Anja Erämaja: Töölönlahti

Edellisessä postauksessani esittelin joitakin Helsingin lempparipaikkojani. Yksi jäi puuttumaan, nimittäin Töölönlahti. Mutta minä vaan säästelin, koska Anja Erämaja on kertonut paikasta paljon paremmin teoksessaan Töölönlahti (2013, WSOY). 

Mietin pitkään, miten aloittaa kertoa Erämajan teoksesta, mutta en keksinyt mitään näin ytimekästä, joten joudun lainaamaan WSOY:n sivuilta kuvauksen: 

Anja Erämajan kolmas runokokoelma on intervallirytminen juoksulenkki ympäri Töölönlahden ja halki elämän. Se on runoelma menetyksestä, muistista ja arjen ikuisesta läsnäolosta; se laukkaa kuin mieli ja osuu maailmaan kuin jalat. 

Ensimmäiseksi kirjan sivuilta tosiaankin tulee esiin juoksulenkki ja sen rytmi. 

Näin se minulta 

juoksuksi menee, 

radan vartta, 

aidan viertä, 

sillan yli, 

mäkeä ylös, ohi 

sinisen huvilan. 

Juoksulenkin rytmissä runo kertoo, mitä edessä ja sivuilla on. Arki eksyy juoksulenkin rytmiin: roskat on vietävä, kaavakkeet täytettävä. Mutta sitten juoksu vie ajatukset kauemmas, kunnes runo palaa taas juoksuun ja ympäröivään maisemaan. Samalla tavalla kuin juoksulenkillä: Erämajan runot vievätkin lukijansa juoksulenkille mukaan. 

Runot jakaantuvat syksystä talven kautta kevääseen. Maisemat vaihtuvat, arki säilyy ja ihmisen elämässä mennään syvemmälle. Runot ovat samalla kevyen hauskoja, mutta kuitenkin vakavaakin vakavampia. Ja arki runoissa niin tuttua jokaiselle. 

Aina joku 

pyykki

unohtuu koneeseen

kolmeksi päiväksi, 

voi pöydälle yöksi. 

Aamulla nojaan 

ilmaan, aurinko

nousee, ei nouse, 

nousee, keikkuu

kahden vaiheilla. 

Kumpi on tärkeämpi, 

työ vai rakkaus - -    

Runojen rytmi muuttuu, juoksun rytmi välillä pysähtyy. Ajatus juoksee levätessäkin edelleen arjessa ja hieman arjen vieressäkin. 

Elävässä elämässä aikaa nukuttaa kesken kaiken. 

Elävässä elämässä huuleen tulee herpes, kännykästä 

loppuu virta ja herkkusienet homehtuvat rasiaan. 

Elävässä elämässä lapset kiroilevat ja vanhus myy

palvelujaan. Elävässä elämässä istun oopperaa 

vastapäätä, miksi? Kykin kaislikossa, vesi on märkää, 

kastelee, valuu sormien välistä. Miten minä jouduin

tähän, miten se näin meni. Tällaiseksi. Olen kiertänyt 

lahden kolme kertaa. Kaislikossa näkyi tutti. 

Töölönlahti, tästä kun lähtisi, eteen tai taakse, 

kuopisi aikansa maata, löytäisi siron luun, sirun, 

lautasen palan. On sitä ennenkin syöty, juotu 

ja naitu. Kiitetty ja kumarrettu, heittäydytty

suutelemaan kengänkärkiä. Tänään pieni pään 

liike riittää. 

Ja vaikka syksy ja talvi ovatkin hieman nihkeitä, tulee kevät, joka auringossa ja valossa antaa ymmärryksen, että elämä on ihanaa. Melkein sanoisin, että hienointa Erämajan kirjassa on se, että vaikka arki välillä puskee, ja talvikin on, runoista huokuu lopultakin elämä ja ilo. 

Nautin kyllä tätä lukiessa. Täysillä, sillä: 

Jo se että olet paikassa Helsinki, 

jo se että olet, ja paikassa, 

ja olemassa elämässä täällä. 

Jo se että olet ajassa tänään, 

tässä keväässä, menossa

päin kesää.  

Anja Erämaja: Töölönlahti 

2013, WSOY

89 sivua

Kirjasta on kirjoittanut myös Arja.