MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Uuden vuoden uudelleen lukua - teemalukeminen, teema I

Tulevana lukuvuonna ajattelin lukea kirjoja hieman eri tavalla kuin menneinä parina vuonna, jotka olen kirjablogiani pitänyt. Kirjan lukeminen ja siitä kirjoittaminen tuntuu välillä aika mekaaniselta hommalta ja kaipaan jotain uutta tähänkin harrastukseeni. Siispä ajattelin, että luen vähemmän uutuuskirjoja (olen törmännyt aika kehnoihin viime aikoina) ja enemmän kirjoja, jotka syystä tai toisesta kiehtovat ja kiinnostavat, ehkä myöhemmältäkin ajalta.
 
Lukuvuosi 2013 kuluu siis erilaisten teemojen parissa. Muitakin kirjoja luen, mutta pyrin aina kuukauden ajan lukemaan myös kirjoja tietysti teemasta. En ole vielä päättänyt, mitä kaikkia teemoja mukana vuoden aikana on, mutta jotain tällaista olen miettinyt:
 
+ uudelleen luettavat kirjat
+ tiettyjen kirjailijoiden teokset: Margaret Atwood, Kerstin Ekman, Henrik Tikkanen - nämä siksi, että löytyvät omasta kirjahyllystäni valmiina
+ Aasian eri maiden kirjallisuus (jatkoa Eurooppa-haasteelle)
+ kevääksi olen miettinyt teemalukemista, jossa luen kirjoja, joissa on sana kevät
+ jonkun tietyn maan kirjoja voisin lukea jossain kuussa, muistan jonkun suunnitteleen Ranskan lukemista
+ kirjallisuuspalkitut kirjat
+ kirjasarjojen kirjat, esim. Otavan kirjasto, Keltainen kirjasto
+ kirjoja kirjallisuusgenrestä, jota en tavallisesti lue (scifi/ fantasia)
 
ja kaikkea muutakin. En halua lyödä  vielä lukkoon kaikkia teemoja, sillä vuodessa on 12 kuukautta, enkä halua vielä tietää, mitä luen ensi vuoden joulukuussa.
 


Huomasin lukiessani englanninkielisiä kirjablogeja, että siellä eletään tammikuussa re-read-kuukautta. Minunkin on tehnyt pitkään mieli nakata uutuuskirjat vähäksi aikaa takavasemmalle ja palata joihinkin huippuihin kirjoihin, jotka ovat vastaan tulleet elämäni aikana. Päätin, että tammikuussa luen vanhoja suosikkejani, jotka löytyvät omasta kirjahyllystäni. 

Tässä lukuhaasteessa ei ole lukumäärää eikä aikarajaa, kuinka monta kirjaa pitäisi lukea: jos lukeminen masentaa ensimmäisen kirjan kohdalla, niin lukemisen voi keskeyttää samantien. Jos tekee mieli lukea samoja kirjoja, joita on lukenut aiempina vuosina, niin sitäkin voi harrastaa vaikka tulevat vuodet. Itse kuitenkin keskityn lukemaan uusiksi kirjoja vain tammikuun ajan, ja valitsin valmiiksi tällaiset kirjat, joita olen himoinnut lukevani uudelleen "sitten joskus".

+ Johanna Sinisalo: Sankarit (olen lukenut tämän "joskus", mutta koska luulen, että hallitsen kalevalani tällä hetkellä paremmin kuin silloin joskus, haluan lukea kirjan uudelleen)
 
+ Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys (olen lukenut kirjan myöskin joskus, olen ostanut sen vuonna 1997, lukee kirjan etusivulla. Muistelen, että tämä on yksi parhaimmista kirjoista ikinä: onko se vieläkin vai pilaanko muistot lukemalla kirjan uudelleen?)
 
+ Banana Yoshimoto: N.P. (ostin kirjan joku kesä taaksepäin kotiseutuni kirjaston poistoista, ja se on pitänyt lukea siitä lähtien... Olen joskus lukenut Yoshimoton kirjoja ja pidin niistä)
 
+ Virginia Woolf: Orlando (tähän kirjaan liittyy lämpimiä muistoja: olen tehnyt siitä yliopisto-opiskelujeni alkuaikoina jonkun sortin kirjoituksen, seminaarityön tms. Tykästyin kirjaan niin, että naputtelin tutkijaura haaveissa järkyttävällä innolla työtäni)
 
+ Rebecca Wells: Jumalaiset jajasiskot (muistan vieläkin sen hetken kesämökillä noin 10 vuotta sitten, kun luin kirjaa: pääsenkö samoihin fiiliksiin, vai pilaanko vanhat muistot taas...)
 
