MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Joulukuun iloksi - Ennen kirjablogia

Aloitin kirjablogini kaksi vuotta sitten. Sitä ennen olin jonkun aikaa lukenut kirjablogeja, joita Blogistaniassa oli olemassa. Se oli sitä aikaa, kun pääsin uudelleen mukaan lukemisen makuun. Elämässä oli mennyt jonkun aikaa, ettei aikaa kerta kaikkiaan lukemiseen ollut. 

Aiemmin olin kuitenkin kovasti lukenut kirjoja ja ajalla ennen blogeja kirjoitin kovastikin ylös lukemistani kirjoista. Tai kovasti ja kovasti, ensi alkuun olivat kovin lyhykäisiä juttuni, jotka halusin muistaa kirjoista. 

Muistiinpanoja kirjoista löytyy aikaväliltä kesäkuu 2000 - kesä 2003.  


Kesällä 2000 olen lukenut sellaisia ihanuuksia kuin 

* Margaret Atwood: Nimeltään Grace
* Carol Shields: Larryn juhlat
* Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
* Stephen King: Kuoleman käytävä
* Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus 

Muistan, miten rakastuin juuri näihin teoksiin ja kirjailijoihin. Ja löysin Sujata Masseyn Rei Shimurat! 




Vuonna 2001 luin 59 kirjaa, joista kirjoitin jo hieman pidempiä tekstejä. Vuoteen mahtuu sellaisia elämäni hienoimpia lukukokemuksia kuin: 

* Jane Green: Netti@deitti
* Andrëi Makine: Ruhtinattaren rikos
* Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa
* Joanne Harris: Pieni suklaapuoti, Kesäviiniä 
* Edwige Danticat: Veressä viljava maa
* Carol Shields: Kivipäiväkirjat 
* Oscar Hijuelos: Kuubalainen sydän
* Hermann Hesse: Narkissos ja kultasuu
* Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot
* Päivi Alasalmi: Metsäläiset, Matkalla paratiisiin, Vainola, Onnellisia ihmisiä, Lopettajat 
*  Margaret Atwood: Sokea surmaaja
* Maarit Verronen: Kylmien saarten soturi 
* Anja Snellman: Safari Club

Vuoteen kuului siis rakastuminen Päivi Alasalmen teoksiin,  Joanne Harrisin teoksiin tutustuminen, samoin kuin sellaiset unohtumattomat kirjailijat kuin Makine, Verronen, Shields ja ihana Jumalaiset jajasiskot. Muistan paitsi jajasiskot myös kesäisen illan, jolloin luin kirjaa kesämökillä... 




Vuonna 2002 ehdin lukea vain 38 kirjaa, mutta tähänkin vuoteen mahtuu mitä hienoimpia kirjoja: 

* Anna-Mari Raaska: Belizessä kaikki on paremmin, joka on mulle ollut aina matkakirjoista mahtavin
* Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä - asuin Turussa, mutta kuitenkin..., Isän nimeen
* Margaret Atwood: Rouva oraakkeli
* Zadie Smith: Valkoiset hampaat
* Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili, Vaimoke, Hätävara, Neiti talonmies, 
* Andrëi Makine: Elämän musiikki
* Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu
* Banana Yoshimoto: Kitchen
* Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Muutama Hilja Valtonen tuli siis luettua, ja kovin samoja kirjailijoita kuin aiemmillakin vuosilla: Harris, Atwood ja Makine olivat suosikkikirjailijani. Ja ajatella, Smithin Valkoiset hampaat olen lukenut tosiaan jo 10 vuotta sitten. 


Vuonna 2003 olen kirjoittanut kirjoista kesän asti. Sen jälkeen tuli paljon elämänmuutoksia, joten kirjoista kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa... Mutta 2003 olen lukenut Tuija Lehtistä, lisää Hilja Valtosta, jotka löyhästi kuuluivat opiskeluihini. Olen lukenut myös Tsehovia ja ihan pari poimintoa tuolta vuodelta voi tehdä: 

* Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
* Anna Zigure: Kuitenkin niin lähellä, Latvian taivas ja maa 
* Vivi-Ann Sjögren: Elämää suurempi matka, Mustaa kahvia, keksinmuruja
* Kaur Kender: Itsenäisyyspäivä
* Maimu Berg: Pois

Kuten kirjatkin osoittavat, suuntasin tämän jälkeen pois ja kohti Baltian maita. 



Vaikka nämä listat eivät taidokkuudessa häikäise, niin on aivan ihanaa, että olen kirjoittanut muistiin lukemistani kirjoista. Toivoisin, että olisin tehnyt sitä enemmän ja useamman vuoden ajalta. 

Listoista näkyy myös se, miten kirjamakuni on muuttunut, hitaasti mutta varmasti. Vuoden 2000 alusta löytyvät viimeiset lukemani Kingin ja Koontzin kirjat, olen alkanut löytää hienoja kirjailijoita, kuten Atwood ja Makine. Olen ollut ajan hermoilla ja lukenut Hotakaisen Juoksuhaudantien melkein heti Finlandian jälkeen. 

