MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulukuun iloksi: Joululahjavinkkejä, vanhemmille: Nyt V***U nukkumaan!



Olen jonkun aikaa ihmetellyt, että mikä tämä kirja mahtaa olla ja sieppasin sen kotiin mukaan, jotta voisin hieman tutkia lähemmän ja tarkemmin.

Kyseessä on siis Nyt V***U nukkumaan -teos, jonka on kirjoittanut Adam Mansbach ja kuvittanut Ricardo Cortés. Suomeksi kirjan on julkaissut Into-kustannus (2012) ja kirjan on suomentanut, mielestäni onnistuneesti, Kaj Lipponen.  


Kyseessä on siis kuvakirja lasten vanhemmille. Sellaisten lasten, jotka eivät ole niitä ärsyttäviä tapauksia, jotka "vain ihan itse kävelevät sänkyyn illalla kello kuusi ja nukahtavat ilman pihaustakaan ihan itsekseen", vaan sellaisten lasten, jotka eivät millään saa sitä hiton untansa ja keksivät sen kymmenentuhatta asiaa, jotka estävät unen tulon...

Kirjablogeissa tästä kirjasta on kirjoitettu paljon. Valitsin muutaman blogistin jutun googletuksen ensimmäiseltä sivulta:

Susa mietti, että miten suomen kielen vittu sopii englanninkielisen fuck-sanan sijaan. Minusta kotimainen vee-sana sopii hyvin tähän kirjaan, ja muutenkin sana on aina sen voimakkaampi, mitä harvemmin se on käytössä. Kyllä juuri tässä vaiheessa, kun lapsi pomppaa sen tuhannennen kerran sängystä ylös, on vittu-sanan paikka. 

Amman kanssa olen aivan samaa mieltä: ne vanhemmat, jotka olette saaneet sellaiset kummalliset lapset, jotka nukahtavat ilman yöjuoksuja: repikää huumorinne jostain muusta ja antakaa meidän ärsyyntyneiden vanhempien repiä huumorimme tästä. Nimittäin, lasten kasvatuksessa auttaa paremmin se, että saa tukea niiltä, joilla on samat ongelmat, niin kuin Tuuliakin on kirjoittanut, kuin että joku ilkkuisi, että ei meillä ole kyllä tällaista ongelmaa ollenkaan. 

Maija taas on kuunnellut sen saman kuin minä: Samuel L. Jacksonin lukemana saman in English. Tykkään tykkään tykkään! Voin vain tuskitella, että olispa Samuel ollut lukemassa kirjaa silloin, kun yritin saada kuopustamme nukahtamaan. Olisin voinut ihan rauhassa sanoa sen yhden sanan: nukuvitunmatti! Tai ehkä sanoinkin pariin kertaan ja olin niin kuin näin:




Ja siis meillä ei edes ollut koskaan pahimpia nukahtajia. Ainoastaan sellaiset pari tuntia nukahtamisleikissä meni... Ja joskus menee vieläkin. Onneksi ei enää niin usein.

Siis, tämä kirja on aivan ehdoton jokaiselle vanhemmalle, joka on muutaman vuoden sisällä kiroillut salaa mielessään ja yrittänyt hampaat purren olla hyvä vanhempi ja saattaa lastansa yhä uuudelleen ja uudelleen nukkumatin luokse. Jotenkin sitä hyvää vanhemmuutta skitsotaan nykypäivänä niin paljon, että hyvän vanhemman on välillä hyvä olla huono vanhempi ja ärsyyntyä siitä, että ei saa samaa unta kuin aiemmin... Sittenhän sitä ei parin vuoden kooman jälkeen enää kovinkaan paljon edes huomaa, että ei nuku tarpeeksi. 

Naureskelin kirjaa lukiessani aivan järkyttävän ihanan vapautuneena. Tällaista kirjaa ja tekstä kaipaa väliin aivan sairaan paljon. 