+ S.E. Hinton: Olimme kuin veljet (voih ja oih, aivan järkyttävän hyvät muistot Hintonin kirjoista ties kuinka kaukaisista ajoista lähtien, ajalta jolloin tiesin m&m-karkit vain kirjojen sivuilta...)
 
+  John Steinbeck: Ystävyyden talo (joskus pidin Steinbeckin kirjoista, pitäisinkö vieläkin...)
 
+ Ranya ElRamly: Auringon asema (no, kun äskettäin ostin tämän, niin pitäähän se lukea, jälleen kerran...)
 
+ Zadie Smith: Valkoiset hampaat (no, kun aina käyn kehumassa kirjaa, niin olisi ihan kiva muistella, miksi pidin siitä joskus niin paljon)
 
+ Enid Blyton: Viisikko aarresaarella (kannoin vähän aikaa sitten kasan viisikkoja kirjaston poistokorista kotiin, siis pakkohan nämä on katsastaa, siis lähinnä riittää tuo eka).

 














18 kommenttia:

  1. Kiinnostavia teemoja! Innolla jään odottelemaan postauksiasi. Mukavaa lukea välillä vähän vanhemmista kirjoista, blogeissa (niin kuin omassanikin) pyörii paljolti vain uutuuskirjat. Tuo Kerstin Ekman kiinnostaa myös minuakin. Toivon, että saisin ensi vuoden aikana luettua Sudentalja -trilogian, joka odottelee hyllyssäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Sudentalja on tosiaan vieläkin lukematta! Ehkä se on jo toinen teemani näiden kirjojen jälkeen.

      Nyt on tullut niin huonoja uutuuksia vastaan, että en oikein ymmärrä, miten voikaan ;D

      Poista
  2. Kivoilta vaikuttavat teemasi. Mietin jossain vaiheessa, että lukisin ensi vuoden maailmanvalloitusteeman mukaisesti eli viettäisin kaksi kuukautta jokaisessa maanosassa. Olen kuitenkin hamstrannut haasteita yli oman tarpeen, joten taitaa teemalukeminen jäädä. Lisäksi aloitan työt, joten pitää nyt ensiksi katsoa, kuinka paljon ehdin ylipäätään lukea. Mutta seurailen mielenkiinnolla, millaisia kirjoja teemoihin löydät ja luet. Uudelleen lukeminen houkuttaisi joiltakin osin minuakin. Esim. Spungenin Nancyn haluaisin ehdottomasti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo Spungenin Nancy olisikin aikamoinen! Mutta jostain syystä se ei enää ole mun kirjahyllyssäni, mihin sieltä katoaakin ne kirjat?!

      Töissä käyminen tosiaan vähän hidastaa lukuvauhtia, mutta onneksi on työmatkat =)

      Mulla on vielä se Lähi-itäkin lukematta, josta oli minihaaste. Aika nopsaan menee kaikki haasteet ja teemat, mitenhän sitä ehtii lukea kaikkea siinä ajassa. Maailmanvalloitukseni ehkä on siellä Aasiassa, ehkä Lähi-itä mahtuu johonkin nurkkaan Aasiaa mukaan =)

      Poista
  3. Kuulostaapa kivalta, mielenkiinnolla tulen seuraamaan noita teemoja. Man Booker -palkitut ainakin kiinnostavat täällä ja maailmanvalloituskin jatkuu!

    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VArmaan noita samoja palkittuja mäkin luen jossain vaiheessa. Ja maailma! Ajattelin kuitenkin, että olisi ehkä kivaa tutustua ihan johonkin yhteen maahan vähän enemmän, välillä.

      Poista
  4. Re-read kuulostaa hauskalta! Olen miettinyt Olemisen sietämättömän keveyden lukemista pitkään. Pelkään lumouksen särkyvän enkä siksi ole siihen tarttunut. Toinen hieno kirja, jonka voisin lukea mielelläni uudelleen on Michael Enden Momo.


    Onnea kirjavuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Särkeekö uudelleen lukeminen lumouksen vai tekeekö samanlaisen vaikutuksen uudelleen? Sepäs jänskättää!

