa, jonka "kaikki" ovat jo lukeneet ;D

      Poista
    2. Miekin arvuuttelin hetken, mutta muistin jo melko pian lukeneeni vastauksen jo facesta. :)

      Poista
    3. Hih, pitäähän sitä facessa kertoa uusista rakkauksista ;D

      Poista
  2. Blogisavuja kannattaa ja ei kannata uskoa. Luulen, että meillä kaikilla on sellaisia bloggaajia, joiden maun tuntee ja arvelee samanlaiseksi kuin omansa. Mutta toki välillä tulee kirjoja, joiden suhteen sisäinen vastarannankiiski saa aikaan erimielisyyttä ja hyvä niin. :) Minullekin on muutaman kirjan (mm. Rakkauden aikakirja) kanssa käynyt niin, etten halua enkä aio lukea liikojen blogisavujen vuoksi, mutta sitten toisaalta on monia helmiä (mm. Harjukaupungin salakäytävät, Kafka rannalla) on löytynyt nimenomaan blogisavujen ansiosta. Ehkä joku vaan vetää puoleensa tai työntää pois riippumatta siitä, kuinka paljon kirjasta on kirjoitettu?

    Ja tämä Heivollin kirja on ehdottomasti vuoden parhaimmistoa.

    Ja sinulla on samat rakkaudet kuin minullakin: Joelin ja Gauten lisäksi tosiaan Haruki, jonka erästä romaania olen muuten parhaillaan lukemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli alkuaikoina vaikeampia hetkiä. Muistan esim. Siilin eleganssin, jota kehuttiin kaikissa blogeissa ja mä en vaan päässyt siihen sisään. Nyt ajattelen, että on ihan hyvä tutustua niihin kehuttuihin, mutta en pakota itseäni lukemaan kirjaa loppuun, jos se on huono... siis mun makuuni.

      Mut joo, nämä tämän vuoden hehkutukset ovat menneet aika samoihin. On varmaan ollut myös sellaisia hehkutuksia, joita olen ihan yksinäni vaan hehkutellut ;D

      Poista
  3. On tiettyjä bloggaajia, joiden kirjamaku käy melko hyvin yksiin omani kanssa, joita kannattaa uskoa. Sitten toiset saattavat herättää kiinnostuksen hyvällä arviollaan, mutta usein sen uskomisen kannattavuuden tietää vasta kokeilemalla. En kuitenkaan jaksa lukea hirveän montaa arviota samasta kirjasta oli se hyvä tai ei, kun alkaa tuntua, että saan yliannostuksen kirjasta edes lukematta sitä tai saan niin hyvän käsityksen, ettei tarvitse enää siihen itse tarttua. Tai sitten sisäninen erilainen nuoreni herää ja päättää, että en halua lukea samoja kirjoja kuin kaikki muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kanssa tuo kapinakärpänen meinaa nostaa päätään. Onneksi olen sen monesti listinyt ja hakenut haahtelani =)

      Se on kyllä totta, että monen kanssa maku käy (yleensä) yhteen. Ja nyt on oppinut jo lukemaan toisten kirjoituksia, että mikä on oikeasti mielipide jostain kirjasta =O

      Jos on kirja, johon en aiokaan koskea, niin niistäkin on kiva lukea sitten tapahtumat ja fiilikset.

      Poista
  4. Reilun vuoden kirjablogeja seuranneena vastaan, että kannattaa uskoa :). Kun lukee monta blogiarviota, saa aika hyvän kuvan siitä, onko kirja "minun kirjani". Minäkin löysin Heivollin muiden bloggaajien kehujen perusteella (ja liityin kuoroon). Sitten taas Little Been tarinasta totesin, että ilmeisesti todella hyvä ja vetävä kirja, mutta ei minun kirjani. Joskus kirja on saattanut kuulostaa kiinnostavalta, mutta arvion perusteella olen todennut, että "se onkin tuollainen".