12 kommenttia:

  1. Haa, tää ois voinu olla hyvä lahja mulle sinä jouluna kun koliikkiesikoinen HUUSI 20 h / vrk...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. apua! Tuohon ehkä tarvis vähän railakkaamman kirjan vielä. Mulle nämä parin tunnin iltaistelut ja raivarihuudot ovat olleet juuri se, mitä kestän =)

      Musta tää kirja on hieno, koska tuo vanhemmuus on jotenkin niin jokaisen kyylän kommentoitavissa. Meillä poika huusi aina ihan järkyt huudot ennenku nukahti. Kerran metrossa joku mamma vaappu toiselta puolelta vaunua kertomaan, että mun pitäis ottaa poika syliin, kun huutaa vaunuissa. Olin kyllä aika sanaton, että joku näkee tuollaisen vaivan.

      Poista
  2. Kyllä on joutunut pari kertaa ihan just noita voimasanoja täälläkin käyttämään. Onneks viime aikoina on ollut rauhallisempaa.

    Tää vois olla hyvä joululahja siskolle, mutta en tiiä viittiikö manata, kun niitten vauva toistaiseksi "käyttäytyy" hyvin. Hmm.

    Ja kyllä symppaan Elma Ilonaa! Meillä kuopus huusi VAIN illat ja voin sanoa, etten olis juuri enempää kestänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan tän sitten ystävänpäiväksi jakaa, jos pahalta näyttää ;D Mutta en usko, että tämä naurattaa niitä, joilla lapset nukahtavat ilman sen kummempia sirkustemppuja. Ja tässä kirjassa tosiaan vielä menty koliikkivauvojen itkuun asti, että oli ihan sellaisella kevyellä veekäyrä-linjalla.

      Mä muistan esikoisen ajalta, että otti päähän, kun piti mennä nytkyttämään vauvaa just kun telkasta tuli Zidanen viimeinen matsi, näin pääpuskun sitten vasta hidastettuna. Vieläkin katkerana, eihän tästä ole kuin sellaiset 7 vuotta aikaa... Mutta joo, mulla lapset ovat nukahtaneet tuollaisella pienellä ärsytyksellä.

      Tosiaan, ihailtavaa, että joku jaksaa vielä enemmän.

      Poista
  3. Oi, jos huonounisimman vauva äidille annettaisiin kruunu, niin luulen, että se keinuisi minun kutreillani. Olen elävä esimerkki siitä, että ihminen voi selvitä hengissä, vaikka nukkuisi 12 kuukauden aikana vain kolmesti kolme tuntia putkeen.

    Minua eivät ärsyttäneet niinkään hyvin nukkuvien lasten vanhemmat, kuin ne ihmiset, jotka valittivat olevansa väsyneitä, koska olivat nukkuneet "vain" viisi, kuusi tai seitsemän tuntia. Kun itsellä oli takana yhteensä kolmen,neljän tunnin verran 20-45 minuutin pätkäunia, niin ei oikein heru myötuntoa jollekulle, joka oli "väsynyt" kun ei saanutkaan nukuttua normaalia kahdeksan tunnin yöunta. Väsymys oli lopulta niin kova, etten enää sanaut nukuttua silloinkaan, kun vauva nukkui. Pahimmillaan valvoin 42 tuntia putkeen. Mitä sitä turhaan nukkumaan, kun herätys on kuitenkin jo 15 minuutin kuluttua ;)

    Kerron yleensä tämän silloin, kun udellaan miksi meillä ei ole toista lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu myönnetty... Todellakin, tuossa vaiheessa unenpuute jo alkaa vaikuttaa, kun ei osaa enää nukahtaa ollenkaan. En ole onneksi joutunut kokemaan. Mä olen lasten kanssa joutunut valvomaan vain parit yöt, kun lapsi tai toinen on ollut sairaana. Ja silloin on jo vähän silleen sekaisin, varsinkin jos pitää aamulla mennä töihin.

      Tämä kirja varmaan sopii tällaisille kevyen tyylin unettomille lapsille. Tai sellaisille, joilla nukkumaanmeno kestää ja kestää.

      Pikkulapsivuosien jälkeen en ole koskaan valittanut, että olen väsynyt, koska se on vain omaa syytä tässä vaiheessa, että ei mene tarpeeksi aikaisin nukkumaan. Kun kukaan ei pakota valvomaan.

