Maimu Berg: Kolme kohtaloa

- Tiedättekö te tämän kansanosan jäsenenä, miksi kansa itse nimittää itseään?

- En ymmärrä mitä tarkoitatte.

- No on olemassa moskoviitteja, on herroja eli saksoja - - on ruotsalaisia, mutta miten te itse kutsutte itseänne?

- Me olemme vain pelkkää maarahvasta, vastasin ja mietin ensimmäistä kertaa, mitä tarkoittaa sana maarahvas. Tämän maan kansaa. Kansaa joka viljelee tätä maata. Kansaa jota tämä maa ruokkii. Kansaa joka haudataan tämän maan multiin. 

Kun listasin ja etsin kesän loppuun virolaista kirjallisuutta, muistin että olen joskus viron opintojeni aikoihin lukenut Maimu Bergiä. Kirjastosta löytyi Pois-teoksen lisäksi myös Kolme kohtaloa (2011, Nynorden), joka vie lukijansa 1500-luvun Viroon. 

Eräs nainen lähtee Saksaan tyttärensä kanssa ja saa luettavakseen vironkielisen käsikirjoituksen, jossa kerrotaan liivinmaalaisen Barbara von Tisenhusenin tarina. Sen saman ylhäisnaisen, josta kertoo myös Aino Kallas vuonna 1923 kirjoittamassaan tarinassa Barbara von Tisenhusen. Virossa, tai liivinmaalla eletään katolisen kirkon ja uskonpuhdistuksen välistä aikaa. Katolista kirkkoa yritetään ajaa alas, mutta sillä on myös kannattajansa, kuten kertojan linnanherra, Johann von Tödwen. Tarinan kertoja on työssä kirkossa, ei kuitenkaan pappina, mutta tarpeeksi lähellä pappeja joutuakseen tai päästäkseen lähelle Barbaraa, joka vierailee papin luona usein ripittäytymässä. Barbaralla tuntuu olevan paljon ripittäytymisen aihetta. Hän on ylhäissuvun tytär, neitsyt, mutta hänen syntinsä liittyvät siihen, ettei hän ole kovinkaan tarkasti ottaen neitsyt enää. Barbara on suhteessa alempansa kanssa, hän tuntuu oikein nauttivan kaikesta synnistä, jota voi tehdä, ja jota voi tunnustaa kirkossa. 

Mikä tai kuka Barbara lopultakin on? Hän tuntuu kietovan miehiä pikkurillin ympärille, mutta miten käy naisen, joka tekee kiellettyä jatkuvasti? 

Aivan niin, mutta hän oli kuitenkin perheeni murhaaja, hän oli sittenkin sydämetön huora, rakkauden pilakuva. Kyllä, juuri se hän oli. Minä en tosiasiassa petä ketään. Minä kostan. Barbara on ylpeä ja julma. Hän on saksalainen. Hänellä on saksalaisen silmät - suuret, läpitunkevat, julmat. Niissä palaa hallitsematon tuli. Meikäläisillä ei ole sellaisia silmiä, pelkästään niillä on. Hän on vieras. Pettäessäni hänet kostan niille kaikille. Kostan perheeni tuhon ja oman orjuuteni, kostan koko kansan puolesta. Ei se ole petturuutta. Petturuus on halveksittavaa, mutta kosto jaloa. 

Barbara tuntuu olevan jotain enemmän kuin viettelevä nainen ja kirjassa tulee esiin Viron historian moninaisuus ja värikkyys: maassa on ollut saksalaisia, tanskalaisia ja ruotsalaisia valloittajia jo ennen neuvostoaikaa. Tässä kirjassa viehättävintä olikin seurailla historiaa, ei niinkään tapahtumia ja tarinaa, sillä itse juoni ja sen kulku oli mielestäni hieman kömpelö. 

Kehyskertomus antaa kirjassa mahdollisuuden tarkastella käsikirjoituksen aitoutta. 

- Onko mieleenne koskaan juolahtanut, että käsikirjoitus olisi kirjoitettu paljon myöhemmin kuin oletetun tekijän elinaikana? Siinä kuvatut tapahtumat osuvat käsittääkseni juuri liivinmaan sotaa edeltäneeseen aikaan eli 1500-luvun alkupuolelle. Mutta siihen aikaan ei kirjoitettu sillä tavoin, luulen, että.... Koko kirjoitus on mielestäni... miten sen nyt sanoisi... vahvasti romantiikanväritteinen. 

Kirjan nimi Kolme kohtaloa kuvaa kirjassa esiintulevia naisia. Paitsi että on Barbara von Tisehusenin kohtalo, on myös museon Christiane Manken kohtalo - sen naisen, joka on hieman kuivahko ja joka tarjoaa käsikirjoitusta luettavaksi. Mannkellakin on omat salaisuutensa, eikä hän lainkaan paheksu Barbaran elämää...

Kirjaa oli hieman raskas lukea, ja jotenkin toivoin, että kehyskertomuksen henkilöiden elämää olisi avattu enemmän. Mutta kirjassa keskityttiin Barbaran elämään. Minua hieman myös häiritsi, että Barbaran elämää kuvattiin ulkopuolelta - miten tarina olisi muuttunut, jos se olisi ollutkin Barbaran näkökulmasta kerrottu? 

Olen lukenut aikoinani myös Aino Kallaksen kirjoittaman Barbara von Tisenhusenin, mutta en nyt oikeastaan muista, miten ja kenen näkökulmasta se oli kirjoitettu. Tässähän on hieman kierteessä: seuraavaksi kai pitäisi tutkia Kallaksen kirjoituksia....

Maimu Berg: Kolme kohtaloa

2011, NyNorden

Kirjutajad. Seisab üksi mäe peal 1987

suomentanut Raija Hämäläinen

269 sivua

alempana myös Mari Saatin teoksesta kirjoitus. Molemmat kirjat luin viikko sitten Virossa.