      Poista
  5. Mielenkiintoisia teemoja. Minä olen tykännyt tänä vuonna kovasti Ikkunat auki Eurooppaan -haasteesta, koska sen tiimoilta on tullut luettua hyviä kirjoja, joihin ei ehkä muuten tulisi tartuttua. Täytyy muistaa haasteen jälkeenkin pitää kiinni eri maiden kirjojen lukemisesta.

    Minä muistan, että Olemisen sietämätön keveys oli aivan loistava alle parikymppisenä luettuna. Pari vuotta sitten luin kirjan uudelleen, ja oli se edelleen hyvä, mutta ei tuntunut enää niin poikkeuksellisen hienolta. Hintonin kirjoihin en ehkä uskalla tarttua uudestaan, koska ainakin Me kolme ja jengi oli aikoinaan jotain niin koskettavaa: voisiko kirja mitenkään pärjätä muistoille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurooppa-haaste on ollut mukava, mutta sen kanssa tuli vähän kiire. Siis vuosi on aika lyhyt, varsinkin kun herää haasteeseen marraskuun lopulla =) Aion kyllä omavaltaisesti jatkaa vielä tammikuun ajan haastetta.

      Juuri siksi haasteet ovat kivoja, että tulee luettua muutakin kuin niitä, joita juuri julkaistaan.

      Katsotaan, miten käy noiden kirjojen suhteen. Mä olen saattanut Hintonit lukea aika moneen kertaan, en muista mikä muisto olisi voimakkain. Mutta ehkä se uusi lukukerta ei tapa vanhoja muistoja, vaan vahvistaa niitä. Hopely...

      Poista
  6. Hyviä teemoja, mulla on ollut nyt ihan samanlaisia mietteitä ja kaipaan myös uusia teemoja tjsp. bloggauksiinkin saa siten uusia ulottuvuuksia.

    Hyviä ideoita sulla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä olikin muuten kovasti samoja ajatuksia! Katsotaan ensi vuonna, mitä kaikkia ulottuvuuksia blogeihin tulee uusien ideoiden myötä =)

      Poista
  7. Kuulostaa todella hyvältä! Minäkin olen haalinut alkuvuotta varten vaikutuksen tehneitä "santsikuppikirjoja", mm. Juhani Peltosen Elmon, Tournierin Kolmen kuninkaan kumarruksen, Guon Pienen punaisen sanakirjan rakastavaisille jne. Uutuuskirjoja on lukulistalla tällä kertaa vain muutama. Auringon aseman voisin minäkin lukea uudelleen, muistan että pidin siitä aikoinaan hurjasti. Aasia-teemaasi odotan innolla, samoin kuin lukumatkaa valitsemaasi maahan! Itsekin innostuin ideasta, esim. Islannissa tai Japanissa voisin "lukulomailla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Pieni punainen sanakirja onkin aivan ihana, luin sen tosin vasta vähän aikaa sitten, joten ei pääse vielä nostalgiakierrokselle mukaan =)

      Auringon aseman olen lukenut niin monta kirjaa, että en tiedä, mitä uutta sen uudelleen lukeminen voi tuoda, mutta ehkä jotain.... Aasiaa odotan minäkin, ja mikähän voisi olla se maa, johon sukellan.... Jännittä itseänikin, sillä en ole vielä päättänyt!

      Poista
  8. Aika kiinnostavia teemavaihtoehtoja! Mä ajattelin pitää itse vaan teemaviikkoja, kun en mä varmaan jaksaisi yhtä teemaa koko kuukautta ja vuoden kestävät voi jaksottaa eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en ehkä ehdi viikossa lukee niin monta kirjaa, että se pääsisi teemaksi asti puhkemaan =) No siis, ajattelin lukea kyllä muutakin kuin vain ne teeman kirjat. Saa nyt nähdä, miten tuollainen onnistuu ja sujuu multa.

      Poista
  9. Hienoja teemoja! Ja tuo vanhojen suosikkien uudelleen lukeminen on hyvä idea, vaikka vähän pelottavakin (jos osoittautuukin, että aika on kullannut muistot... vaikka voihan siinä käydä niinkin päin, että kirja on vielä parempi kuin muisti!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Aion kyllä antaa vanhojen muistojen olla pohjalla. Ajattelen positiivisesti, että kirjoista saa nyt vielä uudet muistot vanhojen lisäksi =)

      Poista