      Toivottavasti tuollaisessa vaiheessa saa jostain apua, jos ei pysty enää oikeasti nukkumaan. Saako sitä?

      Poista
    2. Ei siihen auttanut kuin aika. Tai siis tuon valvontaoperaation aikana mieheni palasi kotiin kesken työreissun ja vei minut ensiapuun, mutta koska imetin, en voinut käyttää edes unilääkkeitä, joten oikeastaan en saanut mitään apua. Paitsi tietenkin suositeltiin lopettamaan imettäminen ja ottamaan niitä unilääkkeitä. Lopulta yksi gynekologi hyväksyi, etten aikonut lopettaa imetystä ja sanoi, että valeriana-juurta voi käyttää pieninä määrinä myös imettäessä. Eihän valeriana tuossa tilanteessa ihmeitä tee, syy unetomuuteen oli siinä, että väsymyksen aiheuttama kemiallinen stressireaktio eli adrenaliinin ja nonadrenaliinin liikatuotanto sai minut käymään niin ylikierroksilla, että kesti tuntitakuisia lapsen nukahdettua ennen kuin hormonien pitoisuus oli laskenut tasolle, jossa kykenin nukahtamaan. Niin, unohdin mainita, että mieheni oli siis poissa 20 päivää ja yötä kuussa, paitsi tuon valvomisepidosin aikaan hän oli poissa 25 päivää ja yötä. Ja minä olin yksin huonosti nukkuvan vauvan kanssa, ilman omia sukulaisia, miehen sukulaisia tai edes kavereita, jotka asuivat 100 kilometrin päässä.

      Ei siihen auttanut kuin aika. Kun lapsi oli 7/8 kuukautta annoin periksi kaikille typerille unioppaille ja otin lapsen viereen nukkumaan ja ylipäätään rentouduin. Opettelin imettämään makuultaan :D Ja lapselle diagnosoitiin vuoden vanhana refluksi, jota olin "kaupitellut" syyksi lastenläkäreille useampaan otteeeseen, mutta koska se oli silent-muotoa, vasta gastroenterologiaan erikoistunut lastenlääkäri myönsi äidinvaston olevan oikeassa ja määräsi oikean lääkityksen. Tosin pohjimmiltaan olemme vain herkkäunisia sekä minä että lapsi, joten kun itse olen ruvennut nukkumaan yön läpi viisivuotiaana, tuskin voin odottaa sen parempaa myöskään omaltani ;)

      Itse asiassa ehkä se suurin ja auttavin oivallus oli aikoinaan se, että vauvani nyt vain sattuu olemaan tällainen, enkä enää yrittänyt saada häntä hyvinnukkuvan vauvan muottiin, vaan hyväksyin hänet omana persoonanaan ja myös sen, että meillä heräillään. Se auttoi siis rentoutumaan, kun en enää streannut siitä huonosta nukkumisesta vaan hyväksyin, että meillä nyt vain oli tällaista. Tämän tilaneten hyväksyminen oli kaiken a ja o, niin kauan kuin yritin muuttaa tilanneetta, stressasin. Lisäksi auttoi, kun pääsin täysin samassa tilanetessa olevan perheystävän luo, koska näin hänen selviytyneen hengissä kahden huonosti nukkuvan lapsen jäljiltä. Hänen miehensä siis samassa ammatissa kuin omani ja ulkomaalaisena hänelläkään ei ollut ketään auttamassa.

      Kuten kirjoitit, vertaistukea voi todellisuduessa antaa vain ihminen, joka on ollut aika presiis samassa tilanteessa kuin itse, ei sellainen, joka on ollut sinnepäin.

      Meillä nukahtamsieen kuluu n. 1h, pahimmillaan 2h, mutta minä en siitä niin jaksa valittaa, kun nuo 10 kerran heräilyt ovat vielä tuoreessa muistissa, pari kertaa yössä on meillä yhä normaalia ja valvominen ottaa kovemmalle kuin nukahtamisen odottaminen.

