Nina Banerjee-Louhija: Intian helmi (1985, WSOY) on sellainen teos, jota en varmastikaan kannen perusteella olisi ottanut lukuun. Siihen, että aloin lukea tätä kirjaa, on kaksi syytä: kesän paras lukuhaaste kasarikirjakesä ja toisaalta se, että Nina Banerjee-Louhija on kirjailija, jonka tuotantoon olen halunnut tutustua jo pidemmän aikaa. Koska aikomuksenani oli lukea kirjailijan tuotantoa jossain vaiheessa, päätin aloittaa 80-luvulla kirjoitetuista kirjoista tutustumisretkeni.
Nina Banerjee-Louhija on syntynyt vuonna 1940 Kalkuttassa, Intiassa, jonne hänen äitinsä muutti rakastuttuaan intialaiseen mieheen. Suomeen kirjailija muutti 6-vuotiaana. Äidistään Nina on kirjoittanut teoksen Yhden päivän kuningatar, joka odottaa minua vielä kirjahyllyssäni.
Intian helmi on Banerjee-Louhijan kolmas teos, lainasin myös hänen esikoisteoksensa Valkoisen orkidean maa. Nämä kaksi siksi, että niissä Intia, kulttuurienvälisyys ja rakkaus ovat teemoja, jotka minua lukijana kiinnostavat. Saas nähdä, ehdinkö vielä kesän kasarihaasteeseen lukea toisenkin kirjan - näillä näkymin vaikuttaa siltä, että jaksan ja haluan jatkaa Banerjee-Louhijan teosten lukemista. Tämä kirja nimittäin oli sellainen, että huolimatta sen kaukaisesta julkaisuvuodesta (1985) löysin kirjasta paljon kaikkea, joka puhutteli minua.
Teoksen päähenkilö on Elina Koul, suomalainen nainen, joka on toimittajana lähtenyt työhön Intiaan, Kashmiriin. Paikka on Elinalle tuttu hänen edesmenneen aviomiehensä, Vijayn, kautta. Vijay oli kotoisin Kashmirista, mutta ei palannut koskaan synnyinseuduilleen lähdettyään Amerikkaan, jossa pariskunta siis asui. Vijayn kuolemasta on kulunut yhdeksän vuotta, mutta Elina kaipaa vieläkin miehensä kosketusta ja olemusta, hänen uusi suhteensa Klausin kanssa tuntuu olevan karilla.
Matkallaan Elina tutustuu omaan itseensä ja siihen, mitä oikeastaan haluaa, sekä ex-miehensä menneisyyteen, joka on ollut salattu häneltä - tämän Elina huomaa matkallaan.
Kirjassa kuvataan Kashmiria, joka on Vijaylle ollut aina maailman kaunein paikka. Elina on ollut kyynisempi:
Vijay, palaan kysymykseeni: missä tiivistyy Kashmirisi kauneus?
Aavista vastauksesi: kaikkialla, Kashmirin laakso on viljavaa ja kukoistavaa.
Mutta tiedostava pohjoismaalainen vaimosi ei tyydy tähän: jos kerran laakso on viljavaa miksi nälkä ahdistaa syrjäkyliä?
- -
Mutta eivätkö nämä rikkaudet lankea vain harvoille?
Rikkautta on myös luonnonkauneus, jylhänmaskuliiniset vuoret, kirkasvetiset järvet, väriloisteiset mogulipuutarhat... ne kuuluvat kaikille.
Kashmirissa eletään kuitenkin aikaa, jolloin siellä alkaa olla levotonta: junia ryöstetään ja rautatieasemia poltetaan. Sikhit ja hindut eivät siedä toisiaan. Mikä johtaa tähän toisen ryhmän julmaan ja väkivaltaiseen vainoamiseen? Sekö, että intialaiset arkielämässä alistuvat ja hillitsevät itsensä vaikka tunteet ehkä kuohuvat?
Uskontojen väliset ennakkoluulot ja riidat näkyvät paitsi taustalla pamahtelevissa tapahtumissa myös Elinan yksityiselämässä. Vijay on ollut hindu, mutta hänen perheensä on läheisessä tekemisessä erään muslimiperheen kanssa. Elina ihmettelee tätä, mutta syyt selviävät hänelle, eikä kaikki hänen elämässään enää ole tiedon jälkeen samanlaista. Elina tutustuu matkalla Adhamiin, joka on muslimi. Halussaan tutustua mieheen enemmän Elina joutuu miettimään kysymystä miksi? Miksi hän haluaa juuri Adhamin mukaan?
