Välipalakirja Simon Lelic: Laitos

Se aloitetaan sen hyvän, viiden tähden kirjan jälkeen. 

Sitä selataan pari ensimmäistä sivua,

varmistetaan, että teksti on helppoa, 

nopealukuista ja siinä on mieluusti paljon dialogia

(koska dialogi on tietysti erityisen nopea lukea). 

Siinä on muutamia henkilöhahmoja, 

ei liikaa eikä liian syviä. 

Siinä on tapahtumia mieluummin enemmän kuin 

tunnelmanluontia tai pitkiä kuvauksia aamupalan juustoviipaleiden laadusta.

Se nautitaan auringossa, 

pieni pala kerrallaan. 

Se voidaan keskeyttää, 

sen voi unohtaa terassin tuolille. 

Ja silti sen tapahtumista ja henkilöistä ei oikeastaan tipahda ollenkaan. 

Se ei ole liian vaikea kirja, 

eikä se lopultakaan vie ajatuksia kovin pitkäksi aikaa pois tärkeimmästä.

Auringosta.

Ja fiilistelystä.  

Se on välipalakirja.

Nautitaan mieluusti kahden isomman kirjan välissä.

Tällainen on suurinpiirtein Simon Lelicin Laitos (2012, Like, alkuperäinen teos: The Facility, suomentanut Terhi Kuusisto), jonka lueskelin terassilla aurinkoa ottaessani. 

Laitoksen juoni on nopea kertoa: 

siinä on laitos, vankila, johon viedään ihmisiä. 

Kirjan edetessä syntyy käsitys siitä, että joku uhkaa ihmiskuntaa ja nämä uhkaajat ovat laitoksessa. 

Laitokseen toimitetaan kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, 

jotka eivät oikeastaan kuuluisi sinne. 

Tällainen on Arthur Priestley, teoksen päähenkilö.

Sitten on myös pari journalistia, jotka ovat jutun hajuilla. 

No, siinäpä se suunnilleen olikin. 

Kirjassa kauhistellaan sitä, 

miten valtio voi toimia salaa ihmisiltä ja riistää 

ihmisten elämän. 

Jotenkin en päässyt tähän kauhuun mukaan. 

Kirja ei ollut sillä tavalla taitavasti kirjoitettu, 

että siinä olisi tutustunut kunnolla henkilöhahmoihin, jotka kuvailtiin paljolti sen nopealukuisen dialogin kautta. 

Tapahtumatkin olivat vähän niin, että ai, no tuolleenkos siinä sitten käy...

Tämä oli kirja, joka toimisi kolmosen iltayhdeksän tv-sarjana varmasti ihan hienosti. 

Ehkä jopa muutamalla jatko-osalla. 

Siis sillä tavalla viehättävän nopealukuinen ja -sisältöinen tämä kirja oli, että sopi hyvin välipalakirjaksi. 

Nyt mulla onkin jo menossa seuraava iso ateria. 

Siitä sitten viikonlopun jälkeen. 

Laitoksen ovat lukeneet mm. 

Susa ja Jori, jotka ovat melko samaoilla linjoilla. 

Arvioni + + ½, olihan tämä ihan jees, mutta ei oikeastaan hetkauttanut mihinkään suuntaan. 

Välipalakirja on sellainen, että sen voi korvata oikeastaan millä tahansa toisella kirjalla...