      Poista
    3. Kuulostaa tosi kovalta koululta. Itsekin olen hoitanut nämä lapset aika isosti yksin ja suvun apua on toiselta tarjolla 500, toiselta suvulta 5 000 kilsan päässä, joten välillä ärsyttää, kun joillakin on helpompaa tässä(kin) asiassa. Monesta asiasta on hiljaa ihan sen takia, että yleensä sitä oikeanlaista ei voikaan saada kuin juuri niiltä, jotka ovat kokeneet saman.

      Elämässä ei kannata valittaa, koska aina löytyy se, jolla on vielä vaikeampaa.... Tosin vahvoille annetaan enemmmän kestettävää, heikoille vähemmän, ja kullekin kesto- ja sietokyvyn mukaan. Tai näin sitä ainakin lohdutellaan.

      Meillä on aina nukuttu viekussa ja tehty kaikki helpoimman mukaan. Olen itse oppinut valehtelemaan neuvolassa ja vähitellen oppinut sulkemaan korvani ja silmäni kaiken maailman mammojen keskustelupalstoilta, joissa oikeanlaisesta äitiydestä taistellaan. Sama ahdistavuus tulee vastaan, kun luodaan kuvaa oikeanlaisesta perheestä ja muutenkin tavasta elää. Siinä mielessä tuo kirja kuitenkin rikkoo sitä "oikeanlaista" vanhemmuutta vastaan. Ja musta on aina ilahduttavaa, kun joku (näinkin suosittu) juttu taistelee normia vastaan.

      Poista
  4. En tiedä saanko edes kommentoida tätä lapsettomana, mutta vetoan parin vuoden päiväkotikokemukseen + lapsiin, joita käyn muuten hoitamassa. Olen nimittäin nähnyt sekä lapsia, jotka menee sänkyyn ja nukahtaa siinä viidessä minuutissa itsekseen sekä lapsia, jotka ei nuku, ei sitten millään.

    Ja sanottakoon, että olen itse ollut se lapsi, joka ei nukahtanut. Ihan vauvasta lähtien. Voi äitirukkaa, sanon minä. Tämä on nyt aika henkilökohtaista, mutta olin sen verran pelokas ja ahdistunut, etten pystynyt rentoutumaan ja nukahtamaan. En voi puhua kolmivuotiaan itseni puolesta, mutta jo 5 vuotiaasta muistan sen ahdistuksen. Se oli tosi inhottavaa varmasti vanhemmille, mutta myös minulle. Ja no, kärsin edelleen uniongelmista ja olen kärsinyt koko ikäni. Eli ymmärrän kyllä, että vanhempia vituttaa, kun lapset eivät nuku, sillä itseäni vituttaa pyöriä siellä sängyssä se 3 tuntia vailla unta MUTTA AIVAN VÄSYNEENÄ.

    Omasta kokemuksesta sanoisin, että turvallisuuden tunne on tärkeä. Ja jos lapsen kanssa puhuu asiasta (kun on isompi), niin ei kannata vähätellä. Jos lapsi sanoo, että pelottaa (ja se pelko olisi oikeasti niinkin typerä kuin se hirviö sängyn alla), niin pelko voi olla ihan oikea ja oikeasti unta syövä. Näin oli minulla. Tosin en pelännyt hirviötä sängyn alla, mutta kuitenkin. Se "ei sulla ole mitään pelättävää" ei vaan auta. Sinne sängyn alle täytyy kurkata. Ja näin siis tosiaan minun tapauksessani, monelle riittää vähempi ja luojan kiitos kaikki ei ole yhtä vaativia nukkujia kuin minä :D En varmaan kestäisi itseäni lapsena.

    Minulle eräs henkilö sanoi, että nukahtaminen on vähän kuin pieni kuolema. Kun sulkee silmät, ei enää ole olemassa. Että ihmekös tuo, jos lapset ei niin mielellään nukkumaan mene? Eikä kaikki aikuisetkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, lapsia on niin paljon erilaisia, että sama ratkaisu ei toimi kaikkiin lapsiin samalla tavalla.

      Muistan omasta lapsuudestani myös, että nukahdin paljon paremmin, kun oman huoneen ovi oli sen verran auki, että valot näköyivät muista huoneista tai telkan ääni kuului. Loi kai samaa turvallisuuden tunteita.

      Monet vanhemmat varmasti yrittävät helpottaa tuota oman lapsensa vitutusta, mutta jäävät sitten ilman sympatijoijaa, kun se puuha vie ihan älyttömästi omaa energiaa. Siihen tarpeeseen tämä kirja on loistava. Mitään ratkaisuja kirja ei tarjoa, eikä selitä syitä, mikä on varmasti tuossa vaiheessa iltaa ihan hyvä.

      Tuossa kirjassa on myös hetki, jossa vanhempi nukuttaa lasta vieressä, mutta nukahtaa sitten ensin itse, lapsi vaan ei. Luulen, että se on kaikkein turvallisin lapsen kannalta, että on vieressä. Mutta mitäs sitten tosiaan, kun itse nukkuu ja lapsi karkaa....

      Nukahtamistarinoita tulee aina vain mieleen. Mä nukutin esikoista just noin, että olin vieressä ja hyssytin ja hyräilin. Kerran meni hermo, kun taas yli tunnin jälkeen mitään nukahtamista ei tapahtunut ja laitoin sitten lapsen vaan pinnariin, jossa ei btw koskaan nukkunut... ja lapsi sitten vaan simahti sekunnissa sinne sänkyynsä. Kun sitä ei viisaskaan vanhempi koskaan oikein tiedä, että mikä juuri tänä iltana toimii ;D

      Poista
    2. Joo, tietyissä psykologisissa koulukunnissa puhutaan siitä, on periaatteessa ihan normaalia pelätä nukahtamista juuri siksi, että silloin menettää itsen kontrollin, eli oma minuus ikään kuin kuolee.

      Joka tapauksessa minä odotankin lapsen vierellä, että hän nukahtaa, koska vaikka lapsi osaa hyvin nukahtaa itsekseenkin, nukahtaminen on nopeampaa, jos hän kokee olonsa turvallisemmaksi aikuinen vierellään. Ja heräilee silloin yöllä vähemmän. Mutta ei se mikään ihmeratkaisu ole sekään.

      Enemmänkin tunnistan lapsen nukahtamisessa saman ongelman kuin itselläni: kummallakin ruumis erittää hyvin helposti stressihormoneja, niistä menee helposti ylikierroksille, eikä nukahtaminen ole fyiologisesti mahdollista ennen kuin hormonipitoisuudet tasaantuvat elimistössä niin, että rentoutuminen ja nukahtaminen on ihan kemiallisella tasolla mahdollista.

      Uskon aika lailla genetiikkaan tässäkin asiassa. Ihmiselle oli evoluution kannalta edullista olla varuillaan ja valppaana myös nukahtaessa ja nukkuessa. Liian raskasta unta nukkuvat saattoivat olla hengenvaarassa, kun taas herkästi heräilevät kykenivät vastaamaan ympäristön reaktioihin herkemmin.

      Myös ihan nykyaikana Afrikassa tehdyn tutkimuksen mukaan ns. vaativat vauvat selvisivät useammin hengissä vauva-ajasta ja lapsuudesta kuin ns. helpot vauvat.

      Poista
    3. Meillä on aika selvästi näkyvissä kahdella lapsella kaksi erilaista tapaa nukkua. Pojalla unentarve on selvästi pienempi kuin tytöllä. Ja toinen ei herää mihinkään, kun kerta nukahtaa. Tämä taipumus on ollut ihan vauvasta asti. Ainoastaan sen nukahtaminen oli ihan vauvana vaikeaa tämän kirjasen tyyliin.

      Meillä nukahdetaan parhaiten, kun päivällä on ollut tarpeeksi sekä fyysistä rasitusta että henkistä elämää. Ovat silleen ihan perustapauksia nyt hieman vanhempina. Syksyinen sadepäivä, jolloin ei pääse ulos riehumaan on sellainen perinteinen paha päivä ja uneton ilta. Mutta periaatteessa nukahtaminen on aivan säädeltävissä.

      Toivotaan, että teilläkin lapsen saadessa ikää uni löytää tiensä ♥

      Poista