    Muistaakseni oli muuten joku (olisiko ollut Anki) joka ei juuri tykännyt Heivollista - on ihan hyvä, että tulee toisenlaisiakin mielipiteitä, se ehkä vähän tasaa kirjaa vielä lukemattomien odotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin muuten vielä parempi tuo, että lukee useamman kirjoituksen, ja voi tehdä sen perusteella oman mielipiteen, että kiinnostaako =)

      Little Bee oli musta kyllä aika hieno kirja! Tai siis tosi helmi. Ehkä joskus vielä kiinnostut siitäkin =)

      Ne onkin aivan helmiä, jos ja kun joku ei pidä jostain mistä muut. Varsinkin jos osaa ja jaksaa perustella että miksi. Siinä näkee kirjankin toisessa valossa ja se on mun mielestä just kirjablogienkin idea. Ettei synny sitä yhtä makua, vaan että niitä on monia.

      Poista
  5. Voih, minäkin olen kiinnittänyt huomiota tämän kirjan hehkutuksiin ja kiinnostunut huimasti -harmi vain, ettei ole vielä kirjastolla tullut vastaan. Kerran jo huomasinkin, että teos olisi hyllyssä, mutta joku oli ehtinyt sen napata ennen minua.

    Ihana ja arvoituksellinen aloitus!

    Olen samaa mieltä kuin Katja, että blogisavuja kannattaa ja ei kannata uskoa. Mutta eihän siinä paljoa häviä, jos lainaa jonkin hehkutetun teoksen, toteaa ettei se nappaakaan ja palauttaa pois. Minulle on käynyt näin esim. Rakkauden aikakirjan, Perunankuoripaistoksen (sitä tosin aion yrittää vielä uuudelleen paremmalla ajalla) ja muutamia muita. Blogisavujen ansiosta olen parhaimmillani löytänyt lempikirjoja/ -kirjailijoita. Esimerkiksi Kafka rannalla, Joel Haahtela, Tuomas Kyrö ja monia muita. Ai niin ja maagisen realisminkin olen löytänyt blogisavujen kautta. Tosin joskus teen niin, etten lue arvioita blogeista joistain kirjoista ja lainaan kirjastolta ihan vain tutun kannen perusteella ja tsekkaan takakannesta, olisiko teos kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta, että monet kirjat jäävät kantensa takia mieleen ja sitten kun kiikuttaa kirjan, jonka "ihan itse on löytänyt", kotiin, huomaa, että siitä on noin viisi blogistia kirjoittanut viimeisen viikon aikana...

      Mun on pakko saada jostain vihiä hyvistä kirjoista, koska mun mentorini asuu tällä hetkellä niin kaukana, ettei voi auttaa useinkaan kantamalla mulle kirjakasoja ;D Ja blogit toimivat siinä hyvin, koska se valtakunnan lehtikään ei enää kirjoita kirjoista =I

      Poista
    2. Totta! Olenkin aika varma, että silloin, kun en vielä blogannut, luin kirjoja harvakseltaan juuri siksi, ettei minulla oikein ollut käsitystä, mitä voisin lukea. Millaisia uutuuksia kirjamaailmassa pyörii? Mikä kirja luultavasti olisi mieleeni? Aina, kun menin kirjastoon, olin ihan pyörällä päästäni kirjapaljoudesta ja kauhuissani, että mitäminäoikeinlainaisintäältäapua! Ah, nyt kaikki on niin paljon helpompaa, kun on blogeja, joista saa vinkkejä! <3

      Poista
  6. Olipa aivan mahtava postaus! Ja jännittäväkin kun piti miettiä, mistä kirjasta on kysymys:) En ole tätä lukenut, mutta ilmeisesti pitäisi kun kaikki tätä niin kehuvat.

    VastaaPoista
  7. Ei tämä minustakaan huono ollut, ja puhtaasti blogisavujen tähden luin. Tosin mietin, olisinko nauttinut ellen olisi juuri käynyt Norjassa; se antoi jotenkin ekstrapotkua tälle. Tunnelma oli hyvä... mutta ei ole esim. Murakamiin verrattavaa hullaantumista tapahtunut. Mulla yksi Murakami odottaa lukemista, mutta jotenkin pelkään koskea siihen; mitä jos en pidäkään siitä?

    (Joo, kyllä on oikea lukutoukan psykokriisi tuokin... :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan fiilis-lukija. Tämä kirja iski johonkin jollain tavalla ja kyllä viimeiset lauseet vain saivat niin tunnelmiin. En osaa selittää, että mikä sen teki. Lähinnä kai se, että Heivoll osasi vietellä niihin fiiliksiin.