Listoilla on myös sellaisia hienoja kirjailijoita, joita olen suunnitellut lukevani uudelleen. Varsinkin Margaret Atwoodin kirjat haluaisin lukea uudelleen. Muistan, miten hienoja ne olivat, mutta en osaa enää sanoa, miksi ne olivat niin hienoja. Harrisilta onkin tulossa taas uusi kirja suomeksi, joten on varmaan hienoa palata hänenkin kirjojen pariin. 

****

Tämäkin postaus oli luonnoksisssa odottelemassa, ja nyt joulukuun ratoksi laitan eetteriin. Tämä on jatkoa eiliseen kirjoitukseen, eikä mulla taida olla muita muistoja kirjallisuudesta enää jaettavaksi. Seuraavaksi jotain uutta.



12 kommenttia:

  1. Tätä oli mukava lukea! Minä oikein harmittelen, etten ole tehnyt tarkempia muistiinpanoja tai edes listauksia luetuista kirjoista ennen blogiani. olisi kiva luekella vanhoja listauksia, nyt kun muistin varassa on elettävä puolet luetuista kirjoista varmasti unohtuu :/. Onneksi kuitenkin blogiajalta löytyy tekstejä luetuista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joskus olen mennyt kirjastoon kirjaamaan niitä kirjoja, jotka olen lukenut, mutta sehän on aivan järjetön työ... Ja eri kirjastoissa eri kirjat ;D
      Harmi, ettei ole aina listannut kaikkea...

      Poista
  2. Appelsiinin tuoksu on vieläkin mielessäni, vaikka esim. saman kirjailijan eli Harrisin Suolaista hiekkaa oli minulle kova pettymys upeasta kannesta huolimatta;-) Larryn juhlat ja Huhtikuun noita luettu muutamaankin kertaan etc.

    Teit siis muistiinpanoja lukemistasi kirjoista ENNEN blogia: Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo oli sitä aikaa, kun kotiin tuli tietokone. Piti keksiä jotain kirjoitettavaa. Varmaan aika monella jo oli kone, mutta ennen tuota aikaa tein kaiken koulun koneilla.

      Mä olen ollut bloggari jo ennen blogiaikaa =)

      Poista
  3. Yli kymmenessä vuodessa näkee jo hyvin kirjamaun muutoksen. On ihana muistutella mieleen, mitkä olivatkaan niitä parhaita kirjoja ja ottaa jotakin kenties uudelleen luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja jos miettisi tuosta vaikka 5 vuotta taaksepäin, niin olisi totaalisen erilaista: scifiä, fantasiaa jne.

      Poista
  4. Minulla ei ole enää mitään muistikuvia siitä mitä olen lukenut vuosien kuluessa. Ei niin että viime vuosina olisi tullut mitenkään hurjasti luettua, mutta karu totuus iski päin kasvoja kun liityin goodreadsiin vuoden alussa ja aloin lisäilemään sinne lukemisiani. Muistin reilut 50 teosta ja olen suhteellisen varma että elämän aikana on tullut enemmänkin luettua... Harmittaa että heräsin vasta tänä vuonna kirjoittamaan ylös lukukokemuksiani, mutta parempi myöhään kuin ei millonikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimeomaan! parempi myöhään kuin ei koskaan. Joskus pitäisi oikeasti kerätä niitä vuosien saatossa lukemiaan. Mitähän sieltä löytyisikään... ainakin sellaiset kirjailijat muistan, joilta olen lukenut enemmän kuin yhden kirjan.

      Poista
  5. Oletpa tehnyt paljon muistiinpanoja! Mulla on listoina luetut kirjat vuodesta 2000 lähtien, mutta eihän kaikista mitään muista, kun ei ole parempia muistiinpanoja. No joo, tentteihin luetuista oon kirjoittanut jonkinlaiset, mutta ne ei välttämättä oo edes tallessa enää. Käytännössä siis vasta nyt, blogin myötä olen alkanut kirjoittaa lukemistani kirjoista enemmän.

    Voisinkin vähän varastaa ideaasi ja pohdiskella jossain vaiheessa kaikkea lukemaani jollakin tavalla. :) Jos ei haittaa? Etenkin kiinnostaisi miettiä mitä on lukenut missäkin vaiheessa ja miksi ja miten kirjamaku on muuttunut aikain saatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiva vain, jos saa paljastuksia siitä, mitä kukakin on lukenut aiemmin. Saatan syventyä tähän aiheeseen vielä vähän taaksepäin, jos jossain vaiheessa on aikaa siihen. Juuri tuosta 5 vuotta taaksepäin voi olla aika yllätyksellinen ;D

      Mutta aivan huippua, että sulla on listat luetuista kirjoista!

      Poista
  6. Olipas mukava aikamatka menneisiin! Itse en pitänyt systemaattista lukupäiväkirjaa, mutta joskus tavalliseen päiväkirjaan listailin vaikutuksen tehneitä viime aikoina luettuja kirjoja. Niitä on kiva sitten katsella myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo vaikuttavat kirjat pitäisi käydä poimimassa kirjastosta ja listata johonkin. Ainakin ne. Ja ihan mahtavaa, että olet kirjoittanut muistiin päiväkirjaan kirjoja. Mistä tulikin mieleeni, että mahtaiskohan mullakin löytyä jotain listaa vanhasta päiväkirjasta (jota olen pitänyt ehkä 15 vuotta sitten viimeksi =).

      Poista