Yritänkö lähtemiselläni todistaa itselleni etteivät uskonnolliset ja rodulliset kysymykset merkitse minulle mitään?
Elinalla on matkallaan mukana myös hänen 16-vuotias tyttärensä, joka tuntuu sulautuvan intialaiseen sukuunsa ja elämään aivan hetkessä. Sen sijaan Elina joutuu miettimään, mihin hän itse sijoittuu:
Sijoitun siihen länsimaisen ja itämaisen kulttuurin sumeassa halkeamassa leijailevaan ulkopuoliseen.
Elina ei myöskään halua, että Rinasta tulisi aivan intialainen; Elina toivoo, että suomalainen puoli tytössä voittaisi.
Nina Banerjee-Louhija on syntynyt vuonna 1940 Kalkuttassa, Intiassa, jonne hänen äitinsä muutti rakastuttuaan intialaiseen mieheen. Suomeen kirjailija muutti 6-vuotiaana. Äidistään Nina on kirjoittanut teoksen Yhden päivän kuningatar, joka odottaa minua vielä kirjahyllyssäni.
Intian helmi on Banerjee-Louhijan kolmas teos, lainasin myös hänen esikoisteoksensa Valkoisen orkidean maa. Nämä kaksi siksi, että niissä Intia, kulttuurienvälisyys ja rakkaus ovat teemoja, jotka minua lukijana kiinnostavat. Saas nähdä, ehdinkö vielä kesän kasarihaasteeseen lukea toisenkin kirjan - näillä näkymin vaikuttaa siltä, että jaksan ja haluan jatkaa Banerjee-Louhijan teosten lukemista. Tämä kirja nimittäin oli sellainen, että huolimatta sen kaukaisesta julkaisuvuodesta (1985) löysin kirjasta paljon kaikkea, joka puhutteli minua.
Teoksen päähenkilö on Elina Koul, suomalainen nainen, joka on toimittajana lähtenyt työhön Intiaan, Kashmiriin. Paikka on Elinalle tuttu hänen edesmenneen aviomiehensä, Vijayn, kautta. Vijay oli kotoisin Kashmirista, mutta ei palannut koskaan synnyinseuduilleen lähdettyään Amerikkaan, jossa pariskunta siis asui. Vijayn kuolemasta on kulunut yhdeksän vuotta, mutta Elina kaipaa vieläkin miehensä kosketusta ja olemusta, hänen uusi suhteensa Klausin kanssa tuntuu olevan karilla.
Matkallaan Elina tutustuu omaan itseensä ja siihen, mitä oikeastaan haluaa, sekä ex-miehensä menneisyyteen, joka on ollut salattu häneltä - tämän Elina huomaa matkallaan.
Kirjassa kuvataan Kashmiria, joka on Vijaylle ollut aina maailman kaunein paikka. Elina on ollut kyynisempi:
Vijay, palaan kysymykseeni: missä tiivistyy Kashmirisi kauneus?
Aavista vastauksesi: kaikkialla, Kashmirin laakso on viljavaa ja kukoistavaa.
Mutta tiedostava pohjoismaalainen vaimosi ei tyydy tähän: jos kerran laakso on viljavaa miksi nälkä ahdistaa syrjäkyliä?
- -
Mutta eivätkö nämä rikkaudet lankea vain harvoille?
Rikkautta on myös luonnonkauneus, jylhänmaskuliiniset vuoret, kirkasvetiset järvet, väriloisteiset mogulipuutarhat... ne kuuluvat kaikille.
Kashmirissa eletään kuitenkin aikaa, jolloin siellä alkaa olla levotonta: junia ryöstetään ja rautatieasemia poltetaan. Sikhit ja hindut eivät siedä toisiaan. Mikä johtaa tähän toisen ryhmän julmaan ja väkivaltaiseen vainoamiseen? Sekö, että intialaiset arkielämässä alistuvat ja hillitsevät itsensä vaikka tunteet ehkä kuohuvat?
Uskontojen väliset ennakkoluulot ja riidat näkyvät paitsi taustalla pamahtelevissa tapahtumissa myös Elinan yksityiselämässä. Vijay on ollut hindu, mutta hänen perheensä on läheisessä tekemisessä erään muslimiperheen kanssa. Elina ihmettelee tätä, mutta syyt selviävät hänelle, eikä kaikki hänen elämässään enää ole tiedon jälkeen samanlaista. Elina tutustuu matkalla Adhamiin, joka on muslimi. Halussaan tutustua mieheen enemmän Elina joutuu miettimään kysymystä miksi? Miksi hän haluaa juuri Adhamin mukaan?