      Joo, se on kyllä kamalaa, jos ei pidä jostain, mistä haluaa. Mulle käy usein niin, että se eka luettu on paras kirja, oli mikä tahansa. Niistä toisista ei enää vaan hullaannu niin paljon.

      Poista
  8. Haha olipas hauskasti rakennettu postaus! Kannatti siis uskoa. Hyvä, sillä tämä on minunkin lukulistalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti. Sinällään mietin tuon savu-sanan käyttöä tämän kirjan yhteydessä, mutta menköön ;D

      Kivaa, että pääset lukemaan pian tätä!

      Poista
  9. No voi hiisi, joudunko nyt minäkin. Kun aattelin että en ja nyt sinä kirjoitat tällaisen postauksen. Kiitos hienosta tekstistä, minä harkitsen tätä nyt vähän vakavammin. :)

    VastaaPoista
  10. Olipa piristävän erilainen arviointi! Kiitos tästä!

    Mullakin on tämä kirja odottamassa yöpöydällä, mutta luen nyt ensin muutaman muun kirjan. Mulla on tämän kanssa ainakin sellainen kutina, että blogisavuja on uskominen eli odotan kyllä hyvää lukukokemusta.

    Yleisesti ottaen luulen, että blogisavuja kannattaa jossain määrin uskoa, muttei tietenkään sokeasti ja aina. Kuten todettua, sitä oppii aika hyvin tuntemaan toisten kirjamaun ja sen miten oma maku natsaa sen kanssa yhteen. Eli jos joku luottobloggaaja kehuu jotain, niin aika monesti itsekin pitää siitä kirjasta. Mutta toki poikkeuksiakin on. Ja ainakin mulla vastarannankiiski nostaa helposti päätään, jos kaikki ylistävät kirjaa. Mutta on kyllä käynyt niinkin, että vaikka miten yrittää lukea vastoin toisten näkemyksiä ja yrittää olla tosi kriittinen, niin silti kirja vain ottaa otteeseensa.

    Valitsimme muuten tämän kirjan yhdeksi syksyn lukupiirikirjaksikin, koska ajattelin, että tämä voisi kiinnostaa piiriläisiä.

    Mulle kävi just nyt luennassa olevan Leon ja Louise -kirjan kanssa niin, että muka löysin sen ihan itse, mutta kun googletin, niin huomasin, että siitäkin oli jo ehditty kirjoittaa useampi arvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavast hyvä lukukokemus on edessä sullakin =)

      Tämä kirja on varmaan hyvää lukupiirimatskua, ts. tästä irtoaa paljon keskusteltavia teemoja. Ainakin itse haluaisin pohtia montaa asiaa, jotka ovat aika ajankohtaisiakin.

      Joo, aika moni kirja on jo "löydetty".

      Poista
  11. Tämä on kovasti alkanut kiinnostaa minuakin. Minusta koko kirjan idea on kiehtova. Olen vain jumittanut nyt paljolti kotimaiseen kirjallisuuteen, josta pitäisi kai ottaa loikkaus välillä sivulle :-)...

    Hyvää juhannusta, Mari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Toivottavasti pääset tutustumaan, vaikka kotimainenkin on hienoa =)

      Poista
  12. Mainio kirjoitus.

    Ja juu, blogisavuja kannatttaa vähintään seurata, usein uskoakin. Ja kyllähän "kaikkien" kehuma kirja usein alkaa kiinnostaa siinä mielessä, että haluaa muodostaa omankin mielipiteen siitä. Joskus taas tuntuu, että kirjasta on kuullut niin paljon, ettei enää ole tarvetta lukea sitä.

    Ja väistämättä kehujen jälkeen alkaa myös odottaa, koska tulee se ensimmäinen negatiivisempi arvio. Kivaa kuitenkin, että sinäkin pidit tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tosiaan totta, mitä kirjoitat!

      On kiinnostavaa lukea kirja siksi, että voi tavallaan keskustella muiden kirjan lukeneiden kanssa. Ja joskus kirjasta ei vaan irtoa enää mitään.

      Toisaalta, ehkä se on vähän kuin matkustelu: valokuvista, videoita ja tarinoista voi saada tietää, minkälainen joku paikka on. Mutta siitä haluaa saada oman kokemuksen, koska matkailu ei ole vain kuvia, vaan hajuja ja muita mielleyhtymiä. Samoin lukeminen: jokainen lukee kirjan vähän eri tavalla.

      Poista