Yritänkö lähtemiselläni todistaa itselleni etteivät uskonnolliset ja rodulliset kysymykset merkitse minulle mitään?
Elinalla on matkallaan mukana myös hänen 16-vuotias tyttärensä, joka tuntuu sulautuvan intialaiseen sukuunsa ja elämään aivan hetkessä. Sen sijaan Elina joutuu miettimään, mihin hän itse sijoittuu:
Sijoitun siihen länsimaisen ja itämaisen kulttuurin sumeassa halkeamassa leijailevaan ulkopuoliseen.
Elina ei myöskään halua, että Rinasta tulisi aivan intialainen; Elina toivoo, että suomalainen puoli tytössä voittaisi.
Kirjassa ei ole juurikaan juonta muuten kuin että toimittajana Elina on kiinnostunut kaikista asioista ja niiden taustoista, oli kyse sitten tapahtumista Kashmirissa tai sukulaisten elämässä. Kirjaa lukiessani voin vain todeta, että tieto lisää tuskaa, ja ehkä välillä on vain hyvä olla tietämätön joistain asioista, tai ainakin esittää tietämätöntä. Adhamin ja Rinan kanssa Elina käy luostarissa Lehin vuoristossa ja ihailee näkymiä. Tapahtumat eivät kuitenkaan odota, vaan levottomuudet alkavat olla niin suuria, että Elina lähtee Rinansa kanssa pois maasta. Kirjassa on paljon intialaisia jumalia ja jumaltaruja mukana, kuten tuhoava Shiva, joka tuntuu olevan maailmassa koko ajan läsnä. Vaikka kirjassa oli paljon kaikkea, se oli selkeä lukea.
Kaikkein eniten kirja on kuitenkin Elinan tarina ja hänen pohdintojaan elämästä ja paikasta maailmassa. Elina yrittää päästä sinuiksi Vijayn kuoleman kanssa. Menneisyys tulee esiin hänelle Vijayn sukulaisten kertomana. Ennen kaikkea Elina joutuu miettimään, miten hän elää näiden kahden maailman välillä. Intiassa hän tuntee syyllisyyttä siitä, miten länsimaiset ihmiset ovat yrittäneet muuttaa maata. Toisaalta hän törmää siihen, miten Intiassa perinteet ovat vahvoja, ja muutosta ei ainakaan Kashmirin laitamilla ole ollut mahdollista tapahtua. Elina jää intialaisen ja hindulaisen elämän ulkopuolelle, kun taas Rina-tytär hyväksytään hinduksi ja intialaiseksi ongelmitta.
En osaa sanoa, miten toisia lukijoita miellyttää Elinan pohdinta olemuksestaan, mutta itselleni tämä kirja oli aivan ihana ja vapauttava lukukokemus. En tiennyt, että jossain joku on pohtinut, mitä elämä on tällaisena ulkopuolisena. Olen itse kohdannut monesti tällaisen maailman, jossa minun pitäisi olla suomalainen, eikä nostaa asioita esille, kun ne eivät kuulu minulle. Itseäni on ahdistanut, sillä miten monikulttuurisuus ei muka kuuluisi minulle, joka lähes päivittäin joudun miettimään omien lasteni kohtaamisia ja toisten määritelmiä lapsistani. Olen saanut kommentteja, että minun pitäisi tukkia suuni, enhän minä itse joudu kohtaamaan mitään erityistä. Tässä kirjassa Elina miettii aivan samoja asioita, ja minusta on ihanaa, että kirjan kanssa kukaan ei käskenyt minun olla hiljaa, vaan sain Elinan kanssa miettiä, mitä se oikein on, kun on sumeassa halkeamassa leijailevassa ulkopuolisessa.
Pidin kirjasta tosi paljon, vaikka joissain kohdin minua ärsytti lievä kukkahattutätimäisyys (mutta vain joissain kohdin). En tiennyt, että tällaista on kirjoitettu jo 30 vuotta sitten. Ajattelen, että jos kirjoittaisin kirjan, se olisi vähän niin kuin tämä kirja, sillä kirjan kannesta voi päätellä, että teoksessa on myös romantiikkaa. Voisin lyhyesti sanoa, että tämä kirja oli napakymppi minulle: tykkäsin, pidin ja olen iloinen, että kaivoin kirjan esiin.
Nina Banerjee-Louhija: Intian helmi
1985, WSOY
280 sivua
Kirja on neljäs kirja, jonka olen 80-luvulta lukenut, joten olen Mikko Alatalon -vauhdissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti